Puolusta kulttuuria
Kommentoitu viesti
Vieras |
#29 Kynäilijä10.11.2014 17:36Tätä ei voi kannattaa: yksi hieno ja kallis talo sulkee muiden pienten tanssisalien ovet kunnan eri kylistä. Taas ajellaan ympäri kuntaa kuskaamassa lapsia harrastusten pariin. Hajautetut harrastetilat, jotka eivät ole ihan luksusta, toimivat paljon paremmin, koska lapset pystyvät kulkemaan itse lähiharrastuspaikkoihin. Numijärvi on pinta-alaltaan suuri kunta ja välimatkat aivan toista luokkaa kuin jossain Keravalla. Ja jos joku ei ole vielä huomannut, elämme poikkeuksellisen kovia ja vaikeita aikoja. Jos rahaa ei ole, sitä riitä sitten ole.
|
Vastaukset
incognito |
#31 Re: Kynäilijä2014-11-10 20:17:56Hei kynäilijä! Ei huolta, monitoimitalo ei supista toimintaa muilla Nurmijärven kylillä eikä salien ovia suljeta. Päinvastoin, Kirkonkylän ja Rajamäen opistotoimintoja kehitetään edelleen ja näissä koko kunnan taideopetuksen kehittämishankkeissa opistojen keskusyksikköjen sijoittaminen saman katon alle on hedelmällistä. Klaukkalassa on suuri paine tilojen ja toimintojen yhteenkokoamisessa, nykyiset tilat ovat väliaikaisia ja osin hyvinkin puutteellisia. Monitoimitalo tulee myös monin tavoin palvelemaan koko kunnan väkeä esim. esitystilojen kautta. |
v*tutti |
#32 Re: Kynäilijä2014-11-11 07:46:22Muistan omilta nuoruus vuosiltani toivoneeni yhtä paikkaa missä olisi käynyt. Useampana iltana viikossa harrastaessani oli erittäin raskasta joka kerta mennä eri kohteeseen tanssimaan. Yhtenäpäivänä viikosta oltiin vanhassa kelan talossa, toisena arkadian yläkerrassa, kolmantena siinä teboilin vieressä ja neljäntenä ja viidentenä missä milloinkin. Sitten siinä yritit itse muistaa mennä milloin mihinkin oikeaan paikkaan ja sitten iltapimeällä ala-asteikäisenä toivoit pimeässä räntäsateessa vanhempienkin viellä muistavan mistä milloinkin piti tulla hakemaan. Eikä ollut edes kivoi kännyköitä keksitty et ois voinu soittaa missä on. Ja vanhemmat oli iloisia kun vihdoin löytivät oikean paikan missä kiukuteltiin sitten kaikki. Jos monitoimitalo voisi siis edes vähän auttaa myös yhdenmukaistamaan paikkoja missä harrastetaan uskoisin sen olevan monen muunkin mielestä parempi vaihtoehto.
KANNATAN, vaikka en kyseisessä kunnassa enää yli kymmeneen viimeiseen vuoteen ole edes asunut. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101416 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
358 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15639 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
333 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2682 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5266 Luotu: 03.02.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024