Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#29207 Lähetekeskustelun taso21.02.2014 14:16Vesa-Matti Saarakkala /ps: Arvoisa herra puhemies! Toinen asia, jota rohkenen avata, on edellisessä puheenvuorossani mainitsemani sukupuolineutraalisuus, joka on tämän kansalaisaloitteen keskeinen taustafilosofia. Me elämme tällä hetkellä hyvin pitkälti heteronormatiivisessa yhteiskunnassa, jossa esimerkiksi yleiset peseytymistilat on järjestetty pääsääntöisesti erikseen miehille ja naisille. Itsensä kanssa samaa sukupuolta oleviin lähtökohtaisesti seksuaalista vetoa tuntevat ovat voineet kuitenkin asioida omalle sukupuolelleen tarkoitetuissa peseytymistiloissa, koska lähtöolettamana on ollut, että kaikki ovat kuitenkin heteroja. Tilanne muuttui olettamaperusteen osalta vuonna 2002, kun samaa sukupuolta olevat ovat voineet rekisteröidä parisuhteensa. Tästä huolimatta mielestäni ei olisi asiallista ja sallittavaa, että mies pyrkisi esimerkiksi uimahallissa naisten yleisiin peseytymistiloihin. Luulenpa, että pääosa eduskunnasta ja kansalaisista on tästä kanssani samaa mieltä. Perusteena jaottelulle on käsittääkseni se, että miehen oletetaan kuitenkin normaalisti tuntevan seksuaalista vetoa naisiin ja naisen taas miehiin. Kuitenkin yhtä lailla tähän logiikkaan perustuen voidaan väittää, että ei ole periaatteessa oikein, että esimerkiksi lesbonainen menisi uimahallissa naisten yleisiin peseytymistiloihin, koska hän tuntee lähtökohtaisesti vetoa naisiin, ja tämän naisen seksuaalinen suuntautuminen saattaa jo nykyäänkin olla julkinen tieto perustuen esimerkiksi juuri rekisteröityyn parisuhteeseen. Miksi lesbonainen voi silti yhä mennä naisten yleisiin suihkutiloihin? Siksi, että yhteiskunnassamme vallalla on ajatus, ettei homoja ja lesboja ole oikeasti olemassa, vaan kyse on pikemminkin jostakin ohimenevästä elämänvaiheesta yksilön kohdalla tai että homo tai lesbo tuntee vetoa vain yhteen tiettyyn yksilöön, ei yleisemmin samaan sukupuoleen. Homoseksuaalisuus siis kiistetään. Lisäksi rekisteröity parisuhde on eräänlainen poikkeus, eli yhteiskunta ei ole halunnut antaa sille samanlaista arvoa kuin vaikkapa avioliitolle. Lainsäätäjän näkökulmasta homo- ja lesboparisuhteet koetaan ikään kuin jollakin tavalla vajavaisiksi verrattuna heteroparisuhteisiin, ja tavallaan siinä perusteena on, että homoseksuaalisuuden tasa-arvoisuus heteroseksuaalisuuteen nähden viime kädessä kyseenalaistetaan. Jos jatkamme tietä kohti sukupuolineutraalia yhteiskuntaa ja ikään kuin normalisoimme homoseksuaalisuuden nostaen sen yhteiskunnan silmissä yhtä arvokkaaksi kuin heteroseksuaalisuuden, muun muassa juuri uudella avioliittolainsäädännöllä, ja jos homoseksuaalisuus rinnastetaan nykytilanteesta poiketen siten heteroseksuaalisuuteen, saatetaan silloin ajautua erikoisiin, käytännöllisiin ja periaatteellisiin ongelmiin, mikäli halutaan varjella kaikkien yksilöiden tasavertaisia oikeuksia. - Käytin tässä esimerkkinä nyt yleisiä suihkutiloja. Arvoisa puhemies! Jos alamme olettaa, että henkilö voi olla yhtä lailla homoseksuaali kuin heteroseksuaali, emmekä arvota ja määrittele parisuhdetta sen seksuaalisuuden perusteella, niin kysyn: joudutaanko lopulta poistamaan sukupuoleen perustuva jaottelu muun muassa yleisissä suihkutiloissa tai luopumaan sellaisista yleisistä tiloista, kuten saunoista, joissa kaksi ihmistä voivat nähdä toisensa alastomina? (Puhemies koputtaa) Tämän kansalaisaloitteen taustalla oleva sukupuolineutraali ja seksuaalineutraali ihmiskäsitys ja maailmankuva ovat loppuun asti mietittyinä utopiaa. Luonnonlait tulevat vastaan. |
Vastaukset
Vieras |
#29236 Re: Lähetekeskustelun taso2014-02-21 18:07:06#29207: - Lähetekeskustelun taso
Yllätyin, kun luin tätä Saarakkalan puhetta, näinhän tosiaan ajattelemme, ettei omaan sukupuoleensa ihastunut nainen siis katsele sillä silmällä muita naisia uimahallissa. Näinhän se onkin, tälläista riskiä ei koeta olevan. Ja se taas juontuu siitä, että homoseksuaalisuutta ei käsitetä aivan lopulliseksi tilaksi. (Tässä oli vähän omaakin tulkintaa mukana.) Suora lainaus:"vaan kyse on pikemminkin jostakin ohimenevästä elämänvaiheesta yksilön kohdalla tai että homo tai lesbo tuntee vetoa vain yhteen tiettyyn yksilöön, ei yleisemmin samaan sukupuoleen. Homoseksuaalisuus siis kiistetään."
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Vetoomus Kivelänrannan melontakeskuksen säilyttämisen ja uusimisen puolesta
Adressi Ylöjärven Karhen Ympäristökoulun säilyttämisen puolesta ja ehdotus yhteistyöhön
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Salon sairaalan yöpäivystyksen säilyttämiseksi
18058 Luotu: 11.09.2024
Uusi Päivän jäänti Yle Areenaan
4274 Luotu: 30.06.2024
Saksalan uimahallia ei tule lakkauttaa
288 Luotu: 18.09.2024
Kassapalvelut takaisin Saarijärven Aarresaareen
285 Luotu: 24.09.2024
Koivuhaan terveysaseman säilymisen puolesta
284 Luotu: 22.09.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
13418 Luotu: 15.07.2023
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
14890 Luotu: 20.10.2022
Wileniuksen perinnetelakan tulevaisuuden ja porvoolaisen monisatavuotisen puuvenekulttuurin puolesta
2677 Luotu: 13.01.2023
Suljetaan Toijan jätevedenpuhdistamo ja rakennetaan siirtoviemäri Muurlan kautta Salon puhdistamolle.
67 Luotu: 24.09.2024
Kumpulanmäen vaahterametsä on säästettävä
4770 Luotu: 05.10.2020
Vetoomus Liinalammin koulun säilyttämiseksi
1458 Luotu: 02.09.2024
Vetoomus Alakitkantien (Kuusamo) kunnostamiseksi (Tien sijainti: Valtatie 5-Tolvantie eli Riisitunturille menevä "oikoreitti")
347 Luotu: 10.06.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1371 Luotu: 08.05.2024
Luvattomien aseiden käytöstä ja hallussapidosta isommat rangaistukset
437 Luotu: 13.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10987 Luotu: 13.12.2020
Vetoomus Kyynämöisten koulun säilyttämiseksi
455 Luotu: 28.08.2024
Helsingin liityttävä Israelin kulttuuriboikottiin
40 Luotu: 23.09.2024
Vetoomus päättäjille Valpperin koulun säilyttämisestä.
779 Luotu: 13.09.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
559 Luotu: 08.05.2024
Lintulan tienvarsipysäköinti muututtava
31 Luotu: 20.09.2024