Ei kivilouhimoa Vuorelan Hanhimäkeen, Siilinjärvelle
Kommentoitu viesti
Aakkoset hukassa |
#38 Yhdessa eteenpain06.11.2013 17:56Olen saanut postia Siilinjarven kunnalta (15.10.2013) liittyen ilmoitukseen naapurin kuulemiseksi maa-aineslain mukaisen lupahakemuksen johdosta johon minulta pyydetaan vastausta ja johon minulla on mahdollisuus jattaa huomautus. Hakemuksen lisaksi minulle on lahetettty tarkat kallionottosuunnitelmat ja muuta oheistietoa. Olen keskustellut hankkeesta useiden eri tahojen kanssa ja ymmarran etta minulla on maaomistajana ja naapurina mahdollisuus esittaa faktoihin perustuva huomautus 18.11.2013 mennessa. Toivoisin etta voisimme yhteistuumin muokata selkean ja lakeihin perustuvan varteenotettavan vastineen. Olen tutkinut samanlaisia louhoshakemuksia jotka ovat tulleet hylatyiksi esim. Vehmersalmen hanke jossa hankkeen vastustajat olivat esittaneet todella selkeat perusteet vedoten polypaastoihin, meluhaittoihin ja kultturihistoriallisesti merkittavan maiseman muutoksiin. Kannalta tutustua kyseiseen hakemukseen, koska siella oli esilla hyvin samanlaisia suunnitelmia ja laskelmia. Kuten on jo aikaisemmissa kommenteissa mainittu, maat ovat yksityisen omistuksessa, mutta jos katsotte Siilinjarven kunnan Etela-Siilinjarven Yleiskaava (ESYK) ehdotusluonnosta 08102013, joka on paivatty 28.10.2013 ja nahtavissa Siilinjarven nettisivuilla, tilanne on hieman erikoinen. Siina pikku Hanhimaki on kaavoitettu AP-1 alueeksi ja nayttaisi tulevan ihan esitetyn louhoksen viereen. Olisin todella kiinnostunut miten nama kaksi hanketta ovat kehitteilla samanaikaisesti ja millaisesta yhteistyosta tassa on todellakin kysymys. Kiitokset Tarjalle esimerkillisesta pohjatyosta adressia varten ja Markelle napakosta, tuoreista kommenteista! |
Vastaukset
Tuulia |
#41 Re: Yhdessa eteenpain2013-11-06 20:18:31#38: Aakkoset hukassa - Yhdessa eteenpain abcdef
Siilinjärven kunta on useissa nähtävillä olevissa kaavoissaan kaavoittanut Rissalantien pohjoispuolisen alueen tulevaksi uudeksi asuinalueeksi. Tämä uusi asuinalue tulisi sijaitsemaan alle 300 metrin päässä suunnitellulta louhokselta. Tämä on vastoin Valtioneuvoston kivenlouhimojen, muun kivenlouhinnan ja kivenmurskaamojen ympäristönsuojelusta annetun asetuksen 3§:ää. Nämä kaksi hanketta ovat räikeässä ristiriidassa keskenään. Kyseessä oleva asetus löytyy kokonaisuudessaan osoitteesta http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2010/20100800 abcdef
Lisäksi Siilinjärven kunta on suunnitellut kaavassaan louhimon viereisen lähde- ja suo-alueen luonnonsuojelualueeksi. Myös tämä hanke on ristiriidassa suunnitellun louhimon kanssa. Kaavoitettu luonnonsuojelualue sijaitsee louhimolta katsottuna alempana rinteessä. Miten voidaan taata, ettei pölyämisen estoon käytettävä kasteluvesi ja suolaus valu suoraan luonnonsuojelualueelle? Lisäksi haittaa kasvistolle ja eläimistölle aiheuttaa melu ja pöly, jota ei voida täysin estää. abcdef
Suunnitellun louhoksen alueella sijaitsee useita historiallisia juoksuhautoja, joista osa on merkitty myös Siilinjärven kunnan muinaisjäännösinventointiin. Juoksuhautakaivantoja on alueella useassa paikassa, myös ylempänä rinteessä ja kallioalueella. Tuleva louhos ja rakennettava tie rikkoisivat kulttuurimaisemaa. Nämä kaikki mainitut nähtävillä olevat kaavat löytyvät Siilinjärven kunnan nettisivuilta. Henkilön oikeutta käyttää omaisuuttaan (tässä tapauksessa maata louhokselle) ei voida oikein kieltääkkään, ellei osoitettavissa ole näyttöä mm. ympäristön tilan pilaantumisesta. Uskoisin, että luontoarvot voisivat olla sellainen merkittävä seikka, johon voisimme vedota. Erityisesti suunniteltu luonnonsuojelualue ei oikein sovi kivilouhoksen viereen! Perustuslain mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.
Niin näitä seikkoja, kuin adressissakin mainittuja seikkoja saa toki käyttää muistutuksissa. Ohjeet muistutuksen tekemiseen löytyvät myös osoitteesta http://www.siilinjarvi.fi/?we_objectID=12697 Toivottavasti mahdollisimman moni tekisi muistutuksen! Yhdessä voisimme saada viestiä eteenpäin päättäjille. Terveisin, adressin pykälänpyörittäjä :)
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
260 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024