Nokian Kankaantaan päiväkodin sisäilmaongelma
Kommentoitu viesti
Kivimäki Jenna |
#6 Päättömiä päätöksiä...tuskin viimeisempiä sellaisia28.10.2013 09:00Miten voi olla mahdollista, että 16-vuoteen ei ole pystytty vastaamaan Kankaantaan päiväkodin peruskorjaus tarpeeseen?! Eikö se olisi tullut enemmän kuin paljon halvemmaksi ratkaisuksi purkamisen sijaan? Miten päättäjät uskallatte leikkiä näin monen pienen ihmisenalun ja aikuisen terveydellä? Vai ettekö todellakaan tiedä kuinka pahaksi mm. astma voi yltyä tälläisissä tiloissa ja kuinka moneen, jokapäiväiseen asiaan se tulee myöhemmin siitä kärsivillä vaikuttamaan? Kysymyksiä, ärsytyksen täyttämiä sellaisia olisi vaikka kuinka! Ihan turha on nyt voivotella rahojen loppumista! Paljon turhempia hankintoja olisi voitu vuosien aikana karsia, jotta lapset ja aikuiset olisivat saaneet toimia päiväkodin tiloissa vailla huolta terveydestä. Tämä vaikuttaa myös paljon pidemmälle kuin yksistään kyseisissä tiloissa työskentelevien ja hoidossa olevien henkilöiden elämään. Aikuisten täytyy olla lastensa sairauksien vuoksi töistä pois useasti. Todennäköisesti sitä useammin mitä useampi saman perheen lapsi Kankaantaan tiloissa hoidossa on. Vanhempien esimiehet saavat repiä tukkaansa jatkuvien poissaolojen ja sairasajan palkan maksamisten vuoksi. Työkaverit joutuvat venymään, joustamaan ja kärsimään oman vapaa-aikansa vuoksi yhden jatkuvan poissaolemisen vuoksi. Lasten toimiminen mikrobikasvuston vaikuttamassa sisäilmassa saa heidät alttiimmiksi myös muille sairauksille. Liekö "pelottavien tulosten" varjossa vedottu rahojen loppumiseen jo ennen uutta mittausta nyt syksyllä. Eikö haluttu paljastuvan lisää ja vielä vakavampaa?!! Leikitte KAHDEN lapseni terveydellä puhumattakaan kaikista muista!! Laittaa, taasen, miettimään kuntapäättäjien ajatuksen juoksua ja pätevyttä ammattiinsa! Valitettavasti en itse pääsen huomiseen 29.10 iltatilaisuuteen päiväkodille, joten tässä terveiseni! |
Vastaukset
Vieras |
#7 Re: Päättömiä päätöksiä...tuskin viimeisempiä sellaisia2013-10-28 20:45:10#6: Kivimäki Jenna - Päättömiä päätöksiä...tuskin viimeisempiä sellaisia Aivan olet oikeassa! Toki päiväkodin peruskorjaaminen nykyaikaisten vaatimusten mukaiseksi saattaisi tulla huomattavankin kalliiksi.Eihän päiväkodissa ole edes ns. kuraeteisiä, jotka estävät merkittävästi hiekan kulkeutumisen sisätiloihin. Olen kuullut tapauksesta, jossa koulun peruskorjaus Nokialla maksoi enemmän kuin uuden rakentaminen eräässä toisessa kunnassa. Aina täytyy ottaa huomioon rakennushistoriallisetkin arvot, mutta en osaa sanoa, onko Kankaantaan päiväkodilla niitä. Liian kauan kuitenkin toiset rakennushankkeet ovat menneet päiväkodin edelle.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
260 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024