Maahanmuuttajien tuet
Kommentoitu viesti
HELEVETIN PERKULE |
#1468 Re: Re: Pakolaisia entistä enemmän20.09.2013 18:28#1465: - Re: Pakolaisia entistä enemmän No en häpeä. Suuriosa Suomalaisista on jo nyt kuolemanvaarassa nykyisen hallituksen harjoittaman Suomalaisen hyvinvointivaltion näivetyspolitiikan johdosta, eikä apua ja helpotusta ole näkyvissä. Kaikki ymmärtävät myös Syyriassa olevan hädän, mutta kaikkein arvokkainta ja riittoisinta rahallinen apu olisi Syyrian naapuriin Turkkiin sijoitettavien pakolaisten auttaminen, eikä rahdata heitä ressukoita tänne aivan toisenlaiseen kulttuuriin ja ilmastoon kauaksi kotoa, mikä myös maksaa aivan älyttömästi. Enkä myöskään ymmärrä sitä, että esimerkiksi Afrikassa on ollut jo montavuotta menossa paljon kauheampia kansanmurhia ja sotia, eikä ketään tunnu kiinnostavan pätkääkään. Nyt tämän huomattavasti vähäisemmän sisällis-sodan noustua USA:n intressien myötä median lempisodaksi, tuntuu aivan naurettavalta ja suorastaan teennäiseltä Jeesustelulta olla huolissaan vain ja ainoastaan Syyrian kansalaisista, jossa on kuollut suhteessa Afrikkalaisiin sotiin vain murto-osa ihmisiä. USA:n uhkailun myötä Syyriassa on jo rauhoittumaan päin, jota voidaan edistää lisää diplomatialla. Kansainvälisen huolestumisen painopiste täytyisi kohdistaa vakavampiin asioihin kuin USA:n johdatteleman median mielenkiinnon kohteet. |
Vastaukset
Vieras |
#1469 Re: Re: Re: Pakolaisia entistä enemmän2013-09-20 18:45:59#1468: HELEVETIN PERKULE - Re: Re: Pakolaisia entistä enemmän Elähän höpötä mitään kuolemasta ja sodasta. Itse olen sen lapsena Suomessa kokenut. Sellainen joka sen on kokenut itse ei tuollaista nykyisen hallituksen politiikkaa vertaa minkäänlaiseen kuolemanvaaraan maassamme. Muutaman sadan auttaminen on niin pisara kaikissa maailmalla käytävissä sodissa, että se ei todellakaan Eeloppi-Suomessa ole yhtään mitään. Laitas suuta soukemmalle ja ajatteles ensin mitä siellä lausahtelet. Se kannattaa.
Mummo Mikkelistä, joka menee nyt levolle laskemaan Luojansa ja ristii kätensä kaikkien sodan uhrien puolesta.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101418 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
359 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15649 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
334 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2683 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5266 Luotu: 03.02.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024