SYNNÄRISTÄ EI LUOVUTA
Kommentoitu viesti
äippä Vieras |
#5 Ouluun menisin uudestaan05.03.2011 12:22Itse olen synnyttänyt sekä kemissä että oulussa ja mieluusti menisin ouluun uudestaan synnyttämään jos tulee sellainen tilanne :) siellä on modernimmat sekä mukavammat synnytys salit ja siellä työntekijät todellakin ovat inhimillisempiä kuin kemissä. Oulussa tunsin oloni paljon turvallisemmaksi itseni ja lapseni kannalta kuin kemissä jossa lääkäriä tai hoitajia joutu odottamaan ja yksin piti salissa silloin kärsiä ja tuntui että kukaan ei kuuntele vaikka huusin ja pimputin kelloa, oulussa taas oli koko synnytyksen ajan hoitaja vierellä eikä lähtenyt huitelee omille teilleen, kyllä kai tuo onnistuin kemissäkin jos sinne palkattais enemmän väkeä kun siellä vaan sain kuulla sen että "meillä on täällä muitakin synnyttäjiä niin ei me joudeta sua täällä vahtimaan". tuo oli aika törkeästi sanottu kivusta kärsivälle naiselle joka synnytti sillä hetkellä. Ja kyllä mie ymmärrän että matka on aika pitkä eikä kaikilla ole mahdollisuutta kulkea sinne asti, mutta kannattaa tarkkaan miettiä asiaa lasten ja oman hyvinvoinnin kannalta, haluaako saada huonoa palvelua ja pelkoa synnytykseen mukaan vai turvallisuuden tunnetta ja ihanaa hoitohenkilökuntaa. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#7 Re: Ouluun menisin uudestaan2011-03-05 15:22:48#5: äippä - Ouluun menisin uudestaan Itselläni pelkkää hyvää sanottavaa Kemin synnäristä ja kätilöistä... Löytyyhän sieltäkin muutama ns. "mätä omena" (mutta niinpä löytyy Oulustakin!), mutta melkein sata prosenttisesti ihania ihmisiä... Ja luulenpa että sinäkin synnyttäisit mieluummin Kemissä kuin matkalla Ouluun jossakin tienposkessa! Ja aivan varmasti kellon pimputukseen synnytyssalissa vastataan! Tokikin on törkeästi sanottu, että "sinua ei joudeta vahtimaan" , en usko että on kuitenkaan ihan sitä tarkoittanut... Mutta ehkä kyseessä oli tällainen "mätä omena". Erityiskiitos kätilö H.M., olet ihanan lämmin ihminen! |
Vieras Vieras |
#10 Re: Ouluun menisin uudestaan2011-03-05 18:17:25#5: äippä - Ouluun menisin uudestaan Mulla ihan samanlaiset kokemukset Kemistä :/. |
Vieras Vieras |
#14 Re: Ouluun menisin uudestaan2011-03-05 21:00:37#5: äippä - Ouluun menisin uudestaan Oulussa olen kahdesti synnyttänyt. Eka kerta oli ihan kamala kokemus henkilökunnan epäystävällisyyden vuoksi. Kotiin lähettänyt nuorempi nainen oli tosin mukava ja tuntui olevan oikealla alalla. Muilla naama väärinpäin ja mihinkään ei saanut kunnon vastausta. Tuli semmoinen olo, että siellä on vain tiellä. Toisella kerralla menin eri mentaliteetilla: mahdollisimman pikainen reissu enkä kysy keneltäkään mitään. Tiesi jo mitä odottaa. Niin ja eka kerralla kätilö kysyi 8 h tuskan jälkeen: "mikä tässä nyt on niin kamalaa". Haloo? Alappa miettimään sopivaa kommenttia tossa vaiheessa. Kemissä en ole käynyt kun vieraana, mutta kun saavuin synnärille olin varma, että olen väärässä paikassa koska siellä ei ollut "häslinkiä" liiaksi. Oulussa on ruuhkaa ollut ainakin molemmilla kerroilla kun itse olen ollut siellä ja vaikken itse sinne enää päädy niin toivon, että Oulussa synnyttävät eivät tule nykyistäkin enemmän kärsimään henkilökunnan kiireestä, stressistä ja Kemin synnäri säilyy. Vastasynnyttänyt ei kaipaa latistamista ja ylimalkaista otetta. Ai niin sanottakoon vielä se, että toka kerralla Oulussa mulla sattui parempi tuuri ja kätilö oli aivan ihana, Tiina Ylitalo jos oikein muistan :) |
Vieras Vieras |
#18 Re: Ouluun menisin uudestaan2011-03-06 11:39:34#5: äippä - Ouluun menisin uudestaan En ole samaa mieltä! Itse olen synnyttänyt Kemissä ja Oulussa. Kemissä minun vierellä oli koko ajan hoitaja, mutta Oulussa ei. Välillä jätettiin yksin ja unohdettiin supistuskäyrälaskuriin tunniksi. Epiduraalia ei anestesialääkäri kerennyt tulla laittamaan, kun oli ruuhkaa. Punnistusvaiheen loppupuolella hoitaja lähti vasta hakemaan synnytyslääkäriä. Kyllä siinä lievä paniikki tuli :D Eli Kemille pisteet!
|
Vieras Vieras |
#20 Re: Ouluun menisin uudestaan2011-03-06 18:33:07#5: äippä - Ouluun menisin uudestaan yhdyn samaan vaikkei oo kokemusta oulusta mutta kemistä on...en tykänny yhtään koko paikasta!!!!!!!! |
Kahdesti Kemissä synnyttänyt |
#64 Re: Ouluun menisin uudestaan2014-08-31 10:54:57#5: äippä - Ouluun menisin uudestaan Oulusta en tiedä, mutta Kemissä on ihana hoitajahenkilökunta. Ylilääkärikään ei kammottavuudestaan huolimatta pilaa osaston ihanaa tunnelmaa. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101414 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
358 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15636 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
333 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2682 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5265 Luotu: 03.02.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024