LAUNEEN KOULUN LAPSET HÄDÄSSÄ!
Kommentoitu viesti
harmistunut |
#55 Ei ole kovin monta vuotta!24.03.2013 10:59Ei ole kauan kun rehtori rinta rottingilla kertoi ekaluokkalaisten tutustumispäivänä meille vanhemmille, että koulu on homeeton, vaikka samassa tilassa haistoin homeen. Silloin en vielä ymmärtänyt, että asia oli valetta. Samoin syksyllä tuli viesti, että ei ole löytynyt mitään hälyyttävää. Harmi kun viestit on hävitetty. Tietääkseni jokin opettajakin on saanut varoituksen totuuksien kertomisesta vanhemmille, et sillee! |
Vastaukset
Vieras |
#56 Re: Ei ole kovin monta vuotta!2013-03-24 11:34:34#55: harmistunut - Ei ole kovin monta vuotta! Juurikin näin!! Sinä syksynä kun lapsemme aloittivat koulun, olin kesällä ollut huolissani, koska kaikenlaisia tarinoita homepommista kiersi kaupungilla. Mutta sitten olin todella helpottunut, koska tutustumispäivänä kerrottiin kaiken olevan kunnossa ja mistään ei enää löydy kosteutta eikä muutakaan ja Launeen koulu on nyt Lahden parhaiten korjattu koulu!! Silloin uskoin asiaa, onhan rehtori koulussa auktoriteetti ja kun kerran Rehtori sanoi niin. Koko se aika, minkä lapsemme ovat alakoulussa olleet, on tätä samaa viestiä toitotettu!! Minulla taitaa olla ainakin jokunen rehtorin "sisäilmatiedoite" tallessa ja eikös ne Wilmaan ole myös kirjoitettu. Luulisi jo rehtoriltakin usko loppuvan, siihen, että nyt vihdoin TÄNÄ KESÄNÄ remontti/paikkaus on onnistunut... Itseäni ainakin koulun äänitorvena voisi pikkuhiljaa ruveta nolottamaan. |
J |
#63 Re: Ei ole kovin monta vuotta!2013-03-24 14:43:02#55: harmistunut - Ei ole kovin monta vuotta! Muistan kuinka tyttären 1. luokan kouluun tutustumispäivänä rehtori piti pitkän puheen kertoen miten sen kesän jälkeen kaikki on paremmin kuin uusi. Mutta parhaiten jäi mieleen erään oppilaan vanhemman kysymys, "Mitäs sitten jos ei olekkaan mitäs sitten?". Kaikki kuulemma on rempan jälkeen koska luoka ovat jotenkin kapseloituja eli ilmanvaihdossa ei pitäisi liikkua mitään luokasta toiseen. Paras kommentti tuli tuohon. "Entä jos se ei toimi niin laitetaanko lapset seuraavaksi jokainen omaan pieneen kapseliinsa?" Tuo herätti hilpeyttä, mutta nyt ajatellen ei ala olla kaukana todellisuudesta jos korjausten tulokset ovat sitä mitä ovat nyt olleet. Ja tuo tilaisuus oli keväällä 2010. Ja heräsi tässä samalla mieleen kysymys että miksi liipolan koulurakennukset meni jyrän alle samantien vai olenko missannut kokonaan että niitä olisi rempattu joka kesä viimeiset vuodet?
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101418 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
359 Luotu: 18.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15650 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
503 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
334 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
93 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
313 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2683 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
65 Luotu: 11.12.2024
Pelastetaan Vuorenmäen koulu – ja Artjärvi!
1146 Luotu: 05.11.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1072 Luotu: 15.07.2023
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5266 Luotu: 03.02.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
774 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024