Ambulanssin säilyminen Kuhmoisissa
Minkä hintainen ihminen on? Voiko hänelle laskea hintaa? Onko tasa-arvoista elää pienissä kunnissa? Mikä on kuntalaisen perusturva?
Kuhmoisissa on jälleen katkolla vuoden vaihteessa ambulanssin säilyminen pitäjässä. Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on esittänyt sen lakkauttamista kokonaan säästösyistä. Se tarkoittaisi, että lähikunnista tulisi ambulanssi tarvittaessa. Aikaa voi kulua kohtuuttoman paljon, jopa niin että potilas menehtyy odottaessa. Lähimmät ambulanssit sjaitsevat Jämsässä, Kangasalla, Pälkäneellä ja Mäntässä. Padasjoen tilanne ambulanssin suhteen näyttää myös huonolta.
Välimatkat ovat pitkiä, odotusajat venyvät ja aina ei ambulansseja ole lähipitäjissäkään. Normaalisti ambulanssi on 25 minuutin kuluessa Kuhmoisten keskustaan, jos pääsevät heti lähtemään. Todellisuus on ihan jotain muuta. Syrjäkylille aikaa menee, navikointi vie osan ajasta ja reittivalinnat aiheuttavat päänvaivaa. Paikkakuntatuntemusta muualta tulevilla yksiköillä ei ole. Ensihoitohelikopterit eivät aina lennä tänne asti, vaan he priorisoivat tarpeellisuuden mukaan ja joka hälyytykseen valmiutta ei ole. Myös heillä on päällekkäisiä tehtäviä. Lentoaika Kuhmoisiin on Pirkkalasta hyvällä kelillä 23 minuuttia. Ensivaste ei pysty hoidollisesti ihan mahdottomiin hoitotoimenpiteisiin. Se on pitkä aika pitää omaista kädestä kiinni ja vannottaa, että apua saadaan. Ethän sinäkään halua olla tuo omainen tai potilas?
Haluatko sinä vaikuttaa ambulanssin pysyvyyteen Kuhmoisissa? Nyt on toimittava, kerätään nimiä ja ollaan puhaltamassa yhteen hiileen hyvän asian puolesta. Tehdään yhdessä hyvää!
Mari Turve Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16422 Luotu: 31.12.2012
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
296 Luotu: 03.01.2025
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
189 Luotu: 16.12.2024
Ei tuuli- tai aurinkovoimaa Häädetkeitaan luonnonpuiston ympäristöön!
196 Luotu: 31.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
474 Luotu: 31.12.2024
Vaadimme Seinäjoelle vähintään 2,5 km suojaetäisyyden tuulivoimaloille asutukseen nähden
297 Luotu: 11.12.2021
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
183 Luotu: 19.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15971 Luotu: 15.07.2023
KEIJÄRVEN SUOJASTENLAHTI YLÖJÄRVELLÄ TULEE SUOJELLA, EI RAKENTAA
239 Luotu: 19.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101602 Luotu: 27.09.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
11158 Luotu: 13.12.2020
Kaivosvaraus EI saa vaarantaa yli miljoonan ihmisen puhtaita juomavesiä ja mm. Päijänteen ja Vesijärven vesistöä
6427 Luotu: 21.06.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
401 Luotu: 18.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
654 Luotu: 24.11.2024
Vaatimus Suomen hallitukselle: Tulitauko Gazaan
17694 Luotu: 16.10.2023
Vetoomus EUROOPAN NEUVOSTON MINISTERIKOMITEALLE
20 Luotu: 07.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
449 Luotu: 13.12.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1489 Luotu: 13.01.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1807 Luotu: 27.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1091 Luotu: 15.07.2023