K-HKS lastenpsykiatrian osastohoito tulee säilyttää toiminnassa.
Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressi on luovutettu 12.2.2024 Oma Hämeen mielenterveys- ja päihdepalvelujen tulospalvelujohtajalle Paula Turuselle
2024-02-13 12:28:44Lämmin kiitos kaikille adressin allekirjoittajille. Haastatteluni tästä aiheesta Hämeen Sanomissa julkaistiin eilen. Artikkeli on saanut aikaan paljon keskustelua aiheesta, mikä on hyvä asia.
Luovutin adressin "K-HKS lastenpsykiatrian osastohoito tulee säilyttää toiminnassa" eilen Oma Hämeen mielenterveys- ja päihdepalvelujen tulospalvelujohtajalle Paula Turuselle sekä palvelualuepäällikkö Sari Järviselle.
Käytiin siellä välillä kiihkeääkin keskustelua aiheesta. He olivat kovasti ajatuksissaan siinä avohuollon kehittämisessä, josta jouduin heitä muistuttamaan useaan otteeseen. Lastenpsykiatrian osastohoitoa tarvitaan Hämeenlinnassa ja se on meidän lastemme oikeus tässä lähellä kotia ja läheisiä ym. Luin heille otteita teidän allekirjoittaneiden mielipiteistä, kiitos myös niistä.
Heidän perustelunsa ontuivat monessakin kohtaa; muun muassa sanoivat että rahasta tämä asia ei ole kiinni. Miksi sitten lapset joutuvat odottamaan pitkään (esim. yli 90 päivää odottaneiden määrä on noussut) että pääsevät hoidon arvioon tai hoitoon poliklinikalle? Odotusaika hoitoonpääsyyn Lastenpsykiatria K-HKS mediaani 29 vrk, jonossa 39 potilasta.
Rahalla nämä jonot saataisiin lyhenemään tai poistumaan kokonaan. Eli palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Siitähän tässä loppu viimeksi oli kysymys, että siirrettiin osaavia hoitajia osastotyöstä poliklinikoille ja avohoitoon ja samalla päädyttiin lopettamaan koko lastenpsykiatrian osastohoito. Minusta on myös järkyttävää, että Paula Turunen totesi, että tarvittaessa lastenpykiatrisia potilaita voitaisiin hoitaa nuorisopsykiatrian osastolla Hämeenlinnassa. Mielestäni se on väärin lapsia kohtaan. Ei lastenpsykiatrisia potilaita ylipäätään pitäisi niputtaa yhteen kategoriaan, koska niitä tapauksia voi olla niin erilaisia; neuropsykiatrisia ongelmia, käytös- ja tunne-elämän häiriöitä , todellisuudentajun hämärtymistä, itsetuhoisuutta, syömishäiriöitä jne. Se, että vaikeimmat tapaukset hoidetaan Tampereella, on myös veteen piirretty viiva, eli jatkossa ylipäätään kaikki osastohoitoa tarvitsevat pitäisi sinne viedä ambulanssikuljetuksella.
Avohoidon kehittämisestä olin pitkälti samoilla linjoilla Paula Turusen ja Sari Järvisen kanssa, mutta lastenpsykiatrian osastohoidon lakkauttamista Kanta-Hämeen keskussairaalassa en voi hyväksyä.
Paula Turusen mukaan esitys ei lähtenyt henkilöstöstä käsin, mutta suurin osa ymmärsi perustelut. Hän teki esityksen osastoresurssin siirtämisestä avohoitoon ja Oma Hämeen aluevaltuusto teki päätöksen 19.12.2023. Siellä kokouksessa todettiin mm. että velassa eletään. Hyvinvointialueen ja Kanta-Hämeen taloustilanne on synkkä. Ohessa video kokouksesta. https://www.youtube.com/watch?v=9kX0r5_U_mg ja https://www.youtube.com/watch?v=Gw4lCU8JS2Y&t=10486s
Jos asiaan haluaisi muutosta niin pitäisi pyytää aluevaltuustoa käsittelemään tämä asia uudelleen. Itse ainakin toivoisin, että tämä adressi -huikeat 893 nimikirjoitusta- ei menisi hukkaan ja ihmisten mielipiteet otettaisiin vakavasti. Molempia tarvitaan; sekä lastenpsykiatrista osastohoitoa, että avohoitoa (etenkin jos tämä ei ole edes rahasta kiinni). Mielestäni aika on kypsä sille, että otetaan lasten ja nuorten mielenterveysasiat vakavasti ja parempaan hoitoon. Yhteiskunnan sivistyneisyyden aste mitataan siinä, miten se kohtelee heikoimpia jäseniään.
Laura Kauhanen