Kantelu vammaispalvelujen kuljetuspalvelujen kilpailuttamisen ja välityskeskustoiminnan epäonnistumisesta yhdenvertaisuusvaltuutelulle

Ota yhteyttä adressin tekijään

Kantelu oikeusasiamiehelle lähtee!

2021-12-29 11:46:58

Hei kaikille!

Kiitokset teille allekirjoittaneille osallistumisesta adressiin, on todella hienoa että olette mukana ja

auttaneet asian eteenpäin viemisessä. Adressi lähtee kantelun mukana ylihuomenna oikeusasiamiehelle.

Toivotaan, että saamme odottamamme tuloksen asiaan sieltä.

Hyvää uutta vuotta 2022 kaikille <3 


Erja Simonen, vertaisryhmien ohjaaja, Lsly/Harnes

Kantelu Kessoten taksijärjestelmän uudistamisesta

2021-09-25 13:49:58

Hei!

Olemme päässeet äidin kanssa haastateltaviksi tämän uudistuksen tiimoilta Sydän-Satakunta-lehteen ja juttu oli myös Satakunnan Kansassa, mikä on tosi hienoa, että asia saa julkisuutta. Laitan jutun kopion, tässä teille, niin pääsette lukemaan myös olemattoman Kessoten antaman vastineen, jossa jo otsikkona on että asiaan ei tule helpotusta tuskin lähiaikoina ja että ongelmien korjaaminen tulee vaatimaan vielä aikaa. Kati Nordlund-Luoma, Kessoten palvelualuejohtaja, kertoo että päivittäin on pyydetty selvitystä FCG:ltä miksei toiminta parane, mitä helskattia? Eikö tässä vaiheessa jo olisi ollut aika pistää poikki tämä, jos kohta kaksi kuukautta on mennyt eikä mitään parannusta tapahdu? Ei mikään yritys odottaisi kahta kuukautta korjaamista, jos vaikka televiestintäyhteydet menisi poikki, kyllä varmaan vaihtaisi korjausfirman toiseen jo parin päivän jälkeen, joka pystyy homman hoitamaan kunnolla, noin niinkuin esimerkkinä.

Ja se että Kaisa Koskela väittää, että ajossa ei ole autoja yhtään vähempää kuin aiemmin, on suoranainen valhe, sillä jos aikaisemmin on ajoja ajaneet kaikkien alueen kuntien taksit ja nyt niitä ajavat vain kahden kilpailun voittaneen taksiyrityksen autot, niin kyllä silloin autoja varmuudella on vähemmän kuin ennen! Ja Koskela kertoo että on sovittu, että jos kyyti on myöhässä, taksikuljettaja ilmoittaa siitä asiakkaalle, ja että  välityskeskus ilmoittaa, mikäli autoa ei ole saatavilla ja välityskeskus kertoo että puhelut ovat ruuhkautuneet paitsi resurssipulan takia, myös siksi, että asiakkaat ovat halunneet jäädä juttelemaan keskuksen kanssa. Tämäkin pelkkää puppua! EI kertaakaan ole kuljettaja soittanu,t että on myöhässä, EIKÄ kertaakaan välityskeskus ilmoittanut että autoa ei ole saatavilla!! Eikä kukaan asiakas sinne taksikeskuksen nroon soittaessaan (jos siis onnitunut pääsemään läpi) halua jäädä "juttelemaan" taksikeskuksen kanssa, mutta varmasti he on antaneet huonoa palautetta ja siksi puhelu on saattanut kestää pidempään joillakin kerroilla, enkä yhtään ihmettele, että antavat sitä huonoa palautetta, susi mikä susi koko järjestelmä. Ja jos on resurssipulaa, siihen löytyy helppo apu, palkatkaa lisää väkeä!! A niin, sehän maksaisi lisää rahaa...

Asenne Kessotella ja tällä FCG  Smart Transportationin henkilökunnalla osoittaa sen että  vammaisia, sairaita ja vanhuksia pidetään tyhminä ja heistä ei välitetä tippaakaan ja heitä voi kohdella aihan miten vaan. Se on jo niin todellista ihmisarvoa alentavaa syrjintää ja epäoikeudenmukaista ja lainvastaista kohtelua sellaisilta päättäjiltä, joiden kuuluisi työnsä puolesta kohdella ihmisiä hyvin ja huolehtia heistä, koska ovat juuri niitä heikompiosaisia ilman omaa syytään. KUKAAN EI valitse sairastumista, vammautumista ja kaikista meistä tulee vanhoja, mutta sitä ei nämä vammaispalvelun työntekijät tai Kessoten kuntayhtymän päättäjät tunnu ymmärtävän ja heidät sentään pitäisi olla koulutettuja ihmisiä alalle! 

Tämä Kessoten asenne tuo niin selkeästi esille sen, miten he väistävät vastuunsa tästä epäonnistuneesta uudistuksesta ja toistavat vaan toistamasta päästyäänkin sitä, että pitää vammaispalvelukuljetuksen asiakkaiden olla kärsivällisiä ja sietää tällaista surkeaa palvelua kuukausitolkulla ja vaan odottaa, että tämä joskus alkaa toimimaan! Tätä pitäisi kestää 31.1.2022 asti, sillä siihen saakka on FCG:n kanssa sopimus tehty... Kun ei pidä! Jos kerran ei ostettu palvelu vastaa Kessoten odotuksia ja siitä on maksettu varmasti paljon rahaa, niin kannattaisiko vaatia sopimuksen purkua ja jo vaihtaa välityskeskus yrittäjää??

Kantelu valmisteilla, se menee sekä eduskunnan oikeusasiamiehelle että tasa-arvovaltuutetullesyksyn aikana.

Pyydän allekirjoitamaan ja jakamaan adressia edelleen ja kertomaan tästä mahdollisimman monille, kiitos!  Asialle tarvitaan julkisuutta, jotta saadaan muutos tähän epäoikeudenmukaiseen vammaispalvelukuljetuksen asiakkaiden kohteluun.

Alla toimittajan haastattelu Kessotelta.

"Arja Harjunmaa
18.9. 5:00
Välityskeskuksen ongelmat tunnetaan Kessotessa jo vähän liiankin hyvin.
Palvelualuejohtaja Kati Nordlund-Luoma kertoo, että ongelmiin on pyydetty selvitystä FCG Smart Transportation Oy:ltä lähes päivittäin. Ongelmia on jo myös korjattu.
–Nämä alkuhankaluudet ovat kestäneet odotettua kauemmin. FCG:ltä saadun palautteen perusteella olemme myös arvioineet, että näiden ongelmien korjaaminen vaatii vielä aikaa, Nordlund-Luoma toteaa.
VAMMAISPALVELUJEN johtava sosiaalityöntekijä Kaisa Koskela kertoo, että välityskeskuksessa on ollut isoja ongelmia alusta asti.
Puheluihin ei ole pystytty vastaamaan, koska työntekijöitä on ollut liian vähän. Välityskeskuksella ei myöskään ollut aluksi minkäänlaista ruuhkatiedotetta.
– Soittajat eivät siis ole tienneet, ovatko he jonossa vai eivät, Koskela kertoo.
TYYTYMÄTÖNTÄ palautetta on tullut sekä asiakkailta että autoilijoilta. Koskela tyrmää kuitenkin väitteet siitä, että autoja olisi ajossa liian vähän.
– Ei ole, ei yhtään sen vähempää kuin aiemminkaan. Tämä uusi systeemi vaatii vain nyt kaikilta aikaa. On sovittu, että jos kyyti on myöhässä, kuljettaja ilmoittaa siitä asiakkaalle, ja välityskeskus ilmoittaa, mikäli autoa ei ole saatavilla.
KOSKELAN mukaan välityskeskuksen puhelut ovat ruuhkautuneet paitsi resurssipulan takia, myös siksi, että asiakkaat ovat halunneet jäädä juttelemaan keskuksen kanssa.
– Puheluiden kesto oli alkuun pitkä, keskimäärin yli kolme minuuttia, kun se yleensä on noin minuutti.
Yhtä mieltä Koskela ja Nordlund-Luoma ovat asiakkaiden kanssa siitä, että välityskeskuksen pitäisi jo toimia moitteetta.
– Kessotelle myyty palvelu FCG:ltä ei tähän mennessä ole vastannut sitä, mistä sovittiin, Nordlund-Luoma toteaa.
ONGELMILLA on lisäksi ikävä tapa kertaantua. Koskela kertoo, että välityskeskuksen ongelmien takia myös Kessoten vammaispalvelun puhelut ovat ajoittain ruuhkautuneet."

 


Erja Simonen, vertaisryhmien ohjaaja, Lsly, Neuro/Harnes



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.



Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…