Lyökki suljettu, luotsiasema aidattu! Tie kansallispuistoon lakkautettu tarpeettomana

Ota yhteyttä adressin tekijään

Yksityistietoimitus oli melkoinen fiasko

2017-04-26 13:12:58

Nyt ollaan jälleen kokemusta rikkaampia, mutta samalla hieman köyhempiä. Saimme rahoillamme olla mukana toimituksessa, jossa meiltä pyydettiin vaikka mitä selvityksiä, mutta joilla ei asian kannalta ollut mitään merkitystä. Asia oli ilmeisesti päätetty jo etukäteen ja yhdeksi suurimmaksi ongelmaksi koettiin tämä kyseinen adressi, joka kuulemma kehoittaa jopa laittomuuksiin.

Yksityistietä ei saanut yksikään kymmenistä hakijakiinteistöistä. Sadat ihmiset hakivat tietä ja joillekin todettiin tarve, mutta tietä ei voi saada, sillä se aiheuttaa kohtuutonta haittaa nykyiselle omistajalle. Eipä ollut haitta silloin, kun he päättivät kohteen ostaa!

Tuossa on linkki, josta löytyy koko aineisto tästäkin onnettomasta showsta:

http://www.maanmittauslaitos.fi/TN2015-519189

Näin toimii Suomi vuonna 2017.

 

Muistakaa käydä edelleen Lyökissä ;) Ihan vaan jotta olen kehoittanut käyttämään kansalaisoikeuksia. Sinne menee edelleen yleinen tie ja varmaan sielläkin on edes välttävät jokamiehen oikeudet olemassa.


Jyrki Nummi

Viimeisellä rannalla ( tai ei edes ihan rannalla)

2017-01-17 17:40:21

Nyt ovat asiat tulleet siihen vaiheeseen, että alkaa olla viimeiset hetket vaikuttaa Lyökistä merelle kulkemiseen. Kalannissa järjestetään 24.01.2017 klo 10:00 yksityistietoimitus, jossa tutkitaan onko kulkuoikeudelle Lyökissä tarvetta vai ei.  Paikka on Kalannin Pankkitie 1. Tule paikalle kuulemaan, sillä kyseessä on todennäköisesti ainoa mahdollisuus kulkea alueelta merelle. Tämä on yksityistietoimitus, mutta sitä tietä pitkin saa kulkea muutkin kuin tien omistajat, joten teillä kaikilla on nyt mahdollisuus päästä kulkemaan, jos saamme tien saaristoon jälleen avattua. Tien päässä olevat kiinteistöjen omistajat (l. tien säännölliset käyttäjät) perustavat tiekunnan, jonka kulut pyritään pitämään kohtuullisena ja pankin kanssa on keskustelu jo erilaisista rahoitusmahdollisuuksista. Mikäli sinulla on kiinteistö tällä alueella, niin on ensiarvoisen tärkeää sinun olla paikalla tai antaa valtakirjasi jollekin läsnäolijalle. Valtakirja tulee kohdentaa kyseiseen toimitukseen jonka toimitusnumero on 2015-519189.

 

Kaupunki ei ole useista yhteydenotoista huolimatta ollut halukas puuttumaan tähän asiaan. Kaikkia valtuutettuja on informoitu ja osalle on erikseen annettu lisäinformaatiota, mutta kukaan ei tartu asiaan. Moni edustaja on sitä mieltä, että kulku on saatava takaisin, mutta siihen asia on sitten pysähtynyt.

 

Valtiolta on kysytty ministeritasolta asti asiasta ja Ely-keskukselta on pyydetty asian uudelleenkäsittelyä, mutta tulokset ovat olleet kovin laihoja. Saaristoasiainneuvottelukuntakin piti asiaamme oikeutettuna, mutta sillä ei ole mahdollisuuksia tilanteeseen puuttua. Meille ei siis jäänyt muuta keinoa kuin hakea yksityistietoimitusta. Koemme edelleen tämän olevan valtion asia, sillä sehän lakkautti kyseisen ”rasitteen” myymällä TIET pois kysymättä yhdeltäkään käyttäjältä tien tarpeellisuudesta. Voitte lukea Ely-keskuksen palautteen uudelleentoimituspyyntöön täältä liitteenä. Mielenkiintoista on , että vastauksen kyselyymme on tehnyt sama virkamies, joka teki toimituksenkin. Hän on todennut, ettei toiminut asiassa väärin ja kehottaa ratkaisemaan tilanteen yksityistietoimituksella. 

 

On hyvin kyseenalaista toimintaa valtion taholta lakkauttaa tie tarpeettomana ja sitten kehottaa yksityisiä perustamaan se uudelleen!

 

Olemme keskustelleen asiasta myös Luotsiaseman yhden omistajan kanssa l. kaavoitusarkkitehti Henri Raition kanssa ja hänen kantansa oli, että te adressin allekirjoittajat olette enemmän kannatusjäseniä/ystäviä kuin tien todellisia käyttäjiä. Tulkaa siis paikalle näyttämään heille, että teillä on todellinen tarve käyttää tätä kulkureittiä, se on ainoa tapa saada se reitti auki! Varatkaa aika kalenteriin tai lähettäkää valtakirja jollekin, joka menee paikalle.

 

Olemme juuri tarkastaneet Lyökin tilanteen ja mistään muualta ei pääse kulkemaan kuin Lyökin päästä, sillä muualla on jäätä. Lyökistä pääsee avomerta vilkaisemaan edelleen vain aidan takaa.

 

Talviterveisin

 

Jyrki Nummi

 


Ukileaks

Esitimme valtiolle vaatimuksen uudelleentoimituksesta

2017-01-17 17:33:12

Uudelleentoimitusta ei koettu tarpeelliseksi ja asian tarkasti kukapa muu kuin suorittaja itse. Keltaisella oleellinen, muukin kannatta lukea. 

 

ely-l.gifely-l2.gif


Ukileaks

Kaupunki ei ole vielä lämmennyt asialle

2016-06-11 11:11:13

Kaupunkiin on oltu useasti yhteydessä, mutta se on odottavalla kannalla, eikä oikein tahdo tarttua tähän asiaan. Kerran on asiaa käsitelty hallituksessa, mutta yleisen alueen lakkauttaminen ei herättänyt ansaittua mielenkiintoa päättäjissä.

http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20162906-8.HTM

ja tässä vielä linkki materiaaliin, joka kannattaa lukea:

http://uki01.hosting.documenta.fi/kokous/20162906-8-1.PDF

Toivomme kaupungin ottavan hieman reippaamman kannan yleisten alueiden lakkauttamiseen alueellaan kuulematta edes kaupungin omaa kantaa asiaan. Nyt asiaa pidetään muutaman kuntalaisen riitana, jota se ei tietenkään ole. Asia herättää tunteita ja niin sen kuuluukin tehdä, mutta kaikki ovat käyttäytyneet erittäin asiallisesti.


ukileaks

Kaupunkimme 400-vuotisen historian hengessä!

2016-04-27 08:13:41

Lähestymme 400 allekirjoittanutta ja se on upeaa se! Yksi jokaiselle kaupunkimme vuodelle!

Uusikaupunki täyttää ensi vuonna 400 vuotta ja tunnettuna merikaupunkina olisi sen hengen mukaista saattaa tämä kiusallinen asia päätökseen, jossa turvataan julkinen pääsy saaristoon ja mahdollistetaan myöskin saaressa asuminen myös tulevaisuudessa. Jakakaa tietoa eteenpäin. Kaupungin päättäjät ovat jo näyttäneet positiivisia merkkejä asiaamme kohtaan.


Jyrki Nummi

Vanha kaupunginhallituksen suunnitelma

2016-04-25 16:11:55

Lukekaa ainakin keltaisella pohjalla oleva teksti!



UkiLeaks

Karttapiirros alueesta

2016-04-25 15:43:54

Kun nykyinen omistaja vuonna 2013 osti kiinteistön valtiolta, niin siihen kauppaan eivät kuuluneet keltaisella olevat liitännäisalueet, vaan ne nykyinen omistaja osti vasta vuonna 2015, kun ensin sai Ely-keskuksen pyynnöstään lakkauttamaan nuo liitännäisalueet tarpeettomina. Tätä tarpeellisuutta ei kysytty yhdeltäkään käyttäjältä!


ukileaks



Jaa tämä adressi

Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.

Kuinka mainostaa adressia?

  • Jaa adressi Facebook-seinällesi ja ryhmissä, jotka liittyvät adressin aiheeseen.
  • Ota yhteyttä ystäviisi
    1. Kirjoita viesti, jossa kerrot, miksi olet allekirjoittanut tämän adressin. Ihmiset allekirjoittavat adressin todennäköisemmin, jos ymmärtävät, kuinka tärkeä aihe on.
    2. Kopioi ja liitä adressin verkko-osoite viestiisi.
    3. Lähetä viesti käyttämällä sähköpostia, tekstiviestiä, Facebookia, WhatsAppia, Twitteriä, Skypeä, Instagramia ja LinkedIniä.