Inhimillisyyttä osattomille

Sosiaalinenkaan yhteiskunta ei voi kaikkia epäkohtia koskaan poistaa. Inhimillisyyden nimissä olisi ainakin koskettavimpia asioita voitava hoitaa toisen/ toisten parhaaksi.

Helsingissä 63 vuotta naimisissa olleet erotettiin toisistaan järjestelmien, byrokratian ja tilanpuutteen vuoksi. Otto ja Irja Jokilehto ovat asuneet toisistaan erillään vanhainkotijärjestelyjen vuoksi - jo kolme vuotta. Otto on nyt 85 vuotias ja Irja 87 vuotta.

Inhimillisyyteen vedoten pyydän kaikkia osallistumaan tähän adressiin, joka vetoaisi Helsingin kaupungin ao. viranhaltijoihin, jotta järjestäisivät vanhukset yhteen - edes viimeisiksi elinvuosiksi.

Lainaus Helsingin Sanomista:
Linkki:
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Helsinki+sijoitti+63+vuotta+naimisissa+olleen+pariskunnan+eri+vanhainkoteihin/1135241320498

[ ... "Kun meillä on niin hyvä yhdessä. Näin me haluaisimme olla, keskenämme", sanoo 85-vuotias Otto Jokilehto ja hapuilee käteensä vaimon kättä.

Irja-vaimo, 87, istuu miehensä keinutuolin vieressä pyörätuolissa. Hauras käsi tarttuu toiseen.

63 vuotta naimisissa olleen avioparin tapaaminen oli lauantaina mahdollinen, koska tyttäret hakivat äitinsä Kustaankartanon vanhainkodista ja kuljettivat hänet aviomiehensä luokse Pasilan vanhainkotiin.

Näin tyttäret tekevät joka viikko. Ovat tehneet jo lähes kolmen vuoden ajan. Ilman lastensa apua Otto ja Irja Jokilehto eivät olisi tavanneet toisiaan enää vuosiin.

"Kun ei tuo puhelimessa puhuminenkaan enää oikein onnistu. Onneksi ovat nämä tytöt tämmöisiä", Otto Jokilehto kiittää.


Avioparin tiet erkanivat kolmisen vuotta sitten, kun Irja Jokilehto sairastui dementiaan. Pariskunnan yöt menivät levottomiksi, kun Irja alkoi heräillä. Otto istui yöt keinutuolissa ja vahti vaimoaan.

Kerran Irja sitten vietiin Laakson sairaalaan, josta hän ei enää palannut kotiin. Hänet siirrettiin Kustaankartanon vanhainkotiin.

"Silloin isä oli kovin yksinäinen", tyttäret muistelevat.

Otto Jokilehdon mielestä lääketiede ja Helsingin kaupunki erottivat heidät. "Vaikka me olimme luvanneet toisillemme, että olemme yhdessä kunnes kuolema meidät erottaa."

Nyt pariskunta lähettelee toisilleen tyttärien välityksellä terveisiä.

"Vaikka äiti olisi kuinka huonona, hän muistaa aina pyytää viemään isälle rakkaita terveisiä", pariskunnan nuorin tytär Tuija Jokilehto kertoo.

Nyt Irja Jokilehtoa väsyttää. Lääkitystä on muutettu.

"Eikö tuossa takissa ole vähän kylmä?" hän kysyy mieheltään silmät ummessa.

Runsas vuosi sitten myös Otto Jokilehdon kunto alkoi heiketä. Hän uhkasi käydä Kustaankartanon vanhainkodin pihalle makaamaan, jotta olisi päässyt vaimonsa kanssa yhteiseen asuntoon. Nuorempina Jokilehdot haaveilivat, että saisivat vanheta yhdessä juuri Kustaankartanossa.

Jokilehto sai paikan Pasilan vanhainkodista.

Vuosien ajan tyttäret ovat taistelleet saadakseen vanhempansa takaisin yhteen. "Aina on annettu toivoa, mutta mitään ei ole tapahtunut. Nyt alkaa olla jo liian myöhäistä. Molempien kunto alkaa olla niin heikko", tyttäret sanovat.

Itä-Pasilan asunnossa aletaan suunnitella joulua. Kenen luokse mennään ja keitä tulee.

"Kuinka paljon sinä jaksat äiti?" toiseksi vanhin tytär Seija Jokilehto kysyy äitinsä korvan juuressa.

Irjaa nukuttaa.

"Kyllä me joulun jaksamme", aviomies vastaa.
... ]