Vetoomus kahden agressiivisen, toistuvasti valvontaa vailla juoksentelevan siperianhuskyn poistamiseksi Kuutsalon saaresta ja omistajiensa hallinnasta.
Me allekirjoittaneet vaadimme, että Kuutsalon saaressa toistuvasti vapaana toisten tonteilla juoksentelevat ja omalta tontiltaan karkailevat kaksi siperianhuskya poistetaan saaresta ja omistajiensa hallinnasta. Omistajat ovat kykenemättömiä hallitsemaan näin vaativan rotuisia koiria.
Koiria juoksutetaan vapaana omistajien itse ajaessa mönkijällä. Koirat vaeltelevat toisten tonteilla ilman omistajia ja karkailevat hihnoista ja aitansa ohi jopa uiden. Koirat ovat toistuvasti vapaana valvontaa vailla toisten mökkitonteilla.
Huskyt ovat hyökkäilleet saaressa lemmikkieläinten kimppuun. Tapauksia on useita. 9. syyskuuta 2022 toinen huskyista hyökkäsi kääpiövillakoiran kimppuun villakoiran omistajien omalla tontilla ja villakoira menehtyi vajaan kahden vuorokauden kuluttua saamiinsa vakaviin vammoihin.
Näistä koirista on suuri vaara myös ihmisille!
Huskyt herättää suurta pelkoa Kuutsalon saaressa ja rajoittavat mökkiläisten omalla mökillä olemista ja siellä käymistä.
Kaisa Naakka Ota yhteyttä adressin tekijään
Hallitse allekirjoituksiasi
Etkö ole saanut vahvistussähköpostia vai haluatko poistaa allekirjoituksesi?
Hallitse allekirjoituksiasiJaa tämä adressi
Auta tätä adressia saamaan lisää allekirjoituksia.
Maksullinen mainonta
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101403 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
356 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15599 Luotu: 15.07.2023
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
500 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
331 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
312 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
92 Luotu: 19.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2670 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
64 Luotu: 11.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1071 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
773 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5263 Luotu: 03.02.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
17 Luotu: 16.12.2024