Auta verkkokauppoja säilymään hengissä - anna äänesi kuulua
Kauppalehti, Taloussanomat, Digitoday ja monet muut uutispalvelut ovat tänään julkaisseet uutisen, jonka näyttävässä ja julkisuushakuisessa otsikossa kehotetaan ostamaan vain ja ainoastaan suurista verkkokaupoista ja maksamaan vain ja ainoastaan Luottokortilla.
Kuluttajariitalautakunta on uutisen mukaan antanut lausunnon, jonka mukaan pienistä verkkokaupoista ostaminen olisi jotenkin turvattomampaa kuin suurista verkkokaupoista ostaminen tai että pienissä olisi enemmän ongelmia asiakaspalvelussa. Uutisen lausunto pohjautuu Kuluttajariitalautakunnan saamaan noin sataan ongelmatapaukseen vuodessa. Määrä on olematon koko verkkokaupan liiketoimintavolyymiin, sillä pienistä verkkokaupoista tehdään vuosittain yhteenlaskettuna useita satoja tuhansia ostoksia.
Tämä ei useinkaan pidä paikkaansa, vaan monesti pienistä kaupoista on mahdollista saada henkilökohtaista ja joustavaa palvelua. Lisäksi myös pienissä kaupoissa tuotteiden maksamiseen on tarjolla useita turvallisia menetelmiä, joissa puolueeton osapuoli varmistaa kauppatapahtuman turvallisuuden ostajalle.
Suomessa verkossa myyvistä yrityksistä yli 90% on nimenomaan pieniä ja keskisuuria verkkokauppoja ja tätä silmällä pitäen myös suurin osa verkossa myytävien tuotteiden valikoimasta on tarjolla pienten verkkokauppojen kautta. Mikäli kuluttajat ostaisivat vain suurista kaupoista, myös tarjolla oleva tuotevalikoima pienenisi merkittävästi ja siten koko verkkokauppatoimialan kehitys kääntyisi laskuun.
Nyt on aika antaa äänesi kuulua ja varmistaa, että pienet ja keskisuuret verkkokaupat voivat jatkaa toimintaansa. Adressin tavoitteena on tehdä kaikille verkkokauppatoimintaa uutisoiville tahoille selväksi, että tämän uutisoinnin kaltainen huolimaton ja toimialaa törkeästi yleistävä viestintä ei ole hyväksyttävää.
Suomen Verkkomaksut tulee julkaisemaan tämän adressin tiedotteena ja lähettämään sen sekä kuluttajariitalautakunnalle, kuluttajavirastolle, lehdistölle, että kaikille muille asiaan liittyville tahoille.
PÄIVITYS 13.10.2009 klo 16.00: Suomen Verkkomaksujen ensimmäinen mediatiedote aiheesta
Taloussanomien uutinen aiheesta
Ylen alkuperäinen uutinen aiheesta
Lennu Keinänen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |