Vastustamme Julian karkoittamista.

Kuka on Julia?

Hän on Perulainen äiti ja isoäiti. Leskeksi joutunut jo toistakymmentä vuotta sitten.

Perulaisille perhe on kaiken ydin, se pyhin heidän elämässään.
Hän on ahkera, perheestään huolehtiva nauravainen ihminen.
Hän nauttii luonnosta, kotona puuhaamisesta, ja kaikesta kauniista.

Julia tuli käymään Suomessa asuvan perheensä luo 2014 loppukesästä.

Hän ihastui Suomeen, ja halusi elää perheensä parissa Suomessa.
Julia ei halua elää enään yksin vanhuuttaan, vaan viettää aikansa perheen parissa.

Syksyllä 2014 Julialle haettiin oleskelulupaa.
Lupa hylättiin.

Päätöksestä valitettiin keväällä 2015 hallinto-oikeuteen, joka on myös hylkäämässä oleskeluluvan.

Hänen elämisensä kustantaa perhe, ei yhteiskunta.

Hänellä ei ole vakuutusta terveyden osalta, koska hänelle ei yksikään suomalainen vakuutusyhtiö suostu sitä tekemään.
Matkavakuutus ole enään voimassa, koska sitä ei voi uusia käymättä Perussa paikan päällä.

Näinkö Suomessa kohdellaan vanhaa naista, joka haluaisi elää perheensä kanssa?
Ei mitään mahdollisuutta sairausvakuutukseen ja karkotetaan kuin mikäkin rikollinen?

Vastustamme isoäidin , Perulaisen Julian karkoitusta Suomesta ja erottamista perheestään.

 

Linkki Facebookin ryhmään: https://www.facebook.com/groups/1040736082626416/?fref=ts