Suomen haettava NATOn jäsenyyttä

Venäjän yksipuolisten, erityisesti Ukrainaan kohdistuneiden aggressioiden ja käynnistämän sodan vuoksi, myös Suomen turvallisuusympäristö on muuttumassa/muuttunut. Venäjän europppalaiaista, Pohjois-Atlantin puolustusliittoon (NATO) kuulumattomista rajanaapureista Venäjän joukkoja on jo kaikissa muissa maissa kuin Suomessa.

Me allekirjoittaneet emme halua Venäjän joukkojen enää koskaan tulevan Suomeen. Suomen perustuslain 1 §:n 3 momentin mukaisesti "Suomi osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi sekä yhteiskunnan kehittämiseksi. Suomi on Euroopan unionin jäsen." Euroopan unioni ei kuitenkaan ole puolustusliitto, vaan pääosa sen jäsenvaltioista on organisoinut turvallisuutensa nimenomaan NATO:n kautta.

Suomen tulisi pikaisesti hakea NATO:n jäsenyyttä.

 

Allekirjoita tämä adressi

Allekirjoittamalla hyväksyn sen, että Matti Muukkonen näkee kaikki tällä lomakkeella antamani tiedot.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.

Emme näytä sähköpostiosoitettasi julkisesti verkossa.


Annan suostumukseni siihen, että tällä lomakkeella antamiani tietoja käsitellään seuraavissa tarkoituksissa:




Maksullinen mainonta

Mainostamme tätä adressia 3000 ihmiselle.

Lisätietoja…