Kaukametsän pakolaiset takaisin televisoon!

29.11.2009
Sain lähettämääni viestiin palautteena tällaisen viestin:

Hei
Kiitos palautteestasi ja aktiivisuudesta, jota osoitat suosikkiohjelmaasi
kohtaan.
Valitettavasti tilanne on edelleen se, että Kaukametsän pakolaisten
sopimusaika on päättynyt, eikä uutta sopimusta ole näköpiirissä. Ongelmana
on se, että suomeksi dubattujen ohjelmien esittäminen on varsin kallista
juuri suomenkielisen version tähden. Välitänpä kuitenkin toivomuksesi
kyseiselle ohjelmahankkijallemme, jotta hän voi viedä terveisiä kanavalle,
joka päättää ohjelmistosta viime kädessä. Ehkäpä toiveesi kuitenkin jonain
päivänä toteutuu, sarjahan oli oikein mukava.

---
Eli näillä näkymin sarjaa ei tulla enää näyttämään. Näin ollen tämä adressi oli melko turha, mutta ehkä vielä jonain päivänä jotain tapahtuu. :) Jätän tämän tänne roikkumaan. Katsotaan tapahtuuko joskus jotain. Kiitoksia kaikille allekirjoittaneille!