Rahkoilan koulun toiminnan jatkumisen puolesta
Hattulan kunnan ylimmät päättäjät ovat ehdottaneet Rahkoilan koulun lakkauttamista syksyllä 2013. Vanhemmat kokevat, että ehdotus yritettiin tehdä salassa. Asia selvisi vanhemmille kouluun ilmoittautumisen yhteydessä Wilmasta 11.2.2013. Lapset ovat ehdotuksen mukaan suunniteltu sijoitettavan Hattulan kunnan muihin kouluihin ottamatta huomioon lähikouluperiaatetta sekä sisarusten oikeutta käydä samaa koulua. Tämä tulee vaikuttamaan myös muiden Hattulan kunnan koulujen ryhmäkokoihin. Lapsille on osoitettu lähikouluksi Lepaan koulu, joka on etäisyydeltään kauempana kuin Hurttalan, Pekolan ja Parolan koulut. Sivistyslautakunnan kokous on torstaina 21.2.2013 jossa esityslistalla on Rahkoilan koulun lakkauttaminen. Esityksessä vedotaan 160 000 euron säästöihin, joita ei ole näytetty toteen. Hattulan kunnan säästötavoite on ensi vuodelle 500 000. Näin ollen lähes kolmannes tästä summasta aiotaan repiä Rahkoilan lasten kustannuksella.
Krista Veijanen Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämän verkkosivuston ylläpitäjän ilmoitusOlemme sulkeneet tämän adressin ja poistaneet allekirjoittajien henkilötiedot.Euroopan unionin yleiset tietosuoja-asetukset (GDPR) vaativat asianmukaisen syyn henkilökohtaisten tietojen tallentamiselle sekä vaativat, että tietoja säilytetään niin lyhyen aikaa kuin suinkin on mahdollista. |
Kirjaudu sisään hallinnoidaksesi adressiasi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101401 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
353 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
569 Luotu: 13.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15582 Luotu: 15.07.2023
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
500 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
329 Luotu: 13.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
311 Luotu: 10.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
92 Luotu: 19.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2670 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
63 Luotu: 11.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1070 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
773 Luotu: 30.11.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5262 Luotu: 03.02.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
246 Luotu: 06.12.2024