PERHEPÄIVÄHOIDON TULEVAISUUS ON TURVATTAVA

Kunnallinen perhepäivähoito on alle kouluikäisten lasten hoitoa, jonka vahvuuksia ovat pienen ryhmän tuoma rauhallisuus, turvallisuus, kokonaisvaltaisuus, yksilöllisyys sekä ammatillisen kasvattajan antama laadukas varhaiskasvatus. Perhepäivähoito mielletään aivan liian usein kiltin naapurintädin laupeudentyöksi, vaikka todellisuudessa nykyaikainen perhepäivähoitaja on koulutettu kasvattaja, joka tarttuu lapsen mahdolliseen kehitysviiveeseen tai  muuhun tuen tarpeeseen koulutuksensa mukaisesti.

Elokuussa 2011 käyttöönotetun lakimuutoksen myötä perhepäivähoitajan työpäivä lyheni  jopa 12 tunnista maksimissaan 9 tuntiin. Tämä oli työajan kannalta hieno asia, mutta samalla monilla hoitajilla palkka pieneni huomattavasti prosentittomien ylityötuntien jäätyä pois. Kuukausiansioiden väheneminen jopa 500-700 euroa on tuntuva muutos.

Tämän lisäksi kaupunki pyöristää työpäiväämme. Mikäli ensimmäisen lapsen tulisi tulla hoitoon klo 7.30, mutta hän tuleekin vasta klo 7.38, merkitään työpäivämme alkaneeksi klo 7.45. Samoin loppupäässä, mikäli 16.30 haettavaksi ilmoitettu lapsi haetaankin jo 16.22, merkitään työpäivämme päättyneeksi 16.15. Työaikaan ei siis lasketa lelujen keräämistä, jälkien siivoamista tai muuta korjaamista
Sen sijaan kulukorvausta eli lasten ruokarahaa ei ole korotettu vuosiin. Ruokaraha/lapsi/päivä, joka sisältää 3 ateriaa, on edelleenkin vain 2,92 euroa. Lisäksi hoitaja saa kulukorvausta 1,67 euroa päivässä, mikä on tarkoitettu korvaukseksi esimerkiksi veden, wc-paperin ja kodin kulumisesta.


Perhepäivähoito on kaupungille edullisin hoitomuoto, sillä kaupunki ei maksa mitään päivähoitopaikasta ja hoitajan palkkakin on minimaalinen.
Hoitaja tekee työssään lapsille itse ateriat sekä täyttää päiväkirjan, työvuorolistan ja raportin lasten läsnäolosta. Hän myös laatii päivä-, viikko-, kuukausi- ja puolivuosittaiset suunnitelmat. Tämän lisäksi kaikkien perheiden kanssa käydään varhaiskasvatuskeskustelut ja jokaisesta lapsesta tehdään pedagoginen suunnitelma sekä seuranta.

Hoitaja laatii työstään markkinointikansion, jossa (hoitajan itse maksamin) valokuvin kerrotaan toiminnasta hoitopaikassa sekä annetaan vanhemmille mahdollisuus tutustua mm. laulettavien laulujen sanoihin, loruihin ja leikkeihin. Jokaiselle lapselle kerätään materiaalia henkilökohtaiseen kasvunkansioon: valokuvia, askartelutöitä, piirustuksia jne. Nämä paperityöt eivät kuitenkaan mitenkään mahdu hoitajan normaaliin työaikaan, joten hän tekee ne usein omalla ajallaan

.
Tämän vetoomuksen tavoitteena on saada perhepäivähoidolle näkyvyyttä ja levittää tietoa siitä, kuinka pienellä palkalla ja vähäisillä korvauksilla lapsia sen piirissä hoidetaan. Vaarana on, ettei  kohta kukaan enää ryhdy tähän työhön, jos perhepäivähoidon edellytyksiä ei paranneta . Pienimmät ja arimmatkin lapset hoidetaan silloin suurissa päiväkotiryhmissä. Päiväkoteja tuskin on varaa rakentaa lisää, joten sijoitetaanko perhepäivähoidon lapset jo entuudestaan ylisuuriin ryhmiin?


Päättäjien on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin perhepäivähoidon toimintaedellytysten turvaamiseksi!


Outi Rantala-Virkki    Ota yhteyttä adressin tekijään