Lauritsalan kirjastoa ei saa siirtää arvorakennuksesta koulun tiloihin
VASTUSTAMME LAURITSALAN KIRJASTON SIIRTOA KOULUN TILOIHIN
Lappeenrannan kaupungin teettämässä palveluverkkoselvityksessä Kesämäen-Kimpisen-Lauritsalan alueen osalta esitetään Lauritsalan kirjaston siirtymistä Lauritsalan koulun tiloihin vuosien 2027 ja 2029 välisenä aikana.
Vastustamme Lauritsalan kirjaston siirtoa koulun tiloihin mm. seuraavilla perusteilla:
● Lauritsalan kauppalan (1932–1966) aikaisista arvostettujen arkkitehtien (mm. Martikainen, Ypyä ja Malmio) suunnittelemista kulttuurihistoriallisista rakennuksista ja rakennusperintökohteista kirjasto on viimeinen alkuperäisessä käytössä oleva: terveystalo odottaa esitettyjen suunnitelmien mukaisia toimia, kivikoulu on ollut jo useita vuosia tyhjillään koulukäytöstä luopumisen jälkeen, ja Lauritsala-talo toimii nykyisin pääasiassa Lappeenrannan museon varastona.
Edellä mainittujen rakennusten lisäksi myös Lauritsalan kartano on lahoamassa paikoilleen.
● Kirjasto Lauritsalan koulun tiloissa tulee olemaan esteellinen. Koulu on niin sanottu “kengätön koulu”, jolloin liikuntarajoitteisten kirjastokäynneistä tulee käytännössä mahdottomia. Lauritsalan koulun tiloissa kirjastolla ei myöskään tule olemaan omaa sisäänkäyntiä, jolloin kirjastossa kävijät joutuisivat jakamaan eteistilan koululaisten kanssa. Lisäksi mm. inva-pysäköintipaikkojen rakentaminen, ulko-ovien muuttaminen sähköisesti aukeaviksi ja uusien kalusteiden hankkiminen toisivat runsaasti lisäkustannuksia.
● Lauritsalan koulun tiloissa kirjastolle varattua aluetta ei pystytä kunnolla eristämään muusta koulurakennuksesta, jolloin kirjastossa tulee olemaan sinne kuulumatonta hälyä (päivällä koululaiset ja illalla nuorisotoimi). Lisäksi rakennukseen pääsy kirjastokäynnin varjolla mahdollistaisi pääsyn asiaankuulumattomasti myös muihin koulun tiloihin aiheuttaen turvallisuusuhkia.
● Koulurakennuksen yhteyteen rakennettu kirjasto on osoittautunut käyttäjämäärien
valossa toimimattomaksi ratkaisuksi muun muassa Pontuksen koululla. Koulun tiloissa toimivassa Lauritsalan kirjastossa olisi mahdotonta pitää esillä koko Lauritsalan kirjaston runsasta ja monipuolista valikoimaa
● Kaupunki on kovasti mainostanut Kulttuurin unelmavuotta 2024, minkä valossa suunnitelmat kirjaston siirrosta vaikuttavat erikoisilta – varsinkin kun kyseessä on rakennushistoriallisesti ja kulttuurihistoriallisesti sekä arvokasta rakennusperintöä edustava merkittävä rakennus.
Kirjastot ovat olleet eniten käytettyjä kulttuuripalveluja Lappeenrannassa, ja edellä mainituista syistä johtuen pelkäämme itäisen Lappeenrannan kirjastopalvelujen käytön merkittävää vähenemistä ja vähitellen tapahtuvaa alasajoa palvelujen käytön hankaloituessa sekä kokoelmien supistuessa.
Kuvan lähde: https://hakemisto.kirjastot.fi/lappeenranta/lauritsalan-kirjasto
Kimmo Kilpiä, Lauritsala-seura Ota yhteyttä adressin tekijään
Adressin tekijä on sulkenut tämän adressin. |