Kotimaista ruokaa Vantaan kouluihin ja päiväkoteihin

Adressiin kerätään nimiä kevään ajan ja luovutetaan 14.5.2012 Vantaan kunnanvaltuustolle sekä Tilakeskus Oy:n edustajalle.

Me allekirjoittaneet vaadimme tällä adressilla:

-  Vantaa pyrkii elintarvikkeita hankkiessaan, hankintarenkaan jäsenenä tai itsenäisesti, painottamaan tuotteiden kotimaisuutta

-   Lähiruoan suosiminen tulisi ottaa osaksi kunnan kuntastrategiaa.

Maaliskuussa 2012 julkisuuteen tuli artikkeli Brasilialaisen jauhelihan käyttämisestä Vantaan koulu- ja päiväkotiruokailussa. Muun muassa Espoossa ja Helsingissä koulu- ja päiväkotiruokailuissa tarjoillaan kotimaista lihaa.

Vanhempina olemme huolissamme koulu- ja päiväkotiruoan laadusta. Haluamme lapsemme saavan päiväkoti- ja kouluruokailussa terveellistä kotimaista ruokaa. Ruoan turvallisuuden ja laadun tulisi olla ykkösasia, kun sitä tarjoillaan kasvaville lapsille. Lisäksi haluamme korostaa kotimaisen ruoan työllistävyyttä ja ympäristöystävällisyyttä. Julkisten ruokapalveluiden tulisi toimia suunnannäyttäjänä ja edelläkävijänä, kun kansalaisia kannustetaan suosimaan kotimaisia ja laadukkaita raaka-aineita. Vantaa on mainostanut siirtyneensä luomupuuroon kolme kertaa viikossa – siitä huolimatta ruokalistan kalliimmat komponentit rahdataan toiselta puolelta maapalloa. Brasiliassa tuotettu, valmistettu ja pakastettu liha ei yksinkertaisesti vastaa kotimaista laatua, eikä ole mitään järkeä rahdata ruokaa maailman toiselta laidalta toiselle.

Eduskunta on 27.1.2011 hyväksynyt kannanoton, jossa hallitus lupautuu edistämään lähi- ja luomuruoan käyttöä julkisissa ruokapalveluissa mahdollistamalla julkisissa hankinnoissa yksiselitteisinä laatukriteereinä muun ohella tuoreuden, lisäaineettomuuden ja lyhyen kuljetusmatkan.

Vaadimme, että Vantaa sekä Tilakeskus Oy tekevät samanlaisen kannanoton ja lupautuvat edistämään ennen kaikkea kotimaisen ruoan käyttöä julkisissa ruokapalveluissa ja ottamaan lähiruoan suosimisen osaksi kuntastrategiaa.

 

Essi Halonen

Riina Kullas