Kissankellon allasavustus säilytettävä

Nurmijärven kunnan Nuuka-ohjelmassa on ehdotettu Kissankellon allasavustuksen lopettamista vuoteen 2022 mennessä. Aiemmassa sopimuksessa avustuksen suuruus oli noin 140 000 euroa, mutta vuonna 2019 tehdyssä 10 vuoden palveluvelvoitesopimuksessa avustus pieneni 120 000 euroon. Kunta pyrkii kuitenkin irtisanomaan tuon sopimuksen jo nyt.

Kissankellon palvelutalo ja allasosasto on rakennettu vuonna 1998 ja kiinteistön omistaa yleishyödyllinen yhdistys Nurmijärven Onnenkimpale ry. Yhdistyksen tavoitteena on tuottaa liikunta- ja asumispalveluita kuntalaisille, ja Kissankello on matalan kynnyksen lähiliikuntapaikka.

Meillä vesiliikuntaa harrastavat lähes kaiken ikäiset. Erityistoimialanamme on allasterapia yksilöllisesti ja ryhmille. Toimintaamme kuuluvat vauvauinnit, sekä ikäihmisten, eläkeläisten ja työikäisten vesiliikunta. Toteutamme myös Kelan vaativaa lääkinnällistä kuntoutusta yksilöllisenä allasterapiana. Allasosaston tilat ovat esteettömät ja altaaseen pääsee myös pyörätuolilla. Välimatkat allastiloissa ja pukuhuoneissa ovat lyhyitä, ja täten mahdollistavat liikuntarajoitteisten allaskäynnit.

Kissankello on todella tärkeä kuntoutus- ja liikuntapaikka monelle kuntalaiselle, eikä Klaukkalassa ole muuta vastaavaa paikkaa. Moni asiakkaistamme saapuu paikalle läheltä kävellen, polkupyörällä ja myös rollaattorin kanssa kulkien. Mahdollisuudet lähteä Rajamäkeen asti altaalle ovat monella rajalliset. Julkiset kulkuyhteydet eivät tue tätä mahdollisuutta.

Allasosasto ei pysty jatkamaan toimintaansa ilman kunnan tukea. Jos allasavustus lakkautetaan, katoaa monelta kuntalaiselta lähiliikuntapaikka Klaukkalasta.


Susanna Peltola, vastaava fysioterapeutti, Nurmijärven Onnenkimpale ry, Kissankello    Ota yhteyttä adressin tekijään