Hoitohenkilökunnalle myönnettävä omantunnonvapaus

Onko minun pakko annostella turha lääkehoito (esim. antibiootti) potilaalle, joka on kuolemassa parin vuorokauden sisällä? Tutkimusten mukaan myös janon tunne lakkaa kuoleman lähestyessä, joten iv-nestehoidosta pitäisi luopua ja panostaa hyvään perushoitoon, johon kuuluu myös suunhoito ja kostutus. Kokemukseni mukaan harvalla lääkärillä kuitenkaan on riittävän vahva osaaminen ja etiikka tekemään vaikeaksi koettua saattohoitopäätöstä ja niinpä kuoleman ja samalla potilaan kärsimyksen pitkittäminen jatkuu, käypähoito-suosituksesta huolimatta, useissa yksikköissä erikois- ja perusterveydenhuollossa. Työpaikan vaihto ei tuonut apua ongelmaan. Raskaudenkeskeytyksiä tehdään vain tietyissä yksiköissä, kuolevia kohtaa joka paikassa, mutta tietenkin "kaikki elämä on pyhää" kuullostaa hienolta sloganilta ja sen taakse on helppo asettua.

Raskaudenkeskeytyksistä puhuttaessa on myös syytä muistaa ne tapaukset, joissa raskaus todella vaarantaisi synnyttäjän hengen, itse kuulun em. ryhmään. Onneksi raskauden voi nykyisin ehkäistä tehokkaasti. Keskustelussa raskaudenkeskeytyksistä vedotaan usein "mukavuusabortteihin" eli ns. sosiaalisin syin tehtyihin raskaudenkeskeytyksiin. Jos terveydenhuollon ammattihenkilö saa kieltäytyä näistä toimenpiteistä, saako hän kieltäytyä myös terveydellisin syin tehdyistä? Tällä hetkellä laki määrittelee kuka raskaudenkeskeytyksen saa ja kuka sen saa suorittaa, haluavatko adressin allekirjoittajat todella siirtää tämän vastuun yksittäiselle ihmiselle? Jos taas ollaan kieltämässä kaikki raskaudenkeskeytykset, päästään tilanteeseen, josta saimme lukea noin kuukausi sitten lehdestä; Irlannissa raskaudenkeskeytystä ei tehdä missään tilanteessa ja niinpä nainen kuoli sikiön tehdessä kuolemaa kohdussa sairastuttaen äidin, koska laki kielsi kaavinnan tekemisen niin kauan kun sikiön sydän äänet olivat kuultavissa. Lisäksi tulevat laittomat omatoimi abortit ja niiden uhrit, sekä sikiöt että naiset.

Jos raskaudenkeskeytyksiä tosissaan haluaa vähentää, suosittelisin palauttamaan kotihoito-avun lapsiperheille, jotka nyt ovat todella yksin. Vaiken synnytyksen jälkeen, koliikkivauvan valvottaessa ja parisuhteen rakoillessa voi pelkkä ajatus uudesta raskaudesta olla lamaannuttavan kauhea. Lisäksi tehokas ja helppokäyttöinen ehkäisy, esim. jälkitarkastuksessa asetettava kohdunsisäinen hormoniehkäisin olisi saatava huomattavasti edullisemmaksi. Viisi vuotta sitten se maksoi jo yli sata euroa ja hinta on tuskin pudonnut. Se on suuri summa minimiäitiyspäivärahasta maksettavaksi. Uusien ja yhtä luotettavien ehkäisymenetelmien kehittämiseen tulisi satsata enemmän. Ja ennaltaehkäisevään lastensuojeluun on panostettava paljon lisää, esim. kroonisesti sairaan lapsen perhe voi olla todella yksin, samoin esim. psyykkisesti sairaiden perheet, kaikilla ei mummo asu naapurissa tai ole siinä kunnossa että voisi osallistua perheen arkeen. Jos uusi raskaus tarkoittaisi perheessä jo olevien lasten huostaanottoa vanhempien voimien loputtua, onko keskeytys edelleen "mukavuusabortti" koska se tehdään sosiaalisin syin?

Koska sloganit ovat niin hienoja, niin tässä lisää: "jokaisella lapsella on oikeus syntyä toivottuna" "pro-life is anti-woman"