Vastustamme Jokelan aseman lakkautusta

Marina Djakonoff
Vieras

/ #193 VR:n vastine 7.1.2011

07.01.2011 12:53

"VR:n lipunmyyntien lakkautukset

VR on päättänyt sulkea Iisalmen, Kemijärven, Pietarsaaren ja Jokelan asemien lipunmyynnit vuoden 2011 aikana. Sulkemispäätökset on jouduttu tekemään, koska asiakkaiden ostokäyttäytyminen on jo usean vuoden ajan siirtynyt itsepalvelukanaviin, erityisesti automaatteihin ja internetmyyntiin. VR panostaakin niiden myyntikanavien kehittämiseen, joita asiakkaat erityisesti haluavat käyttää. Lipunmyyntiautomaattien lukumäärä on vuoden 2010 aikana kaksinkertaistettu 60:stä 120:en. VR:n verkkokaupan toiminnallisuutta parannetaan selvästi tämän vuoden aikana ja myös sen kautta myytävien lipputuotteiden määrää kasvatetaan.

Lipunmyyntien sulkeminen liittyy VR:n kilpailukyvyn ylläpitämiseen. Lipunhintojen kehitys halutaan pitää asiakkaille kohtuullisena. Tämän vuoksi kaikkia kustannuksia tarkastellaan koko ajan kriittisesti, lipunmyynnin kustannukset ovat yksi kohde. Nyt suljettavaksi päätettyjen asemien osalta selvitetään, voidaanko niille järjestää muuta toimintaa, jonka avulla odotustilojen aukioloa voitaisiin jatkaa lipunmyynnin loppumisesta huolimatta."

(Linkki: http://www.vrgroup.fi/attachments/5gpph37TQ/5vYTUTXTp/Taustaa_selvitykseen_raideliikenteen_talviongelmista_2010.pdf)

Onnittelut VR:lle hienosta kaksinaismoralismin kukkasesta! Ensin tuodaan asemalle lipunmyyntiautomaatti ja vakuutellaan, että "ei tämä ennakoi aseman lopettamista, ihan palvelun parantamiseksi tämä vain". Pari vuotta menee ja tadaa - "no kun te nyt sitten rupesitte käyttämään sitä automaattiakin, niin mitäs te tuolla asemalla enää".

Loistavaa VR, loistavaa.