VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Eränkävijä |
/ #3252 Enpä oikein usko että sutta vituttaa...19.04.2012 09:35#3251: Skepsis - Oli miten oli.. Hyvä skepsis. Sinulla on väärä lähtökohta. Susi toimii vaistollaan. Ei se tahallaan, uhalla eikä keljuillakseen koiria syö. Susi puolustaa reviiriään ja saattaa silloin tappaa. Tai sitten se tappaa ruokaa hankkiakseen. Se on peto. Susi ei tapa itsatuntoaan kohottaakseen. Sillä ei ole itsetunto-ongelmia, eikä alfa-uros syndroomaa, niiinkuin monilla uhoavilla eränkävijäkollegoillani näyttää olevan :) Vielä kerran: Olen sitä mieltä, että metsästäjien uskottavat edustajat, MKJ ja metsästäjäliitto, riistapäälliköt ja RKTL sekä MTK ja poronomistajat ja myös kennelliitto yhdessä suojelutahojen kanssa hoitakoot susiasian kuntoon. Siellä näkyy olevan hyvinkin asiallinen dialogi metsästäjien ja tällä palstalla kovasti haukuttujen RKTL:n tutkijoiden kesken meneillään. Susiasia ei poliisin eikä riistapäälliköiden mukaan kaadu päälle, eikä räjähdä käsiin. Asetatteko heidän asiantuntemuksen kyseenalaiseksi? Taatusti kaikki Nyt Riittää allekirjoittaneet kuuluvat joihinkin mainitsemiini neuvottelukumppaneihin. Olkaa yhteydessä niihin oikeisiin tahoihin joiden sanomaa kuunnellaan. (Valitettavasti Nyt Riittää yhdistystä ei jostain syystä koeta uskottavana) Masentaa kun metsästäjien jalosta joukosta syntyy mielikuva pahaisina sohlojensa kanssa uhoavina pikkuramboina. Demokratian ja byrokratian tie on joskus hidas, mutta se on kuitenkin se paras.
|
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
259 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024