VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Eränkävijä |
/ #3246 Mitä, mitä ihmettä, ettekö olekaan kehä kolmosen sisäpuolelta ;)18.04.2012 21:45#3244: mie ja nyt myös mun ystävät - Wau olette rohkeita kun siellä asutte, ettekä ollenkaan susia pelkää. En minä nyt järkevyydestä ja viisaudesta ja sellaisesta muuta osaa sanoa kuin, että olen allerginen perusteettomille hysterioille. (SUSIHYSTERIA ON SELLAINEN) Varsinkin kun se ilmenee raavaissa nuorissa miehissä.Ja varsinkaan kun ei siihen saa tukea edes pahimmilla susialueilla. Riistakannatkin ovat olleet parhaat vuosiin,ja kaikki minun tuntemat metsästäjät ovat saaneet kovasti saalista. Syötävää riittää kaikille pedoille. En tajua miksi se susi pitäis hävittää. Ehka siksi, että se on niin samanlainen kuin me suomalaiset. Muistuttaa meitä monessa. Elää ydinperheen(vanhemmat ja nuorimmat pennut) elämää omalla reviirillään, on tarkka rajoistaan, ettei muut tunkeile, sen tontilla silmille hypi. Ylä-Savon - Kiuruveden-Pulkkilan tienoot on hyvinkin tuttuja. Kyllähän nuo lapset aikalailla vapaasti näyttävät ihan hämärissäkin ulkosella liikuskelevan. Ei ole poliisille kauheasti tullut ihmisvaaraa aiheuttavia susihälytyksiä edes maakunnan riistapäällikönkään mukaan |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101572 Luotu: 27.09.2024
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
16320 Luotu: 31.12.2012
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1810 Luotu: 12.12.2024
Wanhojentanssit Mikkelin jäähallille
1804 Luotu: 27.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15935 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
591 Luotu: 13.12.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
515 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
442 Luotu: 13.12.2024
Sote-lähipalvelut turvattava Luvialla
401 Luotu: 31.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1247 Luotu: 03.12.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
378 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2735 Luotu: 01.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
320 Luotu: 10.12.2024
Kimaran päiväkodin lapsille väistötilaksi parakkiratkaisu Askistoon
259 Luotu: 03.01.2025
Kaunialan sairaala säilytettävä sotaveteraanien kotina
255 Luotu: 06.12.2024
Säilytetään Tanttalan koulu
208 Luotu: 07.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3997 Luotu: 21.11.2024
Tekojäärata Hyvinkäälle!
174 Luotu: 29.12.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
169 Luotu: 16.12.2024