Adressi kristillisten arvojen ja uskonnonopetuksen puolesta

vaikka ernesti.
Vieras

/ #388

23.11.2010 16:07

Ei. Kulttuurillisesti ottaen uskonnon opetus on tärkeää mutta vihaan termiä "Kristilliset arvot" Olen ateisti ja silti jotenkin ihmeellisesti olen ystävällinen, kohtelias, rehellinen ja muutenkin ihan hyvä ihminen. Ateismi ei ole uskonto vaan juurikin sitä ettei usko yliluonnollisuuksiin. Moraaliset arvot omaan jo itse mutta vastustan sitä että yritetään pakottaa nuorille uskontoa. Jumalia on useita tuhansia useissa eri kulttuureissa kautta historian ja yhdestäkään jumalasta ei ole ollut koskaan todisteita. Jumalat kuuluivat siihen aikaan kun oli puutteellinen maailmankuva. Kaikki oli ihmeellistä maagista, askarruttavaa joten piti keksiä jokin selitys maailmasta, syntyi jumalhahmot. Tiede kehittyy jatkuvasti ja ihminen kasvattaa ympäristöstään tietoa jatkuvasti, joten ei ole syytä enään uskoa satukirjan hahmoihin. Ikivanhoihin selityksiin maailman synnystä. Tämä sukupolvi on sitä sukupolvea, joka pikkuhiljaa ryhtyy luopumaan uskonnoista ja keskittymään todisteisiin pohjautuviin väitteisiin. Uskonnot syyllistävät, saavat syrjimään toisia ihmisryhmiä, syntyy vaarallisia aatteita kuten se että joku olisi "vääräuskoinen" joka on pelottavan yleinen asia ääripään muslimeillakin. On aika jättää uskonnot ja keskittyä elämään, tutkimaan ja kehittämään kuvaa maailmasta. On tieteen, logiikan ja realismin aika.