Adressi kristillisten arvojen ja uskonnonopetuksen puolesta

Jonne Harju
Vieras

/ #314 Ironia

15.11.2010 14:18

Ihmismassat median villitseminä vääntää kristittyjen ja kristillisten kimpussa ymmärtämättä kuitenkaan kristinuskon sisäistä maailmaa.
Sekulääripiirien ei tulisi uskontovapaassa maassa saada sekaantua uskonnollisten piirien toimintaan niin kauan, kuin niiden toiminta on hyvän maun rajoissa.
Nyt kuitenkin otetaan huomioon, että ihmiset yrittävät tänä päivänä sanella mitä seurakunnassa ja kirkossa saa ja mitä ei saa tehdä ja sanoa ja ajatella.
Samaan aikaan maassa kasvaa huomaamatta suuri muslimivähemmistö, joka jossain vaiheessa ottaa täyden jalansijan maaperältä. Tälle uskontoryhmälle ei kuitenkaan heidän uskomuksista ja asioista remuta sen suuremmin.

Häät ja avioliitto on alunperin Juutalaisuuden konsepti, joka siirtyi kristinuskon pariin hieman muokkautuneessa muodossa.
Miksi ei-uskovat ja uskonnonvastaiset ihmiset haluavat sanella ja toteuttaa uskonnon sisäisiä riittejä?