Koiraveroa vastaan

Marleena Ylönen
Tuusula

/ #6

01.05.2007 01:50

"Koiranomistajat ovat epätasa-arvoisia myös kissanomistajiin verrattuna. Kissat tekevät jätöksiään lasten leikkipaikoille ja hiekkalaatikoihin, joista aiheutuu visuaalisen haitan lisäksi myös terveydellistä haittaa."

Miksi koiranomistajan on aina pakko ottaa kissa esimerkiksi? Miksi koiraihmiselle kissa on aina se paholainen?
Tuskimpa se kissa oikeaan paikkaan tarpeensa tekee tai sisällä pysyy, jos sitä ei ole opetettu. Mietippä vielä kerran tottelisiko koira, jos sitä ei olisi edes opetettu? Te niin pidätte koiraa viisaampana eläimenä kun ette edes omista kunnon aivoja joilla ajatella, että muutkin eläimet oppii.
Meidän kissoista ei ole mitään haittaa, emme edes päästä niitä ulos. Sitäpaitsi nuo ovat tottelevaisiakin. Mielestäni mitään kissaveroa ei pitäisi ottaa kehiin, sillä suurinosa kissan omistajista eivät edes osaa niistä kunnolla huolehtia.