Home- ja kosteusvaurioista sairastuneet huomioitava
Vieras |
/ #7330.11.2011 23:58Asuntojen home on tuottoisaa asianajajille jotka vetävät suuria palkkioita home-ongelmien oikeudenkäynneistä. Oulussa asuntomessuille 2005 rakennetusta kerrostalosta löytyi ensimmäinen sädesieniasunto joulukuussa 2006. Yhtiön hallitus hyssytteli, että asiasta ei saa puhua, jotta asuntojen arvo ei alenisi. Huhtikuussa 2007 puikkoihin hyppäsi juristi Siponen kaupungissa tunnettujen Tehoinssi-tutkijaystäviensä kanssa. 8 kuukautta myöhemmin, joulukuussa 2007, oli ensimmäinen asiaa koskeva yhtiökokous, jonka kutsussa ei sanallakaan mainittu yhtiöstä löydettyjä kosteus- ja homeasuntoja. Kokousaika taktikoitiin mahdollisimman ongelmalliseen saumaan joulun alla, kellonaikaan jolloin työtä tekevä kansalainen ei voinut osallistua kokoukseen. Tuossa kokouksessa juristi Siponen asiantuntijoineen maalaili kauhuskenaarioita muutaman läsnäolleen mielikuvitukseen ja kokouksen lopuksi isännöitsijä Lahti löi vasaransa pöytään,kun he päättivät ottaa mittavan lainan uuteen As Oy:hyn hometutkimuskulujen ja juristin palkkioiden maksamiseksi. Isännöitsijätoimisto ei koskaan,åuseista pyynnöistä huolimatta, toimittanut erittelyä siitä, mihin 150 000 euroa oli käytetty. Nyt velkaa on 250 000, 00 euroa. Aikaa on kulunut 6 vuotta, jolloin juristi on taktikoinut rakennusliikkeitä ulos niiden 10 vuoden rakentajan vastuusta. Siponen tutkijoineen on maksattanut siitä taloyhtiön osakkeenomistajilla palkkioita tekemättä mitään itse As Oy:n hyväksi. Asianajajien liiton valvontalautakuntaan otettuani yhteyttä, sieltä tuli kahden vuoden väännön jälkeen päätös, joka muistuttaa vitsiä. Olin eräässä kantelukirjeessäni maininnut, että juristi Olli Siponen ei halua keskustella asiasta, vaan on lyönyt neljästi luurin korvaani heti,kun on nimeni kuullut. Juristien liiton valvontalautakunnan vastaus oli: " Olli Siponen ei ole koskaan lyönyt luuria korvaanne ja asian käsitteleminen loppuu tähän." |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
873 Luotu: 19.01.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
313 Luotu: 28.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
246 Luotu: 23.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
595 Luotu: 21.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
851 Luotu: 24.11.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12505 Luotu: 25.08.2023
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
130 Luotu: 26.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
127 Luotu: 28.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
550 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
309 Luotu: 05.12.2024
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
257 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
810 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
507 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
283 Luotu: 30.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101705 Luotu: 27.09.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
256 Luotu: 16.12.2024
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
27 Luotu: 24.01.2025