Suomen HALLITUKSEN pyydettävä anteeksi Israelilta!
Käännös: Suomen Take a Pen |
/ #340 Ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti11.11.2011 20:06Professori Efraim Karshin kritiikkiSuomen Kuvalehden haastattelussa 3.6.2005 Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja kertoi viime huhtikuussa Israeliin ja palestiinalaisalueille tekemäänsä vierailuun perustuvan näkemyksensä Lähi-idän rauhanprosessin tulevaisuudesta. Haastattelu on merkittävä kahdesta tärkeästä syystä. Ensiksikin, ensi vuonna on Suomen vuoro toimia EU:n puheenjohtajana, minkä johdosta Tuomiojasta tulee merkittävä tekijä järjestön Lähi-idän politiikassa Lähi-idän historian ratkaisevassa vaiheessa. Toiseksi, Tuomiojan näkemykset edustavat syvempiä virtauksia nyky-Euroopan Israelia kohtaan osoittamassa arvostelussa. Siinä yhdistyy tietämättömyys tosiasioista ja väärinkäsitykset arabien ja Israelin välisestä konfliktista sekä piilevä vihamielisyys, joka on syntynyt maanosan vuosituhantisesta antisemitismin perinteestä. Suomen Kuvalehti näyttää olevan yksi Tuomiojan suosimista tiedotusvälineistä, joita hän käyttää julkistaakseen kantansa Lähi-idästä. Lehden aikaisemmassa haastattelussa elokuussa 2001 hän tuomitsi Israelin pyrkimykset suojella kansalaisiaan terrorisodalta, jonka Jasser Arafatin palestiinalaishallinto oli aloittanut syykuussa 2000 (siitä käytetään kaunistelevaa ilmaisua al-Aksan intifada Jerusalemissa sijaitsevan moskeijan mukaan). Hän jopa vertasi Israelin puolustustoimia natsien suorittamaan Euroopan juutalaisten tuhoamiseen todeten, että "on suorastaan järkyttävää, että jotkut ajavat suhteessa palestiinalaisiin samanlaista politiikkaa, jonka uhreiksi he itse joutuivat 1930-luvulla." Tämä pinnallinen vertaus aiheutti välittömän kansainvälisen vastalauseiden myrskyn, mikä sai silloisen Suomen pääministerin Paavo Lipposen sanoutumaan irti ulkoministerinsä lausunnoista. Mutta ovatko seuraavien neljän vuoden tapahtumat, erityisesti syyskuun 11. päivän terrorihyökkäykset, saaneet Tuomiojaa lieventämään kantaansa? Tuskin. Vaikka hän onkin nyt selvästi varovaisempi sanoissaan, Tuomioja pitää edelleen kiinni loukkaavasta vertauksestaan: "Monen turhan reaktion olisin voinut välttää toisenlaisella sananmuotoilulla, mutta eihän se asia sinänsä siitä ole miksikään muuttunut", hän väitti viimeisessä haastattelussaan ennen kuin totesi armollisesti, että enemmistö israelilaisistakin ymmärtää, että Israelin arvosteleminen on tarkoitettu heidän parhaakseen. Ongelma ei tietenkään ole sananvalinta vaan sisältö. Vaikka Israelin ei tulisi olla mitään muuta kansaa suojatumpi kansainväliseltä kritiikiltä, ei sitä kuitenkaan tulisi myöskään alistaa pahemman ja kohtuuttomamman häväistyksen kohteeksi kuin muita maita, varsinkin kun äärettömän paljon pahemmat rikkojat selviävät seuraamuksitta vaikka ovat syyllistyneet todellisesta murhasta. Juuri näin Tuomioja tekee (jälleen kerran) viimeisimmässä haastattelussaan. Sivuuttaen kokonaan palestiinalaisten terrorisodan syyt, sodan, joka aloitettiin pian sen jälkeen kun PA:lle tarjottiin itsenäistä valtiota suurimmalle osalle Länsirantaa ja Gazan kaistaa pääkaupunkina Jerusalem, ja sen sitkeän jatkumisen syyt, Tuomioja maalaa vääristetyn ja surrealistisen kuvan konfliktista, mikä kääntää todellisuuden päälaelleen tehden hyökkääjästä uhrin ja päinvastoin. I Tuomioja antaa virheellistä ja harhaanjohtavaa tietoa ja jättää huomioimatta perusasioita VÄITE: "Arafatin kuoleman jälkeiset kuukaudet sujuivat toiveikkaassa ilmapiirissä: palestiinalaiset valitsivat itselleen tammikuussa uuden presidentin Mahmud Abbasin. Nyt tilanne junnaa kuitenkin paikallaan. Tuomiojan mielestä uusia edistysaskeleita kaivataankin jo kipeästi. Palestiinalaisten päivittäinen elämä ei ole muuttunut juuri lainkaan... 'Tiesulkuja on suunnilleen yhtä paljon kuin ennenkin eikä kaikkia poliittisia vankeja, jotka luvattiin vapauttaa, ole vapautettu... On olemassa laaja epäily, että haluaako Israel kuitenkaan pitää kiinni rauhansuunnitelmasta'." Edellinen kuvaus antaa selvän vaikutelman, että Israel on haluton tekemään mitään eikä ole tehnyt mitään tammikuusta 2005 lähtien, kun taas PA on tehnyt kaikkensa edistääkseen rauhaa ja sovintoa. Asia on juuri päinvastoin! Mahmud Abbas ei ole ainoastaan toistuvasti vakuuttanut pitävänsä kiinni Arafatin väkivaltaisesta ja tuhoavasta perinnöstä, vaan on tehnyt täysin selväksi, ettei hänellä ole aikomustakaan riisua aseista palestiinalaisia aseellisia joukkioita kuten Oslon sopimukset ja Tiekartta vaativat. Israelin hallitus taas on päättävästi valmistautumassa tyhjentämään kaikki Israelin siirtokunnat Gazan kaistalta kuten myös joukon siirtokuntia Länsirannalta, ja on myös ottanut merkittäviä askelia helpottaakseen tavallisten palestiinalaisten ahdinkoa. TOSIASIAT: Toimia, joita Israel on tehnyt tammikuusta 2005 lähtien (Gazan vetäytymissuunnitelman valmistelujen lisäksi): Ensimmäinen vankien vapauttaminen Vastoin Tuomiojan väitettä, Israelin vankiloissa ei ole poliittisia vankeja! Kaikki palestiinalaiset vangit, joita PA vaatii vapautettaviksi, ovat joko tuomittuja terroristeja tai epäiltyjä terroristeja, jotka odottavat oikeudenkäyntiä, tai muiden väkivaltarikosten suunnittelijoita tai tekijöitä. Näistä 500 vapautettiin 21.2.2005 ja 400 muuta vapautettiin neljä kuukautta myöhemmin, 2.6.2005. Kaupunkien siirtäminen PA:n vastuulle. Kaikki armeijan tarkastuspisteet, sulut ja ulkonaliikkumiskiellot on poistettu Jerikosta 15.3.2005 ja Tulkarmista 21.3.2005 siitä huolimatta, ettei PA ole taistellut terrorismia vastaan kuten Tiekartta edellyttää. Avannut rajanylityspaikkoja Israelin, Länsirannan ja Gazan kaistan välille ja poistanut tiesulkuja helpottaakseen liikkumista kiistanalaisilla alueilla. - Tammikuussa 2004 oli kaikkiaan 25 turvallisuusylityspaikkaa koko Länsirannalla. Osana pitkäaikaissuunnitelmaa, joka pantiin alulle hyvissä ajoin ennen Mahmud Abbasin astumista Arafatin seuraajaksi, Israelin puolustusvoimat (IDF) on poistanut 13 näistä ylityspaikoista ja lisäksi 87 tiesulkua. Jäljellä on enää 12 turvallisuusylityspaikkaa ja 66 tiesulkua - yli 50 %:n vähennys aktiivisiin ylityspaikkoihin. - Yhdessäkään palestiinalaiskaupungissa ei ole ulkonaliikkumiskieltoa tai piiritystä. Lisäksi Israel on ottanut käyttöön kehittyneen teknologian laitteita ylityspaikkoihin, joiden ansiosta turvallisuustarkastukset ovat nopeutuneet ja tehostuneet, ja on lisäksi kohentanut olosuhteita ylityspaikoilla lisäten katoksia, klinikoita ja juoma-asemia. - 1.2.2005 Rafahin terminaali Etelä-Gazassa avattiin täysin, oltuaan suljettuna lähes kaksi kuukautta useita kuolleita aiheuttaneen terrori-iskun seurauksena. - 7.2.2005 Karnin ylityspaikka Pohjois-Gazassa avattiin uudelleen maataloustuotteiden kuljetuksen ja humanitäärisen avun sallimiseksi. Ylityspaikka oli suljettu tammikuun puolivälissä terrori-iskun seurauksena, missä kuusi israelilaista siviiliä murhattiin ja lisäksi viisi haavoittui. - 9.2.2005 Gush Katifin risteys avattiin kaikelle liikenteelle, myös PA:n turvallisuuspalveluille. - 15.2.2005 Karnin ylityspaikan aukioloaikoja pidennettiin siten, että se tuli olemaan auki viikonpäivinä 8.00-23.30. - 13.3.2005 Erezin ylityspaikka avattiin uudelleen ja Abu Holin risteys (Etelä-Gazassa) on nyt auki yksityisliikenteelle vuorokauden ympäri. - 7.4.-14.5. päivän välillä seuraavat IDF:n tie-esteet poistettiin: lähellä Adamia Ramallahista kaakkoon (sallii esteettömän liikkumisen Jasasta Chizmaan), lähellä Yitmahia, Nablusista etelään (sallii vapaan yhteyden valtatie 5:lle), lähellä Dir Amaria, Ramallahista luoteeseen (helpottaa liikennettä Ramallahiin ja sieltä pois), lähellä Abudia, luoteeseen Ramallahista (sallii esteettömän liikenteen kylästä pohjoiseen), lähellä Ein Bidania, koilliseen Nablusista (sallii palestiinalaisten ja tavaroiden vapaan liikkumisen Nablusin ja Jordanjoen laaksossa sijaitsevien palestiinalaiskylien välillä). - 17.6. päivänä 2005 tiesulku lähellä Mallekin kylää Ramallahista koilliseen poistettiin, mikä sallii vapaan liikenteen Pohjois-Samarian alueelle ja Jerikoon. Tiesulku lähellä Dir-Nizamin kylää Ramallahista luoteeseen poistettiin, mikä sallii vapaan liikenteen Kalkiliyaan. Portti lähellä Um-Zapan kylää Ramallahista luoteeseen avattiin, mikä sallii vapaan liikenteen Ramallahiin. 19.6.2005 tiesulku lähellä Sinjilin kylää Ramallahista koilliseen poistettiin, mikä sallii suoran yhteyden kylästä Ramallahiin. - Kaikkiaan noin 30 tiesulkua on poistettu Länsirannalta maaliskuun alusta 2005 lähtien. Palestiinalaisille myönnetty enemmän työlupia Israeliin: - 9.2.2005 2000 palestiinalaista enemmän kuin ennen sai tulla Länsirannalta Israeliin työhön. Lisäksi 1000 työntekijää ja 500 kauppiasta Gazasta saivat luvan tulla Israeliin Erez ylityspaikan kautta. 500 palestiinalaista työntekijää sai luvan työskennellä Erezin teollisuusalueella ja perheiden sallittiin vierailla palestiinalaisten vankien ja pidätettyjen luona. Vähennetty rajoituksia palestiinalaisten pääsylle Israeliin: - 19.2.2005 kuusisataa palestiinalaista enemmän kuin ennen ja kolmesataa kauppiasta Gazasta sai luvan tulla Israeliin Erezin rajanylityspaikan kautta ja puolet kauppiaista sai luvan yöpyä Israelissa, ja lisäksi 100 palestiinalaista sai luvan työskennellä Erezin teollisuusalueella. Teollisuusalueella työskentelevien maksimimäärä nousi siten kuuteen sataan. Lisäksi Rafahin terminaalin kautta Gazasta poistuvien ikärajoitus poistettiin. - 13.3.2005 Länsirannalta sallittiin 900 palestiinalaisen kauppiaan ja liikemiehen entisten lisäksi tulla Israeliin (kokonaisluku Länsirannalta silloin 8500) ja lisäksi 500 kauppiaan Gazasta sallittiin päästä Israeliin Erezin ylityspaikan kautta (kokonaismäärä Gazasta silloin 1300) - 15.5.2005 sallittiin edellisten lisäksi 4500 palestiinalaisen työntekijän tulla Israeliin Gazasta (kokonaismäärä Gazasta silloin 10 000) ja lisäksi 1500 palestiinalaista työntekijää sai yöpyä Israelissa (kokonaismäärä silloin 3000). II Tuomioja syyttää Israelia konfliktista palestiinalaisten kanssa, terrorismista, jopa maailmanrauhan uhkaamisesta. VÄITE: "Israel jatkaa myös muurin rakentamista ja suunnittelee siirtokuntien laajentamista. Tuomioja muistuttaa, että se on täysin rauhansuunnitelman, tiekartan, vastaista ja tekee elinkelpoisen palestiinalaisvaltion mahdottomaksi." Tässä annetaan tahallisesti se kuva, että turva-aita on Israelin vilpillinen juoni häiritä palestiinalaisten elämää ja estää Palestiinan valtion synty, kun itse asiassa se on välttämätön turvallisuustoimenpide palestiinalaisen terrorismin hillitsemiseksi ja täten se edistää rauhaa ja sovintoa. TOSIASIAT: Israelin ja Länsirannan välillä ei todellisuudessa ole mitään "muuria", vaan samantapainen turva-aita kuin se, joka on pystytetty Suomen ja Venäjän rajalle. Alle 3 % suunnitellusta 720 km:n pituisesta terrorisminvastaisesta esteestä (eli vain 20 km) rakennetaan betonista, ei vain estämään terroristeja soluttautumasta läpi vaan myös estämään heitä tulittamasta Israelin päävaltateillä liikkuvia ajoneuvoja. Este seuraa vuoden 1967 "vihreää linjaa". Palestiinalainen propaganda vakiinnutti kansainväliseen kielenkäyttöön harhaanjohtavan nimityksen "muuri". Tällä tavoin tämä turvatoimi yhdistettiin harhauttavasti sellaisiin kielteisiin symboleihin kuten "Berliinin muuri" ja sen rakentaminen saatiin näyttämään tuomittavalta. Eikä turva-aidalla ole minkäänlaista poliittista motiivia, kaikkein vähiten Palestiinan valtion synnyn estäminen. Camp Davidin huippukokouksessa heinäkuussa 2000 Israel tarjosi palestiinalaisille itsenäisen valtion perustamista suurimmalle osalle Länsirantaa ja Gazan kaistaa, pääkaupunkina Jerusalem. Pääministeri Ariel Sharon on toistuvasti vahvistanut tukevansa tätä hanketta, ja Israel on ilmaissut selkeästi, että turva-aidan lopullinen reitti tullaan päättämään neuvoteltaessa rauhasta palestiinalaisten kanssa. Valitettavasti palestiinalaiset päättivät vastata tähän tarjoukseen itsenäisestä valtiosta täysimittaisella väkivallalla. Turva-aidan ainoa tarkoitus on vähentää terrorihyökkäyksiä, olkoot ne räjähteillä lastattuja ajoneuvoja tai "vihreää linjaa" pitkin ajavien israelilaisten ajoneuvojen tulittamista, tai itsemurhapommittajia, joiden tarkoituksena on murhata viattomia siviilejä: vauvoja, lapsia, nuoria, naisia ja miehiä. Turva-aita ei ainoastaan ole Tiekartan mukainen vaan se todellisuudessa vahvistaa sen mahdollisuutta onnistua, siitä yksinkertaisesta syystä, että Tiekartta edellyttää palestiinalaisen terrorismin loppumista ennakkoehtona edistymisessä rauhaa kohti, ja turva-aita on vähentynyt tätä terrorismia enemmän kuin mikään muu seikka. Kun vuonna 2002 murhattiin päivittäisissä terrori-iskuissa 453 israelilaista (220 itsemurhaiskuissa), vuonna 2003 tämä luku putosi 212:een (142 itsemurhaiskuissa) ja edelleen 118:aan (55 itsemurhaiskuissa) vuonna 2004. Kaiken kaikkiaan israelilaisten kuolonuhrien määrä väheni tänä kolmen vuoden ajanjaksona 75 %, suurelta osin vielä rakenteilla olevan turva-aidan ansiosta. VÄITE: "Tuomioja uskoo, että vaikka esimerkiksi absoluuttinen köyhyys synnyttää ristiriitoja, sillä on terrorismin synnyssä vähemmän merkitystä kuin nöyryytyksillä, voimattomuudella ja raivolla. Ne kanavoituvat tueksi ja ymmärrykseksi ääriliikkeille ja fanatismille." Tämä versio syytä uhria -oireyhtymästä jättää huomioimatta palestiinalaisterrorismin todelliset syyt-juutalaisvaltion olemassaolon oikeutuksen kieltämisen ja palestiinalaisten järjestelmällisen opettamisen vihaamaan Israelia ja juutalaisia-ja tämän terroritoiminnan järjestäytyneen luonteen. TOSIASIAT: Koko kaksi vuosikymmentä kestäneen Oslon sopimuksia edeltäneen Israelin miehityksen aikana nelisensataa israelilaista murhattiin; tämän "rauhansopimuksen" allekirjoittamisesta lähtien melkein neljä kertaa niin monta on menettänyt henkensä terrorihyökkäyksissä. Jos "nöyryytykset, voimattomuus ja raivo" olivat aiheuttaneet terrorismin, miksi terrorismi oli vähäistä todellisen miehityksen aikana, miksi se lisääntyi dramaattisesti, kun miehityksen loppuminen oli näköpiirissä, ja miksi se kiihtyi avoimeksi sodaksi Israelin tarjottua heinäkuun 2000 Camp Davidin huippukokouksessa pidemmälle meneviä myönnytyksiä kuin koskaan ennen? Synkeä vastaus tähän on se, että Arafatille ja Palestiinan vapautusjärjestön (PLO) johtajille Oslon prosessi on ollut strateginen keino, ei kahden valtion ratkaisu-Israel ja palestiinalaisvaltio Länsirannalla ja Gazassa-vaan Israelin valtion korvaaminen Palestiinan valtiolla. Jo elokuussa 1968 Arafat määritteli PLO:n strategiseksi tavoitteeksi "kaikkien vastarinnan tukikohtien siirtämisen" Länsirannalle ja Gazan kaistalle, jotka Israel miehitti kesäkuun 1967 sodan aikana, "jotta vastarinta voidaan asteittain muuttaa kansan aseelliseksi vallankumoukseksi". Hän päätteli tämän antavan PLO:lle mahdollisuuden järkyttää israelilaista elämänmuotoa "estämällä maahanmuuttoa ja rohkaisten maastamuuttoa... tuhoamalla matkailun... heikentämällä Israelin taloutta ja suuntaamalla suurimman osan siitä turvallisuustarpeisiin... [ja] luomalla ja ylläpitämällä stressin ja pelon ilmapiiriä, mikä pakottaa sionistit tajuamaan, että heidän on mahdotonta asua Israelissa". Oslon sopimukset antoivat PLO:lle mahdollisuuden saavuttaa kertaheitolla sen, mitä se ei ollut saavuttanut monien vuosien väkivallan ja terrorismin kautta. Siitä hetkestä alkaen, kun Arafat saapui Gazaan heinäkuussa 1994, hän alkoi rakentaa laajaa terrorismin verkostoa rikkoen karkeasti sopimuksia ja välittämättä vähääkään ylivoimaisesti tärkeimmästä syystä, miksi hänet oli tuotu Tunisiasta, nimittäin luomaan pohjan Palestiinan valtion perustamiselle. Arafat kieltäytyi riisumasta aseista Hamasia ja Islamilaista jihadia, kuten Oslon sopimukset vaativat, ja sanattomasti hyväksyi sen, että nämä ryhmät murhasivat satoja israelilaisia. Hän muodosti paljon suuremman palestiinalaisen armeijan (niin sanotut poliisivoimat) kuin mitä sopimukset sallivat. Hän rakensi uudelleen PLO:n vanhan terrorikoneiston, pääasiassa Tanzimin, Fatahin sotilaallisen siiven (PLO:n laajin alaorganisaatio ja Arafatin oma opinahjo), suojeluksen alaisena. Hän hankki kuumeisesti kiellettyjä aseita suurilla summilla rahaa, jota kansainvälinen yhteisö oli lahjoittanut palestiinalaishallinnolle palestiinalaisen siviiliväestön hyväksi, ja lopulta hän turvautui totaaliseen joukkoväkivaltaan, ensin syyskuussa 1996 julkisesti häväistäkseen Israelin juuri valittua pääministeriä Benjamin Netanjahua, ja sitten syyskuussa 2000 aloittaessaan terrorisotansa. Tämän terrorismin verkoston rakentamisen ohella palestiinalaisia, erityisesti nuorisoa, kiihotettiin järjestelmällisesti Israelin valtiota, juutalaisia ja juutalaisuutta vastaan-rikkoen räikeästi Oslon sopimusten heille asettamia velvoitteita. Televisio- ja radiolähetysten, sanomalehtiartikkelien, tieteellisten kirjoitusten, oppikirjojen, pilakuvien ja julkisten lausuntojen keskeytymättömässä tulvassa juutalaiset on mustamaalattu pahimmilla kuviteltavissa olevilla termeillä. Palestiinalaisille on kerrottu mitä kummallisimmista israelilaisten salajuonista heidän turmelemisekseen ja tuhoamisekseen. Nämä tarinat ovat täysin yhdenmukaisia keskiaikaiseen myytin kanssa, jonka mukaan juutalaisista salaa tuhoavat ja myrkyttävät kaivoja. Niinpä Arafat on väittänyt israelilaisten tappavan palestiinalaisia lapsia saadakseen heidän sisäelimensä, ja palestiinalaisten terveysministeri on syyttänyt israelilaisia lääkäreitä palestiinalaisten potilaiden käyttämisestä uusien lääkkeiden koekaniineina. Palestiinan edustaja Geneven Ihmisoikeuskomissiossa väitti Israelin antavan palestiinalaislapsille Aids-viruksen sisältäviä ruiskeita. Palestiinalaishallinnon kuluttajansuojelukomitean johtaja väitti Israelin jakavan "hullunlehmän taudilla" saastutettua suklaata palestiinalaisalueilla, kun taas palestiinalaishallinnon ympäristöministeri syytti Israelia "nestemäisen jätteen läjittämisestä... palestiinalaisalueilla Länsirannalla ja Gazassa". Kuten tunnettua, Suha Arafat kehitteli yhtä sellaista väitettä kertoessaan Hillary Clintonin läsnä ollessa kuulijoilleen Gazassa marraskuussa 1999, että "kansamme on altistunut Israelin joukkojen jokapäiväiseen ja laajaan myrkkykaasujen käyttöön, mikä on lisännyt naisten ja lasten syöpätapauksia." Tämä rasistinen kiihotus ei ole vähentynyt Abbasin hallinnon aikana. Niinkin äskettäin kuin 14.6.2005 Palestiinan virallinen radio lähetti palestiinalaishallinnon kabinettiministerin pitkän haastattelun, missä hän syytti Israelin tuovan palestiinalaisalueille "superjuomaa" myrkyttääkseen viattomia palestiinalaisia. Viime kuussa Abbas itse kuvasi Israelin itsenäisyysjulistusta 14.5.1948 ennennäkemättömäksi historialliseksi rikokseksi ja vannoi horjumattoman kieltäymyksensä "hyväksyä tämä epäoikeudenmukaisuus". Eipä ihme, että hän on ehdottomasti kieltäytynyt riisumasta aseista lukuisia palestiinalaisia aseellisia joukkioita kuten Oslon sopimukset ja Tiekartta vaativat, ja on toistuvasti vannonut pitävänsä kiinni palestiinalaisten paluuoikeudesta alueille, jotka ovat nyt osa Israelin valtiota-palestiinalaisten ja muiden arabien tavallinen kiertoilmaus, joka tarkoittaa Israelin tuhoamista tekemällä palestiinalaisista enemmistön. VÄITE: "Tuomioja ei halua olla aivan yhtä dramaattinen kuin Ranskan entinen ulkoministeri Dominique de Villepin, joka kutsui Lähi-idän konfliktia 'kaikkien maailman konfliktien äidiksi'. Toisaalta de Villepin osui hänen mielestään naulan kantaan... 'Totta kai se heijastuu myös suomalaisten turvallisuuteen. Terrorismi on maailmanlaajuinen ilmiö, kaikki maat voivat tulla siihen mukaan vedetyiksi.'" Tuomioja liittyy eurooppalaisten vallitsevaan viimeaikaiseen suuntaukseen nähdä Israel "maailman vaarallisimpana maana". Sen lisäksi että tämä väite jättää huomiotta paljon verisempiä ja tuhoisampia konflikteja maailmassa (Ruandasta Bosniaan ja Tšetšeniaan), se paljastaa taas yhden siivun syytä uhria -oireyhtymässä. Eihän kukaan väitä Israelin todennäköisesti aloittavan maailmanlaajuista terroristikampanjaa, vaan pikemminkin, että se voisi saada aikaan laajamittaisia arabien/muslimien hyökkäyksiä. Mutta eikö näiden hyökkäysten tekijää tulisi pitää todellisena syyllisenä? Ei kai kukaan järkevä ihminen syytä pankkeja julkisen rauhan vaarantamisesta siksi, että ne ovat vastustamaton houkutus pankkirosvoille? Miksi siis syyttää väkivallan ja terrorismin uhreja maailmanrauhan uhkaamisesta? TOSIASIAT: On käsitteellisesti ja historiallisesti väärin nähdä palestiinalaisten ja israelilaisten välinen konflikti arabien ja muslimien terrorismin pääasiallisena aiheuttajana. Ensiksi, väkivalta oli oleellinen osa Lähi-idän poliittista kulttuuria kauan ennen arabien ja israelilaisten välisen konfliktin syntyä, ja fyysinen voima on tänään pääasiallinen ellei peräti ainoa väline alueen poliittisessa keskustelussa. Toiseksi, arabivaltioilla ei koskaan ole ollut todellista tavoitetta "Palestiinan vapauttamiseksi". Vaikka antisionismi on ollut panarabialaisen solidaarisuuden pääperiaate 1930-luvun puolivälistä lähtien-on lopultakin helpompi yhdistää ihmiset yhteisen vihan kuin yhteisen uskollisuuden kautta, panarabialaisuus on lähes aina toiminut sitä julistavien keinona saavuttaa omat itsekkäät päämääränsä. Ajatellaanpa esimerkiksi arabien yhteishyökkäystä juuri itsenäiseksi julistautuneen Israelin valtion kimppuun 1948. Tämä oli päällisin puolin katsottuna loistava osoitus solidaarisuudesta Palestiinan kansalle. Mutta hyökkäyksen tarkoituksena ei niinkään ollut saavuttaa itsenäisyyttä alkuperäisväestölle kuin laajentaa ympäröivien arabimaiden alueita. Transjordanian kuningas Abdullah halusi liittää merkittäviä osia mandaattiajan Palestiinasta haaveilemaansa Suur-Syyrian imperiumiin; Egypti halusi estää tämän toteutumasta ottamalla haltuunsa Palestiinan eteläosaan. Syyria ja Libanon halusivat Galilean, kun taas Irak näki 1948 sodan ponnahduslautana pitkäaikaisessa pyrkimyksessään saada koko hedelmällinen puolikuu valtansa alle. Jos juutalaisvaltio olisi hävinnyt sodan, sen alue ei olisi joutunut palestiinalaisille, vaan hyökkäävät arabivaltiot olisivat jakaneet sen. Vuoden 1948 sotaa seuraavien vuosikymmenien aikana arabivaltiot käyttivät palestiinalaisten kansallisia pyrkimyksiä omiin tarkoituksiinsa. Egypti ja Jordania eivät antaneet palestiinalaisille itsemääräämisoikeutta niissä osissa Palestiinaa, jotka ne miehittivät 1948 sodan aikana (Länsiranta ja Gazan kaista). Palestiinalaispakolaisia pidettiin surkeissa leireissä vuosikymmeniä Israelin löylyttämiseksi ja arabien yhteishengen herättämiseksi. "Palestiinalaiset ovat hyödyllisiä arabivaltioille sellaisina kuin ovat," Egyptin presidentti Gamal Abdel Nasser vastasi avoimesti länsimaisen toimittajan kysymykseen vuonna 1956. "Me pidämme aina huolen siitä, etteivät he tule liian voimakkaiksi." Vielä 1974 Syyrian Hafez el-Assad viittasi Palestiinaan "ei vain osana arabien kotimaata vaan olennaisena osana Etelä-Syyriaa". Jos arabimaiden osoittama myötätunto tavallisten palestiinalaisten ahdinkoa kohtaan on ollut vähäistä, islamin yhteys Palestiinan ongelmaan on sitäkin heikompi. Islamistit eivät herjaa Israelin juutalaisvaltiota koska ovat huolissaan palestiinalaisten itsemääräämisoikeudesta vaan se on osa pyhää sotaa, jonka tarkoitus on estää "islamin talon" osan menettäminen. Islamilaisen vastarintaliikkeen, joka tunnetaan paremmin arabiankielisellä lyhenteellä Hamas, peruskirjan sanoin: "Palestiinan maa on ollut muslimien hallinnassa (waqf) sukupolvien ajan ja pysyy aina ylösnousemuksen päivään saakka... Kun vihollisemme anastavat islamilaista maata, jihadista tulee jokaista muslimia sitova velvollisuus." Tässä mielessä ei ole eroa Palestiinan ja maailman muiden osien välillä, jotka islam on valloittanut historiansa aikana. Esimerkiksi, arabit ja monet muslimit kaipaavat edelleenkin ujostelematta Espanjaa takaisin ja pitävät karkottamistaan tästä maasta vuonna 1492 vakavana historiallisena epäoikeudenmukaisuutena. Kuten syyskuun 2001 hyökkäysten valtava kannatus kautta koko arabi- ja muslimimaailman osoitti, tämä näkemys ei ole millään muotoa rajoittunut vain pettyneisiin ja valistusta vastustaviin islamilaisiin ääriryhmiin. Islamin sota maailmanherruudesta on perinteinen, jopa kunnioitettu, päämäärä, eikä se ole suinkaan päättynyt. Ajatollah Ruhollah Khomeinin, avoimesti imperialistisen Iranin perustajan, sanoin: "Iranin vallankumous ei ole pelkästään Iranin, koska islam ei kuulu millekään erityiselle kansalle... Me viemme vallankumouksemme kaikkialle maailmaan, koska se on islamilainen vallankumous. Taistelu tulee jatkumaan kunnes huuto 'ei ole muuta jumalaa kuin Allah ja Muhammad on Allahin lähettiläs' kuuluu kaikkialla maailmassa." Tässä suuressa suunnitelmassa taistelu Israelin ja palestiinalaisten välillä on vain yksi elementti, ja se näyttää länsimaalaisista keskeisemmältä kuin muslimeista. III. Tuomioja vertaa epäsuorasti Israelia Natsi-Saksaan VÄITE: "Neljä vuotta sitten ulkoministeri Tuomioja kritisoi suorasanaisesti Israelin sortopolitiikkaa. Hän totesi Suomen Kuvalehden haastattelussa 'joidenkin ajavan suhteessa palestiinalaisiin samanlaista politiikkaa, jonka uhreiksi he itse joutuivat 1930-luvulla'. Lausunnosta nousi kova kohu. Nyt Tuomioja asettaa sanansa selvästi varovaisemmin eikä halua palata vanhaan haastatteluunsa. 'Monen turhan reaktion olisin voinut välttää toisenlaisella sananmuotoilulla, mutta eihän se asia sinänsä siitä ole miksikään muuttunut', hän kuitenkin toteaa." Väittämällä itsepintaisesti "ettei se asia sinänsä siitä ole miksikään muuttunut" Tuomioja tietoisesti sivuuttaa erinomaisen mahdollisuuden ottaa takaisin neljän vuoden takaisen pinnallisen vertauksensa-joka on kaikkein järjettömin syytös juutalaisvaltiota vastaan, mitä sen viholliset ovat koskaan sitä vastaan esittäneet sen 57-vuotisen olemassaolon aikana. TOSIASIAT: Koska arabit ja palestiinalaiset näkevät holokaustin voimakkaimpana nykyaikaisena oikeutuksena juutalaisvaltion olemassaololle, he ovat tehneet kaikkensa 1940-luvun puolivälistä tähän päivään saakka vähätelläkseen kansanmurhaa, jos eivät kokonaan kiellä sitä. Jopa Mahmud Abbas, Oslon arkkitehti, jota pidetään maltillisena ja jolla uskotaan olevan mahdollisuus päästä sovintoon israelilaisten kanssa, väitti 1984 julkaistussa kirjassaan, että alle miljoona juutalaista surmattiin holokaustissa ja että sionistiliike oli osallinen heidän teurastamiseensa. Samaan aikaan palestiinalaiset esitetään holokaustin todellisina uhreina: heidät on pantu maksamaan lännen oletettu halu sovittaa holokausti perustamalla juutalaisvaltio. Todellisuudessa holokausti ei saanut aikaan maailmanlaajuista myötätunnonaaltoa juutalaisten ahdinkoa kohtaan, ei varsinkaan Euroopassa, missä juutalaisvastaisuus säilyi yhtä vahvana kuin ennenkin, erityisesti Itä-Euroopassa, jossa pantiin toimeen muutamia raakoja pogromeja pian toisen maailmansodan päättymisen jälkeen. Jopa Saksassa juutalaisia vastaan hyökättiin ja solvattiin julkisesti, ja 60 % saksalaisista hyväksyi avoimet väkivallanteot juutalaisia vastaan. Britit puolestaan, jotka olivat hallinneet Palestiinaa Kansainliiton mandaatilla 1920-luvun alkupuolelta lähtien, tekivät kaikkensa estääkseen juutalaisvaltion synnyn ja asuttaakseen holokaustista selvinneet minne hyvänsä muualle maailmassa paitsi Palestiinaan. Paljon salakavalampi propagandajuoni, jota palestiinalaiset ja heidän kansainväliset puolustajansa käyttivät vähentääkseen holokaustin merkitystä, tai jopa kääntääkseen sen päälaelleen, oli rinnastaa juutalaiset ja heidän natsiteloittajansa. Neuvostopropaganda omaksui pian tämän vääristellyn vertauksen, mistä se levisi nopeasti vakiintuakseen länsimaisen älymystön keskusteluun. "En halua mennä liian pitkälle tässä vertauksessa", kuuluisa amerikkalainen akateemikko Edward Said kirjoitti vuonna 2002, Arafatin terrorisodan toisena vuosipäivänä, "mutta on totta, että Israelin miehityksen alla elävät palestiinalaiset ovat yhtä voimattomia kuin juutalaiset olivat 1940-luvulla". Outo arviointi sellaisen palestiinalaisen sodan vuosipäivänä, joka oli jo aiheuttanut satojen israelilaisten verisen murhan ja haavoittanut tuhansia muita päivittäisissä terrori-iskuissa. Kuinka monta saksalaista juutalaiset itsemurhapommittajat murhasivat Berliinin kahviloissa 1940-luvulla? Kuinka monta palestiinalaista koottiin kuin naudat juniin ja kuljetettiin kuolemanleireihin, missä heidät systemaattisesti tuhottiin kaasu-uuneissa? Vastaus molempiin kysymyksiin on tietenkin: ei ainoatakaan. Mutta sionismin ja natsismin rinnastaminen ei ole koskaan läpäissytkään historian peruskoetta. Sen sijaan että olisivat pyrkineet järjestelmällisesti tuhoamaan palestiinalaiset, sionistiliike hyväksyi kahden valtion ratkaisun-Palestiinan jakamisen arabi- ja juutalaisvaltioksi-heti kun sitä ensimmäiseksi ehdotettiin 1937 ja on jatkuvasti pyrkinyt rauhanomaiseen rinnakkaiseloon palestiinalaisten ja arabivaltioiden kanssa lähtien tältä perustalta. Tämä kaikki poikkeaa jyrkästi arabien avoimesta sitoutumisesta juutalaisten kansallisten pyrkimysten tuhoamiseen ja heidän jatkuvista ja toistuvista yrityksistään saavuttaa tämä päämäärä 1920-luvun alusta lähtien. Eikä Israelin valta Länsirannalla ja Gazan kaistalla ole muistuttanut edes etäisesti natsien miehitystä Euroopassa. Israelin miehityksen alkaessa kesäkuun sodan 1967 aikana odotettavissa oleva elinikä palestiinalaisalueilla oli 48 vuotta. Kun Israel siirsi alueiden valvonnan palestiinalaishallinnolle 1990-luvun puolivälissä, odotettavissa oleva elinikä oli noussut 72 vuoteen (kaikkien Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maiden keskiarvo oli 68 vuotta). Samaa tuskin voidaan sanoa Euroopan juutalaisten (tai useiden miljoonien ei-juutalaisten eurooppalaisten) odotettavissa olevasta eliniästä toisen maailmansodan aikana. Mutta kertomus ei pääty tähän. 1970-luvulla Länsiranta ja Gaza olivat maailman neljänneksi nopeimmin kasvava talous-sellaisten ihmeiden kuin Singaporen, Hong Kongin ja Korean edellä, ja merkittävästi Israelin itsensä edellä. Vaikka bruttokansantuote henkeä kohti kasvoi vähän hitaammin, se kasvoi silti nopeasti kansainvälisesti mitattuna: BKT/hlö paisui kymmenkertaiseksi vuosien 1968 ja 1991 välillä $165:sta $1715:iin (vrt. Jordaniassa $1050, Egyptissä $600, Turkissa $1630 ja Tunisiassa $1440). Vuoteen 1999 mennessä palestiinalaisten kansantulo henkeä kohti oli lähes kaksinkertainen syyrialaisten tulotasoon verrattuna, yli neljä kertaa suurempi kuin jemeniläisten ja 10 % korkeampi kuin jordanialaisten (yksi vauraammista arabivaltioista). Vain öljyrikkaat Persianlahden valtiot ja Libanon olivat varakkaampia. Israelin hallinnon alla myös palestiinalaisten sosiaalinen hyvinvointi kehittyi. Ehkä kaikkein merkittävintä oli se, että kuolleisuusluvut Länsirannalla ja Gazassa putosivat yli kaksi kolmannesta vuosien 1970 ja 1990 välillä, ja samaan aikaan Israelin terveydenhuolto-ohjelmat pudottivat lapsikuolleisuusluvut: 60 1000:ta elävänä syntynyttä kohti vuonna 1968, 15/1000 vuonna 2000. (Irakissa luku on 64, Egyptissä 40, Jordaniassa 23, Syyriassa 22). Järjestelmällisen rokotusohjelman avulla lastentaudit kuten polio, hinkuyskä, jäykkäkouristus ja tuhkarokko hävitettiin. Palestiinalaisten elintason kohoaminen ei ollut yhtään vähemmän huomattava. Vuoteen 1986 mennessä Länsirannan ja Gazan asukkaista 92,8 %:lla oli sähköä ympäri vuorokauden mutta vain 20,5 %:lla vuonna 1967; 85 %:lla oli juokseva vesi asunnoissaan, vuonna 1967 vain 16 %:lla; 83,5 %:lla asukkaista oli sähkö- tai kaasuhellat keittämistä varten, vuonna 1967 vain 4 %:lla; luetteloa voisi jatkaa jääkaappien, televisioiden ja autojen suhteen. Lopuksi, ehkä kaikkein silmiinpistävintä on että kahtena 1980-luvun lopun intifadaa edeltävänä vuosikymmenenä koululasten lukumäärä palestiinalaisalueilla kasvoi 102 % ja luokkien lukumäärä 99 %, vaikka itse väestö oli kasvanut vain 28 %. Korkeamman koulutuksen kehittyminen oli vieläkin dramaattisempaa. Israelin miehityksen alkaessa Gazassa ja Länsirannalla ei ollut yhtään yliopistoa. 1990-luvun alkupuolella siellä oli seitsemän yliopistoa ja niissä noin 16.500 opiskelijaa. Yli 15-vuotiaiden lukutaidottomuus putosi 14 %:iin. Vastaavat luvut ovat 69 % Marokossa, 61 % Egyptissä, 45 % Tunisiassa ja 44 % Syyriassa. En mainitse tästä hämmästyttävästä sosiaalisesta ja taloudellisesta kehityksestä Palestiinan arabien keskuudessa Israelin "sorron" aikana puolustaakseni Israelin oikeutta hallita näitä ihmisiä vuosiin 1996/97 saakka-jolloin alueet siirrettiin palestiinalaishallinnolle. Silti se paljastaa, kuinka valheellinen ja ontto on se juutalaisvaltion vihollisten syytös, että "Israel on natsismia". JOHTOPÄÄTÖKSET Puhuessaan Suomen eduskunnalle 13.9.2001 Tuomioja tuomitsi terrorihyökkäykset Yhdysvalloissa "rikoksena ihmisyyttä vastaan". "Iskujen uhri ei ollut vain Yhdysvallat vaan myös demokratia ja ihmiskunta", hän totesi painokkaasti. "Yhdistyneissä Kansakunnissa on oltu vuodesta 1994 lähtien yhtä mieltä siitä, että terroritoimet ovat aina rikos, riippumatta siitä, kuka niitä tekee, mihin kohteisiin, tai mitkä poliittiset motiivit tai päämäärä niillä on. Terroritoimia ei voi puolustella millään uskonnollisilla, poliittisilla tai ideologisilla perusteilla. Kansainvälinen yhteisö ei jää toimettomaksi näiden hirmutekojen jälkeen." Neljä vuotta myöhemmin Suomen ulkoministeri on lähes väistänyt rohkean lupauksensa. Syyskuun 28. päivästä 2000 lähtien Israelin yhteiskunta on joutunut uuden ajan historian pisimmän ja julmimman terrorisodan uhriksi, sodan joka on aiheuttanut 1051 israelilaisen verisen murhan ja 7200 vammautumisen noin 22 500 terrori-iskussa; kuolleita on suhteellisesti yhtä paljon kuin yli tusinassa syyskuun 11. päivän iskussa Yhdysvalloissa. Silti Tuomioja ei ole vain kieltäytynyt osoittamasta myötätuntoa näille viattomille uhreille-miehille, naisille ja lapsille-vaan hän on arvostellut heidän yrityksiään taistella tätä mielivaltaista murhaavaa raivoa vastaan natsimaisekisteoiminnaksi antaen samalla periksi iskujen tekijöille; iskujen, joita hän itse kutsui "rikokseksi ihmisyyttä vastaan". Miten vieraaksi totuudelle Suomen ulkoministeri haluaa tulla? Käännös: Suomen Take a Pen |
Kommentoi adressia |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101467 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2694 Luotu: 01.12.2024
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1807 Luotu: 12.12.2024
Säilytetään Kokkola-lisä!
1245 Luotu: 03.12.2024
Forssan sairaalan palvelut turvattava
3995 Luotu: 21.11.2024
Kurun Hirsilinna säilytettävä
778 Luotu: 30.11.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15776 Luotu: 15.07.2023
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
586 Luotu: 13.12.2024
Hatsalan klassillinen koulu ei saa enää viivästyä!
507 Luotu: 25.11.2024
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
504 Luotu: 13.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
622 Luotu: 24.11.2024
Kuttura – Repojoen tietä ei edelleenkään tarvita! / Guhtur – Riebanjoga geaidnu ii velge dárbbašuvvo!
6004 Luotu: 02.11.2024
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15853 Luotu: 20.10.2022
Vanhusten virikeohjaajan työtä ei saa lopettaa Ruovedellä
968 Luotu: 23.11.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
370 Luotu: 18.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
354 Luotu: 13.12.2024
Säilyttäkää Bölen luonnonmetsä Kotimetsä 2 -alueella - Bevara Böles naturskog på Hemskog 2-området
354 Luotu: 01.12.2024
Lämmöt päälle Nälkälinnanmäen vanhaan kirjastoon!
333 Luotu: 02.12.2024
Porvoolaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava ja kaupungin elinvoima säilytettävä!
3268 Luotu: 07.10.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
316 Luotu: 10.12.2024