Koiraveroa vastaan

Vieras

/ #26 Koiraverolle huima korotus

08.08.2010 14:01

#2: Susanna Hassinen -

Koiravero ainakin 100 kertaiseksi ja koiran hankkijalle pakollinen tutkinto koiran pitämisestä ja muiden huomioimisesta. Järjestyssäännot vähintään pitäisi osata ulkoa.

Koiravero ei kata koirien kaupungille aiheuttamia kustannuksia, puhumattakaan siitä, että sivulliset saisivat jotain korvausta ikkunan alle kuseksivasta koirasta, koiranpaskaan astumisesta ja menetetystä yöunesta kun koirat räksyttävät pihalla aamu neljästä pitkälle puolen yön jälkeen jne.

Nyt helteellä on totisesti sapettanut kaikki koirat, erityisesti naapurin piski. Naapuri ei viitsi koiraansa ulkoiluttaa, ensimmäisessä kerroksessa kun asuu, päästää koiran taloyhtiön yhteiselle pihalle paskalle ja kukas sen siivoamisen maksaa. Koirapuisto olisi 50 metrin päässä. Naapuri terrorisoi piha-aluetta myös päivisin antamalla koiran juosta irrallaan pitkin pihaa ja haukkuvaista rotua kun on, se haukkuu kaiken mikä liikkuun. Nytkin se seisoo tuolla portailla ja räksyttää.