Pakkoluovutetut alueet takaisin Suomelle!
Vieras |
/ #2 Hmm...03.08.2010 12:37Voitaisiin ehkä neuvotella molempia osapuolia tyydyttävä sopimus. Eli Petsamo nyt kuuluu ehdottomasti Suomella, sillä se luvattiin meille ikuisiksi ajoiksi ja vielä toista luovutusta vastaan, eli se olisi palautettava mitään kysymättä. Kalastajasaarennon puolikkaan saisivat pitää, jos niin tahtovat, meillä siitä ei ole mitään hyötyä. Mikäli he eivät halua meidän sotkeutuvan jäämeren kaasu- ja öljyvarantoihin, meille varmasti kelpaa ihan vain pieni merialue Liinahamarin edestä. Se merialuehan on ihan neuvottelukysymys. Petsamon kaivokset ja jäämerenrantasatama on varmasti jo tarpeeksi meille. Sallasta voisimme sen verran neuvotella, että kyselemme sen perään, mutta se on kuitenkin viimeisenä vaatimuslistalla. Pelkkää metsää ja tunturiahan siellä on. Karjalasta tulisikin neuvotella sopiva raja, ettei raja olisi kuitenkaan ''liian'' lähellä Pietaria. Raja voisi mennä suunnilleen vanhaa Mannerheim-linjaa myöten. Viipuri saarineen ja lahtineen jäisi kokonaan Suomelle. Raja kulkisisi Vuoksea pitkin idemmässä. Laatokan Karjala jäisi kokonaan Suomelle, sillä siellä ei ole ''mitään''. Suomenlahden saaret voitaisiin jättää Venäjälle, mutta Suursaari voisi jäädä Suomelle. Nämä varmistukset vaan sitä varten, ettei tule historiassa enää kiistaa mistään tyhmistä asioista. Ja varmasti palautuksista voitaisiin keskustella rauhallisemmin, jos oltaisiin valmiita joihinkin pieniin myönnytyksiin, mutta saataisiin kuitenkin takaisin kaikki meille tärkeimmät alueet. Eivätköhän kaikki olisi tyytyväisiä tällaiseenkin ratkaisuun? |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
635 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
574 Luotu: 26.07.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
227 Luotu: 25.07.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46239 Luotu: 02.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
836 Luotu: 17.07.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
138 Luotu: 26.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10775 Luotu: 09.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
125 Luotu: 21.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
126 Luotu: 22.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
661 Luotu: 17.03.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
46 Luotu: 29.07.2025
Uittamon Kannuskadun täydennysrakentamisen pysäyttäminen
172 Luotu: 05.06.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
826 Luotu: 18.05.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
372 Luotu: 30.06.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
181 Luotu: 16.07.2025
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
137 Luotu: 24.01.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
17 Luotu: 29.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
161 Luotu: 10.07.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
134 Luotu: 24.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
287 Luotu: 01.07.2025