5-viikkoiset koiranpennut ovat liian nuoria erotettavaksi emostaan
Adressin tekijä |
/ #9514.07.2010 19:07"olen kasvattnut noin 300 pentua.
Aina annan lisäruokaa viimeistään 3 vk alkaen ja emot lopettavat pentusa hoidon 5 vk iässä. Väkisin voi emon panna pentujensa luo mutta mitähän järkeä siinä olisi. Korkea aika lähtä 7 vk perheisiin. Samaa mieltä muutkin kasvattaj tuttavani."
Merkillistä, että toiset oppivat asioita kasvatettuaan muutaman pentueen, ja toiset eivät tajua edes kasvatettuaan 300 pentua. Ja miten surullista. Nämä massakasvattajat ovat juuri niitä, joilla pennut kasvavat kenneleissä ja niistä ei olla sen kiinnostuneempia, kuin mitä niistä saadut rahat täyttävät lompakkoa. Kunpa näiltä "tosikasvattajilta" ei kukaan ostaisi pentua! Näitä "oikeita kasvattajia" ei kiinnosta mikään muu, kuin pentujen tuottaminen ja näyttelymenestys. Siihenhän ei tarvita muuta, kuin kenneltilat, joihin emo ja pennut nakataan. Sellaisessa kasvatustyössä itse koira, koiranpentu tai koirien kanssa oleminen ei paljoa kiinnosta. Ja miten voisi kiinnostaakaan, kun taloudessa on pahimmillaan kymmeniä koiria, jotka asuvat häkeissä ja kenneleissä, ja pennut tehtyään siitosnartut pistetään "eläkekoteihin"? Koirien käyttäytymisestä tai luonnollisesta olemisesta eivät nämä "tosikasvattajat" ymmärrä yhtikäs mitään, mutta pitävät itseään viherpiipertäjiä paljon parempana. Niin pitävät esimerkiksi turkistarhaajatkin ja tuotantoeläinten suurkasvattajat. :(
Meillä on kotona tällä hetkellä 7,5-viikkoisia pentuja. Ne lähtevät uusiin koteihinsa täytettyään 8 viikkoa. Pentujen emo ei edes päästänyt muita koiria pentujen luo, ennen kuin ne olivat viisiviikkoisia. Se imetti niitä täysipäiväisesti lähes 6-viikkoisiksi asti, jonka jälkeen se rupesi vierottamaan pentuja. Vielä viime viikolla, pentujen ollessa 6,5-viikkoisia, emo imetti niitä vähintään 3-4 kertaa päivässä. Nyt se imetti niitä eilenkin vielä pari kertaa, tänään kerran. Emo menee ihan itse imettämään pentujaan, useimmiten oltuaan itse lenkillä tai ulkona - aivan kuten luonnossakin susiemo menee imettämään pentunsa käytyään etsimässä ruokaa.
Mutta meilläpä emo ja pennut saavat itse valita. Pennut kasvavat koiriemme keskellä kodissamme vapaasti. Niitä ei eristetä omiin tiloihinsa ja emo saa itse valita, mitä se pentujen kanssa tekee. Suurkasvattajilla tätä mahdollisuutta ei ole, koska koiria on niin paljon!
Emo on nyt siirtynyt taustavaikuttajaksi, mutta pitää pentujaan edelleen jatkuvasti silmällä, niin sisällä kuin ulkonakin. Jos pennut harhautuvat ulkona liian kauas "sallitusta alueesta", emo käy hakemassa ne takaisin. Se on myös näyttänyt pennuille, miten tarpeet tehdään pihalle. Emo näyttää, miten outoja ruokia syödään, miten autossa rauhoitutaan, miten aikuisten koirien kanssa ollaan. Jos olisin ottanut emon pois, pennuilla ei olisi ollut tätä mallia. Sitten opeteltaisiin kantapään kautta - tai ei opittaisi ollenkaan.
Pennut, emo ja muut narttumme (4 kpl) ovat kaikki samassa tilassa. Pennut jättävät emot ja aikuiset koirat rauhaan, koska emo on pystynyt vieroittamaan ne siten, kuten koiraemon kuuluukin. Pennuille on kehittynyt kunnon puremisenesto ja erinomainen koirien kielen lukutaito. Luovutan nämä pennut ilomielin maailmalle, koska ne ovat saaneet elää meillä kunnon koiranpennun elämää elämänsä ensimmäiset kaksi kuukautta. :) |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
679 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
610 Luotu: 26.07.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
234 Luotu: 25.07.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46272 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10809 Luotu: 09.06.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
847 Luotu: 17.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
139 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
95 Luotu: 29.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
130 Luotu: 22.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
69 Luotu: 29.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
662 Luotu: 17.03.2025
Uittamon Kannuskadun täydennysrakentamisen pysäyttäminen
173 Luotu: 05.06.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
828 Luotu: 18.05.2025
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
143 Luotu: 24.01.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
181 Luotu: 16.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
373 Luotu: 30.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
149 Luotu: 23.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
298 Luotu: 01.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
161 Luotu: 10.07.2025