Terhi Kiemunki ulos eduskunnasta
Poro |
/ #1242 Re: Re:30.03.2016 11:06Ei ole jumala luonut rajoja, maita, rotuja, kulttuureja eikä ihmisiä. Maapallo ja kaikki sen päällä on sattumalta muovautunut maailmankaikkeuden myllerryksessä. Ihmisille on evoluution oikkuna kehittynyt niin paljon kyvykkyyttä, että on ihan itse osattu jakautua heimoiksi ja valtioiksi, ja samantien on ryhdytty tappelemaan naapuriheimojen kanssa. Nyt vain odottelen, että tapahtuisi vielä sen verran lisää kehitystä, että ymmärrettäisiin lakata tappelemasta turhan päiten. Unohdetaan heimoajattelu ja todetaan, että kaikkia meitä yhdistää ihmisyys ja tämä lähes loppuunkaluttu maapallo, jolla kuitenkin pitäisi selvitä siihen asti, että tähtienvälisen matkailun salat aukeavat. Ihmiskunnan täytyy siis oppia tulemaan keskenään toimeen, koska vaihtoehtoja ei ole, ihan niin kuin monilapsisen perheen sisarusten täytyy jakaa huoneensa, karkkinsa ja lelunsa tasapuolisesti. Jos joku sisaruksista aina jää muita vähemmälle, siitä ei tule kuin tappelua ja pahimmillaan koko elämän jatkuvaa vihanpitoa ja katkeruutta. Sisaruksista vanhin ei voi omia lastenhuonetta, leluja ja karkkeja itselleen sillä perusteella, että hän oli paikalla ensin. Myös viimeisenä syntynyt saa oman osuutensa, ja osallistuu tietysti myös kodin töihin kykyjensä mukaan. Aluksi kuopus ehkä tekee vähemmän töitä kuin vanhemmat lapset, mutta ajan mittaan tilanne tasoittuu. Kaikki maahantulijat ei ehkä ole mitään timantteja, niin kuin ei kaikki suomalaisetkaan, mutta kaikki kuitenkin ollaan tämän saman ihmiskunnan jäseniä, ja eletään samassa, rajallisessa kodissa. Kenelläkään ei ole oikeuttaa kieltää toiselta turvallista, ihmisarvoista elämää. Jos turvaa etsivät potkitaan rajojen ulkopuolelle selviämään miten taitavat, siitä ei tule kuin lisää vihaa, katkeruutta, sotaa ja terrorismia. |
|
Adressit, joille on ostettu lisänäkyvyyttä
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
684 Luotu: 25.07.2025
Bevarande av Parfix - Parfixin säilyttäminen
615 Luotu: 26.07.2025
Huoli Oripään Palvelutalon asukkaiden ruuasta.
234 Luotu: 25.07.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
46272 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10811 Luotu: 09.06.2025
Rantavalvonta Kalajoen hiekkasärkille
140 Luotu: 26.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
847 Luotu: 17.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
140 Luotu: 21.07.2025
Vetoomus Turun kaupungintalolle: Nostakaa Palestiinan lippu Ukrainan rinnalle — Vastavuoroinen ele tasa-arvon puolesta
97 Luotu: 29.07.2025
Linja-auto linjan 120 muutos peruttava, auto pitää käydä Kokkilan rannassa kääntymässä.
130 Luotu: 22.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
70 Luotu: 29.07.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
662 Luotu: 17.03.2025
Uittamon Kannuskadun täydennysrakentamisen pysäyttäminen
173 Luotu: 05.06.2025
Huolen ilmaus aluehallitukselle Kuhmon arviointi- ja kuntoutusyksikön toiminnasta / vuodeosaston tarpeesta
828 Luotu: 18.05.2025
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
143 Luotu: 24.01.2025
Vetoomus Taivassalon Ankkurin ja Poijun toiminnan turvaamiseksi
181 Luotu: 16.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
373 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
299 Luotu: 01.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
149 Luotu: 23.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
161 Luotu: 10.07.2025