Lääkkeetöntä huumekuntoutusta ei saa lakkauttaa Suomesta

Markku Lindell
Adressin tekijä

/ #11 Adressi luovutettiin päättäjille!

23.10.2009 11:48

Pro-yhteisöhoidon lehdistötiedote 15.10.2009

PÄÄTTÄJÄT TUKIKONSERTISSA: YHTEISÖLLISET PÄIHDEHOIDOT VOIDAAN PELASTAA

Helsingin Narinkkatorilla Walkers-kahvilassa järjestettiin keskiviikkona
tukikonsertti, jonka tavoitteena oli herättää päättäjät turvaamaan
lääkkeettömien, yhteisöllisten päihdehoitojen tulevaisuus.

Päihdesairauksien pääasialliseksi hoitomuodoksi on jäämässä korvaushoito,
sillä esimerkiksi Kalliolan klinikoiden Kiskon yksikköön ja Pidennettyyn
myllyhoitoon ei ole enää myönnetty maksusitoumuksia. Hoitoihin eivät ole
päässeet edes sinne itse haluavat.

Tilaisuudessa luovutettiin Helsingin, Espoon ja Vantaan
kaupunginvaltuutetuille adressi, johon oli kuukaudessa kertynyt noin 2 500
allekirjoitusta. Sen vastaanottivat Helsingin sosiaalilautakunnan
puheenjohtaja Sirkku Ingervo (vihr), Espoon sosiaalilautakunnan jäsen Valto
Meriläinen (kok) ja Vantaan sosiaalilautakunnan jäsen Sirpa Peura (kok).

Valtuutetut korostivat puheenvuoroissaan, että pitkien, yhteisöllisten
päihdehoitojen tulevaisuus on mahdollista pelastaa. Helsinki myönsi
budjettineuvotteluissa päihdeongelmaisten kuntoutukseen lähes
kaksinkertaisen määrärahan viime vuoteen verrattuna.

Asiakkaan ääntä on kuultava. Kullakin tulee olla oikeus
elämäntilanteeseensa sopivaan hoitoon, tutkija Tuuli Pitkänen
A-klinikkasäätiöstä tähdensi.

Päihdeasiamies Marjo Tervo muistutti, että neuvottelut rahojen jakamisesta
vaativat kansalaisaktiivisuutta. Pitkään kuntoutukseen haluavaa hän kehotti
tekemään perustellun hakemuksen kirjallisesti ja pitämään sinnikkäästi
puoliaan.

Vimmainen, kylmä tuuli pakotti pääesiintyjä Waltarin peruuttamaan keikkansa
ja konsertti siirtyi torilta sisätiloihin. Walkers-kahvila tuli niin täyteen
asiasta kiinnostuneita, että kymmeniä halukkaita jouduttiin käännyttämään
ovelta. Tumppi Varonen esiintyi tapahtuman päätteeksi keventäen ansiokkaasti useilla viihdyttävullä biiseillä muuten vakavaa ja asiapitoista ohjelamma.

Lisätietoja:
Pro-yhteisöhoito
Säde Peltola
sade@welho.com
040 779 8992

PS. Adrssiin saa edelleen kirjoittaa nimiä! T. Markku Lindell