Kansanäänestys sukupuolineutraalin lakiehdotuksen kumoamiseksi
Vieras |
/ #369 Yliopisto rohkaisee ilmiantamaan perinteisen avioliiton kannattajat21.12.2014 17:28Yliopisto rohkaisee ilmiantamaan perinteisen avioliiton kannattajat21.12.2014 08:05 | Ristin Voitto | RV Uutiset (seurakuntalainen.fi) Marquetten yliopisten työntekijät velvoitetaan koulutukseen, jossa heidät opetetaan ilmiantamaan ne kollegat, jotka pitävät avioliittoa miehen ja naisen välisenä. Ilmiannossa ei ole merkitystä sillä, onko mielipiteensä ilmaissut yrittänyt loukata jotakuta – riittää, että joku on kuullut henkilön ilmaisevan vakaumuksensa asiassa. Yhdysvalloissa Wisconsinin osavaltiossa Marquetten yliopisto on määrännyt työntekijänsä käymään läpi koulutuksen, jossa heidät opetetaan ilmiantamaan työtoverinsa, mikäli saavat heidät kiinni avioliiton pitämisestä ainoastaan miehen ja naisen välisenä liittona. Koulutus heijastelee Yhdysvaltain liittovaltion vuonna 2012 tekemiä päätöksiä, joiden mukaan esimerkiksi työelämän sovelluksissa on laitonta pitäytyä siihen, että avioliitto olisi vain miehen ja naisen välinen. Marquetten yliopiston mukaan ilmiantoa tehtäessä ei myöskään ole merkitystä sillä, onko perinteisen avioliittokäsityksen kannattaja yrittänyt loukata ketään. Kurinpitomenettelyyn ryhtymiseen riittää se, että kyseisen vakaumuksen ilmaisee ääneen ja joku sen kuulee. Marquetten yliopisto on aiemmin syksyllä ollut uutisotsikoissa sen jälkeen, kun eräs sen opettaja oli kieltänyt oppilastaan keskustelemasta etiikan oppitunnilla miehen ja naisen välisen avioliiton eettisestä perustasta. Oppilasta oli kehotettu poistumaan kurssilta, mikäli hän ei hyväksyisi kieltoa. Marquetten yliopisto on virallisesti roomalaiskatolinen jesuiittayliopisto. Asiasta uutisoi Catholic News Agency. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
879 Luotu: 19.01.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
331 Luotu: 28.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
246 Luotu: 23.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
864 Luotu: 24.11.2024
Jalkapallohalli Naantaliin
595 Luotu: 21.01.2025
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12509 Luotu: 25.08.2023
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
131 Luotu: 26.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
128 Luotu: 28.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
551 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
309 Luotu: 05.12.2024
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
258 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
811 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
507 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
283 Luotu: 30.11.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
257 Luotu: 16.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101705 Luotu: 27.09.2024
Fixit - Suomen ero Euroopan unionista
29 Luotu: 24.01.2025