Emme hyväksy Suomen hallituksen europolitiikkaa
Vieras |
/ #5924.11.2014 06:22Eurossa on ollut hyviä puolia valuutan vaihdon tarpeettomuus muualla Euroopassa liikkuessa, mutta toisaalta jo mm. Ruotsissa, Venäjällä ja Englannissa ollessa tätä etua ei ole ollut, eikä kyllä kovin paljon ole kaivannutkaan, joten tämä parannus ei ollut merkittävä yksityiselle kansalaiselle. Valuuttakurssien vakaudesta lienee ollut hyötyä yrityksille, kun ei tarvitse pelätä eikä siksi myöskään varautua valuuttakurssiriskien varalta. Toisaalta valuuttakurssivaihteluista oli aikaisemmin mahdollista myös hyötyä yksinkertaisesti vaikkapa sijoittamalla puolet toiminnasta Ruotsin kruunuihin ja puolet Saksan markkaan, sekä ostamalla raaka-aineet, tuotteet tai palvelut siitä maasta, jossa kurssi oli edullisempi. Toinen mahdollisuus olisi työn jakaminen entistä useammille ja samalla palkkojen alentaminen kilpailukyvyn lisäämiseksi, mutta vaikuttaa siltä, että suomalaiset ovat lopultakin niin itsekkäitä, etteivät suostu tinkimään tippaakaan omastaan. Tekemäni adressi osoittaa sen selvästi: www.adressit.com/ ehdotus_tyottomyyden_poistamiseksi_tyoaikoja_lyhentamalla Devalvoinnilla olisimme aikaisemmin jo ratkaisseet sekä työllisyyden että ulkomaankaupan ongelmat, kuten tehtiin 1990-luvun alussa, kun markka devalvoitiin 35 prosenttia. Talouden ongelmiin suhteutettuna nyt luultavasti tarvittaisiin jo lähemmäs 50 prosentin devalvaatio, mutta sen seurauksena lähtisi vienti vetämään ja lujaa! Samalla tuonti romahtaisi, kun ei kannattaisi hankkia enää turhia tuotteita ulkomailta, mikä myöskin olisi pääasiassa hyvä asia. Tietysti tuontiyritykset kärsisivät, mutta vienti on tärkeämpää, kuten se että rahat pysyvät kotimaassa, eivätkä virtaa ulkomaisiin hankintoihin ja lomamatkoihin. Devalvaatio johtaisi vähitellen jopa työvoimapulaan ja valtio säästäisi pitkän pennin työttömyyskulujen romahtaessa. Työvoimapulaa voisi paikata tuontityövoimalla, jonka kuitenkin pitäisi poistua maasta, kun taas mennään seuraavaa lamaa kohden, ennen uutta devalvaatiota. Olen hieman vastahakoisesti Eurosta luopumisen kannalla, mutta edut ovat niin vahvat ja kiistämättömät, että ero pitäisi tehdä nopeasti! Muutoin satojentuhansien pitkäaikaistyöttömien muodostama uusi, köyhä kansanosa uhkaa näivettää koko hyvinvointiyhteiskuntamme. Tiedättehän paljonko tavallinen pitkäaikaistyötön, jolla on omistusasunto tai muuta omaisuutta saa toimeentulokseen? : Pari kymppiä päälle 500 euroa nettona kuukaudessa! Yritä sillä sitten tulla toimeen. Potentiaalisia köyhiä eli työttömiä on jo neljättäsataatuhatta. Vielä pahemmaksi tilanne muuttuu, jos suurelle osalle näistä "köyhäläisistä" pitää valtion kustantaa vielä asunnot ja muita tukia. ERO EUROSTA ON TOTEUTETTAVA PIAN! Olkoon aluksi 1mk = 1€, ja pian devalvoinnin jälkeen 1mk = 0.5€. Silloin alkaisi talouden ja hyvinvoinnin nopea nousu.
--- Kun vielä jotenkin saataisiin kaljaa kittaava ja tupakkaa vetävä kansanosamme käsittämään niiden haitat sekä itselleen että koko yhteiskunnalle, niin hyvinvointi nousisi ennen näkemättömän korkealle tasolle Suomessa. --- Yliopisto-opiskelijat puolestaan saataisiin sekä omaksi että yhteiskunnan eduksi työmarkkinoille lähes puolta nopeammin, kun luovuttaisiin niin sanotusta "akateemisesta vapaudesta", joka käytännössä tarkoittaa sitä, ettei luentoihin ja harjoituksiin ole pakko osallistua, jonka seurauksena opinnot viivästyvät ja taso laskee. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Henkilökohtainen anteeksipyyntö Israelilta ja Jumalalta
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
1805 Luotu: 12.12.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101404 Luotu: 27.09.2024
Neitoperhon päiväkodin toimintaa jatkettava
356 Luotu: 18.12.2024
Vetoomus Keskolle Tarvasjoen K-kaupan vuoksi!
570 Luotu: 13.12.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
15605 Luotu: 15.07.2023
Hollolan musiikkiluokkien tulevaisuus on turvattava!
500 Luotu: 13.12.2024
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
331 Luotu: 13.12.2024
Valinkauhantien leikkipaikan säilyttäminen Vantaan Hämevaarassa
99 Luotu: 16.12.2024
Vetoomus Karteroopin toiminnan jatkumiseksi
92 Luotu: 19.12.2024
Keskuspuisto on luontoa ja ulkoilijoita varten! Ei ympäristön ja alueen pilaavaa likaisen lumen vastaanottopaikkaa Keskuspuistoon!
312 Luotu: 10.12.2024
Vetoomus moottoripyöräkerhojen kieltämistä vastaan.
2671 Luotu: 01.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
610 Luotu: 24.11.2024
Riikka Purralle potkut Suomen hallituksesta
64 Luotu: 11.12.2024
Kauppa takaisin Tarvasjoelle
131 Luotu: 13.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
49 Luotu: 13.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
1071 Luotu: 15.07.2023
Kurun Hirsilinna säilytettävä
773 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5172 Luotu: 19.08.2024
Iisalmen sairaalan ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä
5263 Luotu: 03.02.2024
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
17 Luotu: 16.12.2024