Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #40218 Re: Re: tutkimuksia

04.08.2014 08:12

#40215: - Re: tutkimuksia 

Tällainen artikkeli tuli esille selaillessani sivustoja haulla MSM-ryhmä. En tiedä, pidetäänkö näitä konferensseja vuosittain. Joku voisi tietää.

http://ranneliike.net/teema/vuoden-2012-aids-konferenssissa-washingtonissa-kiinnitettiin-huomio-hivin-leviamiseen-msm-ryhmassa?aid=8713

Koko tämän viikon ajan maailman aids-asiantuntijat ja kansalaisjärjestöt ovat koolla Washingtonissa AIDS 2012 -konferenssissa. Tiistaina esiteltiin Lancetissa julkaistu tutkimus, jonka mukaan miesten välisissä kontakteissa HIV yhä leviää ympäri maailmaa.

Lancet on tehnyt erityisen AIDS-numeron AIDS 2012 -konferenssia varten. Tärkein tutkimustulos on seuraava: HIV leviää edelleen miesten välisessä seksissä ympäri maailmaa. Näin on tapahtunut jo 30 vuoden ajan. HIVin leviäminen on samansuuntaista, kuului maa rikkaiden tai köyhien maiden joukkoon. Valistus ei saavuta osaa msm-ryhmästä (miehet, joilla on seksiä miesten kanssa).

Konkreettinen esimerkki on läheltä, Ruotsista. Uusista HIV-tartunnoista 59% on msm-ryhmässä. Kun väestön keskimääräinen HIV-kantajuus on 0,06%, se on msm-miehillä 4,8%. Se on 80 kertaa suurempi kuin väestöllä keskimäärin. Suomessa tilanne on ilmeisesti parempi.

Lancetin artikkelissa tilannetta kuvataan "katastrofiksi". Valistuksessa ilmeisesti jää vähälle huomiolle tämä HIVin kannalta tärkein ryhmä. Viime vuosina valistus on keskittynyt muistuttamaan, että "kuka tahansa voi saada HIVin". Todellisuudessa HIV on maailmalla suuri ongelma homomiesten joukossa. Maailmalla on paljon hallituksia, jotka kieltävät tämän tosiasian. Lancetissa kerrotaan, miten Singaporessa virallinen valistus kohdistuu nuoriin. Se on järjetöntä. Nuorelle on suurempi vaara jäädä auton alle kuin tulla HIV-positiiviseksi. Asiassa ei koskaan edistytä, jos hallitukset eivät ota epidemiologisia selvityksiä vakavasti.

HIVin ehkäisyyn on uusia ja vanhoja menetelmiä, mutta monissa maissa ne ovat msm-miesten saavuttamattomissa, koska homoseksuaalisuudesta ei saa puhua ja homot alistetaan tai tuomitaan perinteiden, uskonnon ja oman kulttuurin nimissä. Homojen näkymättömyys olisi saatava loppumaan. Heille olisi saatava valistusta, testausta, suojausta ja hoitoa.

Tänä vuonna tulee täyteen 30 vuotta HIViä. Onko Suomessa panostettu riittävästi msm-miesten valistukseen? Onko meillä Suomessa painopiste oikein valittu? Tähän asiaan kiinnitettiin huomiota viime syksyn kotimaisissa aids-seminaareissa.


Lancetin HIV-numero
www.thelancet.com