Emme lopeta Helsingin Yhtenäiskoulua YNK

Koululaiset, huoltajat, käpyläläiset

Käpyläläisten vastakkainasettelu koulukeskustelussa on tarpeetonta, koska sellaista asetelmaa ei todellisuudessa ole.

Yhtenäiskoululaiset, kuten muutkaan pienkoulut, eivät halua osaksi suunniteltua Käpylän yli tuhannen oppilaan peruskoulua sen enempää kuin Käpylän peruskoulun oppilaat tai heidän vanhempansa haluavat lisää oppilaita nykyiseen kouluun. Miksi he sitä haluaisivat?

Outoja ja kummia ei ole. Eli kaikki asenteellinen tunnevuodatus pienen ja/tai suuren puolesta tai vastaan mieluummin ”romukoppaan”. Jos sitä viljellään nyt, niin pelkäämpä pahoin, että se on edessä myös myöhemmin.
Nykyaikana ”kavala maailma” on usein valitettavan lähellä!

Vastakkain näyttäisi olevan Opetusviraston virkamiehet ja demokraattisia oikeuksiaan puolustavat kaupunkilaiset, oppilaiden vanhemmat.
Useiden mielestä Helsingin opetusvirasto ei ole noudattanut Hallintolain 3§ ja Perusopetuslain 3§ edellyttämiä "hyvää hallintoa", läpinäkyvyyttä, julkisuusperiaatteita, eikä yhteistyötä opetuksessa vanhempien kanssa. Myös opetuslautakunnan ja valtuuston jäsenet ovat ilmaisseet tästä mielipiteensä.

Asiaa on valmisteltu sellaisella kiireellä, etteivät nämä lainkohdat ole voineetkaan toteutua. Ei liene sattuma, että ”katselmus / kuuleminen” on sijoitettu Pääsiäistä seuraavalle arkipäivälle 22.4.2014.

Vastakkain eivät ole myöskään koulurakennukset, kouluunottoalueet, alikulukutunnelit, home-epäilyt, vesivahingot, remonttikustannukset, opettajien ja vanhempainyhdistysten edustajien mielipiteet, säästötavoitteet vastaan lapset, opetus ja huoltajien valinnanvapaus. Eivät ainakaan saisi olla!

Riittävän hyvä opetus riittävän hyvissä olosuhteissa on lasten perustuslaillinen oikeus. Vanhempien laillinen oikeus on osallistua, jo valmistelussa, asioiden suunnitteluun ja tehtäviin valintoihin.

Aikaisempina vuosina opetusviraston ilmoittamat virheelliset oppilasennusteet
tulee arvioida uudelleen, nyt myös huoltajien toimesta, toteutuneen kaavoituksen, rakentamispäätösten ja todellisten muuttoennusteiden ja tilastojen avulla.

Ei 1000 oppilaan koulu mikään ”peikko” ole!
Olen itse käynyt kouluni alle 100 oppilaan koulussa (Helsingin Yhtenäiskoulu, 50-60 -luvuilla) ja toiminut opettajana yli 1000 oppilaan koulussa (Oulunkylän Yhteiskoulu, 80-luvulla).

Molemmat olivat hyviä. Suorastaan ihastuttavia!

Valitsin omille lapsilleni kuitenkin aikanaan opinahjoksi Yhtenäiskoulun. Lapsenlapseni käy kielivalintojen takia Käpylän peruskoulua ja toinen aloittaa syksyllä, joten tiedän jotakin, ”lapsen suulla mainittua”, koulun nykyisestä oppilastilanteesta.

Kyse onkin vaihtoehtojen ja valintojen mahdollisuudesta niin lapsille kuin huoltajille. Moniarvoinen yhteiskunta suorastaan vaatii sitä! Yksi jättikoulu ei voi olla ainoa mahdollisuus.

Jos ajattelemme 1300 ja 260 oppilaan joukkoja KPK ja YNK -ryhminä, niin Käpylän peruskoulussa kahdensuuntaisten vuorovaikutussuhteiden lukumäärä on 1.688.700 kappaletta ja Yhtenäiskoulussa 67.340 kappaletta.
Vaikka ryhmäkoheesio onkin hyvä asia, niin ryhmän koon kasvaessa koheesio (saattaa) aiheuttaa disinformaatiota, ”kohinaa” sekä konfliktialttiutta, jotka vuorostaan vähentävät jakamismahdollisuuksia, luovuuden käyttömahdollisuuksia, sekä vaikuttaa (mahdollisesti) viihtymiseen.

Liian suuri ryhmäkoheesio suhteessa ryhmän kokoon, tiukentaa ryhmän normeja, asenteita ja odotuksia. Eli suuri ryhmä ei välttämättä käsittele ja siedä poikkeavuutta ja erilaisuutta samassa määrin mitä pienen ryhmän toiminnalliset mahdollisuuudet ko. asiassa ovat!

Toki yhdelle lapselle ja huoltajille voi sopia suurempi yhteisö, toiselle mahdollisesti pienempi koulu. Kasvatustieteilijöiden ja psykologien suosittama 300-500 oppilaan koulu lienee jonkinlainen ihanne, johon tulisi pyrkiä.
Korostan edelleen, että vaihtoehtoja myös tarvitaan!

Säästämisestä: Paras investointi yhteiskunnassa on lapsi ja lapsiperhe, opetus ja koulutus. Siksi lasten opetuksessa pitää säilyttää ja luoda parhaat mahdolliset ja monipuoliset vaihtoehdot opetuksen toteuttamiseksi. Tätä edellyttää jo lainsäädäntö.
Jatkuvien, vuosikymmenestä toiseen toistuvien, kansalaisia jopa syyllistävien säästötavotteiden osalta, jokaisen olisi syytä kysyä: Missä säästetään, miksi , mihin? Missä säästöt aikanaan näkyvät? Miten säästöt aikanaan realisoidaan? Onko jotakin muuta, josta voidaan säästää?
Ja aiheuttaako säästöt mahdollisen riskin, joka kuomoaa saavutetut säästöt moninkertaisesti esim. toisella yhteiskunnallisella sektorilla (terveydenhuolto, sosiaalitoimi, nuorisotoimi etc...)?

Suomalainen lapsi, peruskoululainen ja hänen huoltajansa, eivät voi eivätkä saa olla kuntien ja valtiontalouden, suomalaisen yhteiskunnan huonon taloudenhoidon, takuumiehinä ja maksajina.

JPWu 20.4.2014