Hasis lailliseksi

viherpeukalo hartsi
jyväskylä

/ #24 kannabis

24.03.2008 17:08

Mielestäni alkoholia ei rinnasteta laissa suoraan huumausaineeksi, koska sillä on niin vahvat perinteet. Miettikää, mitä kaikkea tuo aine on saanut aikaan yhteiskunnassamme. Sen sijaan kannabis ei ole aiheuttanut suoraan yhtään kuolintapausta. Myönnän , että kannabiksella on säännöllisesti käytettynä haittansa, mutta lievemmät kuin alkoholilla. Ärsyttää kannabisten käyttäjien leimaaminen rikollisiksi narkkareiksi. Kannabiksen levittäminen ja myynti tulisi jatkossakin kieltää, mutta kotikasvatusta ja hallussapitoa ei tulisi rangaista. Jokaisella ihmisellä pitäisi olla itsemääräämisoikeus. Kannabiksen täysi laittomuus vain lisää rikollisuutta, valtion rahojen menemistä, stereotypioiden vahvistumista käyttäjiä ja ainetta kohtaan. En suosittele kannabista kenellekään, mutten tuomitsekaan tai vieroksu sen käyttäjiä.