Tampereen erityiskoulujen puolesta

Vaikka nyt keskipisteenä ovat tietenkin erityisen mahtavat muksumme, olisi päättäjien syytä ymmärtää, että erityislapsi haastaa aina koko perhettä erityistarpeillaan. Kaikilla lapsilla ei ole kahta jaksavaa vanhempaa, vaan jo nyt on paljon yksin lapsen kanssa sinnitteleviä, sekä sijoitus- ja tukiperheitä, jossa erityisen tuen saaminen lapsen kasvuun, kehitykseen ja oppimiseen on todellakin paljolti kiinni riittävän ammattitaitoisesta ja tukea antavasta koulusta, jossa vielä nyt lapsilla on mahdollista käydä. Kauhuskenaariona integraation seurauksena on myös vanhempien tai yksinhuoltajan totaalinen uupuminen, perheiden hajoaminen, huostaanottojen kasvu; näille lapsille ja perheille koulu ei ole vain "koulu", vaan sieltä saatava tuki ja tsemppi kantaa myös koko lapsen läheistä joukkoa. Kuka tulee sitten kertomaan uudistuksen eduista, kun uudistuksen myötä uudessa "lähikoulussa" lapsi kerta toisensa jälkeen epäonnistuu, syrjäytyy, tulee kiusatuksi tai ryhtyy itse häiritsemään ja kiusaamaan, koska ei yksinkertaisesti osaa pelata samoilla sosiaalisilla pelikorteilla kuin ns. tavalliset lapset? Ja vielä "lähikoulusta": meillä matka suunniteltuunn lähikouluun tulisi olemaan puolet kauemapana kuin nykyinen erityiskoulu, aivan toisella puolella kaupunkia kuin kotimme. Se siitä kiinnittymisestä asuinympäristön kaveripiiriin.