Tampereen erityiskoulujen puolesta

Erityisoppilaita on monenlaisia ja siksi tarvitaan monentasoista tukea. Mielestäni on hyvä, että lähtökohtaisesti kaikki lapset sijoitetaan yleisopetukseen lähikouluun. Osa pärjää hyvin isossakin luokassa, pienellä tuella. Toiset tarvitsevat tehostetumpaa tukea. Mielestäni on selvää, että Tampereen kokoisessa kaupungissa tarvitaan vahvinta tukea varten sekä henkilökunnan osaamisen kartuttamiseksi lisäksi erityiskouluja. Ketkä oppilaista sitten tarvitsevat tämän vahvimman tuen, on erillinen kysymys.

Yleisopetuksen opettajat ovat muutoksen myötä uudessa tilanteessa. Haluaisin rohkaista heitä ajattelemaan niin, että se ei ole tekemätön paikka. Avoimella asenteella ja omalla elämänkokemuksella pääsee jo pitkälle. Ei kannata jännittää diagnooseja. Vanhempia kannattaa kuunnella. Vanhemmat ovat oman lapsensa ja hänen erityispiirteidensä asiantuntijoita. Kuten diabeetinkon vanhempi tietää "kaiken" diabeteksesta, niin autistin vanhempi tietää "kaiken" autismista - ja siitä, mitkä piirteet koskettavat juuri omaa lasta ja kuinka pärjää arjessa parhaiten. Autistit eivät ole homogeeninen ryhmä. Kannattaa ottaa oppi irti vanhemmista. Se on vieläpä ilmaista! Opettajilla ja vanhemmilla on yhteinen tavoite.

NEPTUNUS-projektille tarvittaisiin jatkoa. Ymmärtääkseni jatkoa ei kuitenkaan ole luvassa. Kollegiaalinen tuki ja parhaiden käytäntöjen jakaminen työyhteisössä ja yli koulu- sekä kuntarajojen nousee tärkeään asemaan. Pelataan ne kortit, jotka meille on jaettu, parhaalla mahdollisella tavalla! Yhteen hiileen puhaltaen.