Muutos Kimmo Pyykkö-museoon
Vieras |
/ #192 Re: Kurssitarjonta tulevassa "Kangasala-talossa"19.09.2013 11:01#190: Kristiina Kalliojärvi - Kurssitarjonta tulevassa "Kangasala-talossa" No selkokielellä seuraavasti: A. Heini Niklas-Salminen on tehnyt kantelun. Sillä tavalla ei päätöstä kumota. Heini Niklas-Salminen on tältä osin se, joka on kurssituksen tarpeessa. B. Asioita lähempää seuranneena tiedät, onko mahdollinen salaisuuksien rikkoja Heini Niklas-Salminen vai Tuula Komsi. Aulis Aarnio saattoi vastaisen varalle antaa ohjetta. En lähde penkomaan menneitä. Selvittäkää kolmen kopla keskenänne, kuka sanoi ja mitä ja koska. Missä asemassa ollessaan. Matematiikan suhteen olen samaa mieltä. Menetelmäopintojenkin suhteen. Yrityksen taloustieteessä, sen laskentatoimessa (rahoitus ja verotus) ja kansantaloustieteessä on matematiikkaa tai paremminkin laskemista yllin kyllin. Markkinoinnissa. Psykologiassa. Niiden lisukkeeksi on hyvä opiskella yhteiskuntatieteitä, lakia, kasvatustieteitä, kunnallisasioita ja hallintotieteitä. Kieliäkin. IT-taitojen ja varsinkin 10-sormijärjestelmän hallinta eivät nekään ole pahitteeksi. Kaikessa on jatkuvasti päivittämisen ja parantamisen varaa. Jokaisella. Ihan mielelläni kuuntelisin uudelleen Kyösti Pulliaisen luentosarjat. Vaikka siellä veistosten kanssa samassa tilassa. |
|
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
547 Luotu: 22.01.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
765 Luotu: 19.01.2025
Jalkapallohalli Naantaliin
589 Luotu: 21.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
252 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
218 Luotu: 23.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
146 Luotu: 22.01.2025
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
240 Luotu: 13.12.2024
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
759 Luotu: 24.11.2024
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
305 Luotu: 05.12.2024
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
96 Luotu: 26.01.2025
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12432 Luotu: 25.08.2023
Vetoomus Haltialan tilan säilyttämiseksi
5258 Luotu: 19.08.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
804 Luotu: 14.01.2025
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
65 Luotu: 28.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
350 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
501 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
281 Luotu: 30.11.2024
Vetoomus toimeentulotukileikkausten estämiseksi
382 Luotu: 12.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
28 Luotu: 28.01.2025
Kissojen vapaana pidon kieltolakia ei tule hyväksyä.
245 Luotu: 16.12.2024