Suomen huippuyksikkö lasten sairaanhoidossa toimii museossa

En ollut uskoa, että Helsingin lastenklinikka, jonne lapseni pääsi (ja sitten jo joutui) sydämestään hoitoon kouluikäisenä, oli niin AHDAS eikä siellä ollut potilaille edes vessoja! Hanavettä opin jo yhden juomisen jälkeen laskemaan tosi kauan... Vaikka asumme "vain" keskussairaalapaikkakunnalla, jonka tietotaito lapseni asioissa on huomattavasti heikompaa kuin Helsingissä, niin en enää suurin surminkaan haluaisi meille sitä tilannetta, että sinne "helvettiin" pitäisi taas joutua! Näin, että kattopanelien raoista roikkui jotain rihmaa, panelit olivat noessa ja liassa, vanhemmat joutuivat lepäämään hissiaulassa! Kun vein lastani pyörätuolissa, en päässyt osaston käytävää pitkin häntä kertaakaan lykkäämään ns. yhdellä kerralla vaan aina piti väistellä kapealla käytävällä pidettävien kalusteiden takia. Opin jo siihen, että varasin reilusti aikaa jo pelkkään etenemiseen, jos esim. röntgeniin piti ehtiä tietyssä ajassa. Mitä ihmettä tapahtuu, jos tuollaisissa olosuhteissa pitäisi osasto esimerkiksi saada tyhjäksi mahdollisimman nopeasti?! En uskalla edes ajatella...
Ja yksi pääsyy, miksi olin sydän kurkussa koko ajan oli infektionpelko: kerrankin viereen tuli vauva, jolla sanottiin olevan rs-virus ja PELKÄSIN KOKO AJAN, että vastaleikattu lapseni saisi sen! Sänkyjen välissä ei ollut rakoa 40 cm enempää!!!
Tämä adressi on hätähuuto - eikä enää mikään vetoomus!