Vastustamme Turkuun esitettyä keskuskeittiömallia

Lapsemme syövät koulussa joka päivä ruokaa, jonka laadun valitsemme valtuutettujemme kautta. Koulun lounaalla on monta tärkeää tehtävää: koulussa opitaan ruokailukulttuuria eli siistiä syömistä, juomista, keskustelua ja nautiskelua; tyydytetään nälkää ja janoa; saadaan ravintoaineita, joita ilman oppiminen on vaikeaa. Ensimmäiset tehtävät toteutuvat riippumatta siitä, missä ruoka tuotetaan. Ainakin jos kaikki menee hyvin.

Ajatuskokeena esitän yhden mahdollisen ongelmatilanteen. Jos allergiaruoat jäävät vahingossa pois ruokakuljetuksesta, niin mitä tilalle tarjotaan? Jos keittiöissä on jäljellä vain ruoan jakelijoita (jotka saavat ehkäpä pienempää palkkaa ja joilla ei ole oikeutta lapsille missään tilanteessa tehdä ruokaa, ainoastaan jakaa keskuskeittiön ruoka), niin allergikko syö ilmeisesti näkkileipää. Tai ehkäpä rehtori istuu allergikkojen kanssa seuraavalla välitunnilla ruokalassa, kun ruoka tuodaan täydennyskierroksella myöhemmin. Tämä ei taatusti tuo todellisia eikä kuviteltuja säästöjä verrattuna vastaavaan lähikeittiön tilanteeseen, jossa allergiaruoka unohdetaan tehdä. Kumpi muuten on todennäköisempi tilanne?

Näen suurkeittiösuunnitelmassa kolme keskeistä ongelmaa: 1) Koululounaiden tuotantoketjun pitäisi keskittyä laatuun, ei tehokkuuteen. Säästäminen tuntuu huonolta motiivilta, sillä koululounaat ovat mielestäni investointi, jonka onnistumista (tehokkuutta) tulisi mitata vasteen (lasten oppimistulokset; lasten koulussa viihtyminen; lasten terveys) kautta 2) ruoan prosessointiaika kasvaa kuljetuksen vuoksi niin, että koululaisen lautasella on vähemmän ravintoaineita jäljellä kuin mikäli ruoka tehtäisiin lähellä, 3) monimutkaisempi koululounaan tuotanto on riskialttiimpi, herkempi häiriöille ja vähemmän joustava. Esimerkiksi: pilaantunut elintarvike leviää herkemmin kaikille Turun koululaisille, myöhästyvä/sairas ruoankuljettaja sekoittaa logistiikkaa, koululaisten osallistuessa aamupäiväretkelle lounaan aikaa on vaikeampi siirtää. Mikäli näihin riskeihin vastataan lisäämällä valvontaa (valvojia), ja suunnittelua (=suunnittelijoita), haetut säästötkin jäävät saamatta.

Voisiko kouluruokailua kehittää lisäämällä yläastelaisten iltapäiviin välipalaomenan/pähkinöitä/kahvia ja kakkua? Tämä kokonaan meidän kuntalaisten rahoilla!

Lopuksi kysyisin, kuinka suosittu pinaattikeitto ja kananmuna syntyy? Pakaste-eineksestä? Mikäli raa'asta pinaatista, niin keitto keskuskeittiömallissa ilmeisesti tehtäisiin valmiiksi, kuljetettaisiin ja lämmitettäisiin uudelleen, jolloin ravinteiden (etenkin vitamiinit) määrä huomattavasti vähenee. Vai olisiko tarkoitus pitää keittoa koko kuljetuksen ajan lämpimänä? Eikö pitkään kuumana olevat elintarvikkeet ole huomattava riski bakteerien lisääntymisalustana? Entä munat: keitetäänkö ensin ja kuljetetaan sitten. Vai kuljetetaan ja keitetään? Saako munia edes keittää koululla keskuskeittiömallissa? Kuka on vastuussa munien keitosta?

Voisiko kouluruoka olla ammattilaisten tekemänä tavallista kotiruokaa herkullisempaa, terveellisempää ja ravitsevampaa? Saako tällaista edes toivoa? Saako toivoa, että jokaisen lapsen kouluruokaan käytettäisiin yhteensä noin 5 euroa? Saako murrosikäinen edes teoriassa riittävästi ruoka-aineita annokseensa 80 sentillä? Joissakin eurooppalaisissa kouluissa lapset saavat joka päivä kolmen ruokalajin lounaan (yksinkertainen keitto/salaatti, liha/kala + lisäke, hedelmä/rahka/tms.). Lapset ja nuoret eivät ole tyhmiä: he ymmärtävät kyllä, jos säästämme heidän tarpeistaan.