JANAKKALAN PIKKUKOULUJEN PUOLESTA

Jaana L

/ #21

05.06.2013 12:31

Jos tasapainottamispaketti hyväksytään tuollaisenaan, se merkitsee juuri sitä, minkä Eeva-Maria selitti. Siinä ei merkitse sanoilla "esimerkiksi" tai "päätetään erikseen" leikkiminen mitään.

Jos valtuusto ensi maanantaina hyväksyy tasapainottamispaketin kokonaisuudessaan, virkamiehet aloittavat "esimerkkiaikataulun" mukaisesti ensimmäisen kyläkoulun lakkauttamisprosessin. Asia on tässä vaiheessa päätettävänä tässä muodossa mm. siksi, että ei vielä käynnistyisi lainmukaiset YT-neuvottelut ja kuulemiset kyseisten koulujen kohdalla.

Tässä ollaan tekemässä iso päätös ilman arvokeskustelua, alle kolmen viikon kuntalaiskeskustelumahdollisuudella, ja vastoin voimassa olevaa kuntastrategiaa, jossa korostetaan (kaikkien) Janakkalan kylien arvoa ja identiteettiä.

Asia muuten koskee tällä hetkellä noin 120 oppilasta, ja useampaakin, koska esim. rakenteilla olevien talojen lapset eivät vielä näy ennusteissa.