SYNNÄRISTÄ EI LUOVUTA

äiti*3
Vieras

/ #12 Ei saa lopettaa synnäriä!

05.03.2011 20:19

Kemin synnäri ehdottoman ihmisläheinen ja turvallinen paikka, jossa kuunnellaan synnyttäjää. Ensimmäisen synnytin "tehtaalla" Helsingin Kätilöopistolla, kätilöä ei paljon näkynyt paikalla kuin loppuvaiheessa. Ja ensimmäinen synnytys oli tietysti se kivuliain ja vaikein. Keskimmäinen ja kuopus on tehty täällä kotimaisemissa ja niin erilaisessa ympäristössä. Lempeää tukea, vaikka kiire olikin, tunne siitä, että aikaa on juuri minulle ja ennen kaikkea kuuntelemista. Ei syyllistämistä, vaikka lääkitystä haluaakin. Ei syyllistämistä, vaikka karjuukin, kun viimeisen kohdalla se lääkitys ei ehdi vaikuttaa :). Kaikki lähellä, joten iskä ja sisarukset pääsevät päivittäin tutustumaan uuteen perheenjäseneen. Tämä tuskin Oulussa onnistuisi. Menisin mielelläni Kemin synnärille uudestaan, jos aikaa voisi kääntää taaksepäin. Nyt on uusien äitien vuoro: annetaan heille se mahdollisuus.