EI tuulivoimaloita Kaskisiin
$aTTo$$hII |
/ #98 Kaikenlaista spekulointia08.04.2013 17:31#97: Kai Ylikoski - Re: Teknologia ja rohkeus voittaa Esimerkiksi Stukin sivulta löytyy lisätietoa hakusanalla turve. Tarkoitus oli vain havainnollistaa että olisi hyvä että teknologioiden kaikista puolista puhutaan avoimesti. Teknologiat eivät ikään kuin synny pahoina, esimerkiksi atomienergiapuolella voitaisiin tutkia nykyistä enemmän vähän jätettä tuottavia hyötyreaktoreita. Joo, kyllä se tavanomainen ydinreaktori vie varmasti voiton radioaktiivisissa päästöissä jos kaikki ei menekään ihan niin kuin Strömsössä. Luultavasti turpeen polton päästöt ovat olemattomat, jos poltto tapahtuu suuressa laitoksessa, joka on investoinut riittävästi savukaasujen putsaamiseen. Sellaistakin voi spekuloida että mitenköhän tuo kantojen repiminen palauttaa vanhat kunnon laskeumat (tällä hetkellä jo hyvissä metsämullan syvyyksissä olevat) marjastajien ja sienestäjien riesaksi. Toinen asia mikä tulee kannoista mieleen: miten paljon sellaisen repimiseen menee polttoainetta? Joo mutta eiköhän nämä ole joku fiksu insinööri laskelmoinut kannattaviksi ja turvallisiksi. Suot ovat tärkeä osa suomalaista kansallismaisemaa ja jokamiehenoikeutta, harmi sinänsä jos niiden rippeet ja omalaatuiset otukset katoavat. Voisiko jo tuhotuilta soilta saada suuremman taloudellisen hyödyn jotenkin muuten kuin polttamalla? Metsät on jo muutettu puupelloiksi. Luultavasti metsäautotiet olisivat jääneet aikoinaan rakentamatta, jos sitä ei olisi tehty lähinnä verorahoin. Mikä on turpeenpolton kannattavuus ilman tukia? Prototyyppivaiheessa oleviin reaktoreihin ei uskalleta muualla EU:ssa investoida kuin osuuskunta-Suomessa. Kaikki tällaiset tuet vääristävät osaltaan vapaata kilpailua. Tosin tukipoliittisen ongelman ydin taitaa löytyä jostain aivan muualta kuin Suomesta. Nämä asiat menee oikeastaan off topic, mutta liittyvät copy-pastettuun tekstiiin ja taloudellisesti kannattavaan energiantuotantoon ylipäätään. Puurakentamisen lisääminen on todella kannatettava idea. Rakennukset toimisivat loistavasti hiilinieluina sekä samalla säilytettäisiin arvokas rakentamisen kulttuuriperintö. Luulisi että Kaskisten satamasta voisi lähettää rakennuselementtejä myös maailmalle. Joku taisi mainita niistä maakaapelien paremmuudesta, sellaiset olisi Kaskisten tuulivoimalallekin toivottavat. Kaapelithan niitä lintuja tappaa sekä ovat tosi rumia ja vievät paljon kallista maa-alaa. Energiaa tarvitaan rutkasti lisää tulevaisuudessa, joten jotain tarttis tehdä. Kaikki me ei kai voida tai haluta vain mökkeillä, ja tuskin sitä rantaviivaa aivan kaikille riittäisikään. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Lääkärin ja hoitajan vastaanotto säilytettävä Vähässäkyrössä
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Kajaanin nälkäkuolemaan tuomitut linnut Linnanvirralla
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Vaadimme muutosta Suomen Israel-politiikkaan YK:ssa
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
342 Luotu: 28.01.2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
899 Luotu: 19.01.2025
Alakoulut säilytettävä lähikouluina Kuusankoskella
253 Luotu: 25.01.2025
Nuorisotyöntekijä Karttulaan
247 Luotu: 23.01.2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
872 Luotu: 24.11.2024
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
12513 Luotu: 25.08.2023
Jalkapallohalli Naantaliin
595 Luotu: 21.01.2025
Pelastetaan Kuggomin puuvenekoulu
139 Luotu: 31.01.2025
Uitonrannan/Rantalaurilan tontti säilytettävä Keminmaan kunnan omistuksessa ja siitä on kehitettävä kaikkia kuntalaisia palvelevaksi virkistysalueeksi
136 Luotu: 26.01.2025
Päiväkoti Karvikan toiminnan tulee jatkua
129 Luotu: 28.01.2025
Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Hämeenkyrössä tulee taata jatkossakin
553 Luotu: 22.01.2025
Luontokoulun kummiluokkatoiminnan jatkumisen puolesta Nuorisokeskus Villa Elbassa
309 Luotu: 05.12.2024
Pohjois-Valkealan lasten puolesta!
258 Luotu: 13.12.2024
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
814 Luotu: 14.01.2025
Mahdollisuus jatkaa filosofian aineopintoja sekä kestävyysopintoja Itä-Suomen yliopistossa on turvattava
149 Luotu: 22.01.2025
Vetoomus HIFKn toimistolle ja johdolle vääränlaisen fanikulttuurin kitkemiseksi
352 Luotu: 12.01.2025
Kansalaisadressi Ei kaivosta Rautavaaralle
509 Luotu: 13.12.2024
Adressi Laajalahden ja Kvikantin ympäristön suojelemiseksi ja VT8-MT749 -yhteysvälin vastustamiseksi
283 Luotu: 30.11.2024
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
101706 Luotu: 27.09.2024
Vetoomus Kinnulan uimahallin aukipitämisen puolesta
256 Luotu: 14.01.2025