Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto


Vieras

/ #4500 Totuus vaihdettu valheeseen

29.03.2013 19:03

"Jeesuspelle", tuossako kaikki mihin nämä "uudistajat" ja suvaitsevat pystyvät? Ivaaminen ja kristittyjen pilkkaaminen?

Outoa muutenkin tuollainen suvaitsevaisuus, kaikki muu suvaitaan, paitsi eri lailla ajatteleminen ja sen ääneen sanominen.

Kristityn on aivan mahdotonta antaa kannatustaan elämänmuodolle, jonka Raamattu yksiselitteisesti tuomitsee Jumalan valtakunnan ulkopuolelle jättäväksi asiaksi.

Suomessa on uskonnonvapaus ja Raamattua saa yhäkin pitää elämänsä ohjenuorana.
Yhä ovat voimassa UT:n ohjeet koskien sukupuolimoraaliakin.(kukaan ei ole synnitön näissäkään asioissa, se ei kuitenkaan tarkoita että rimaa tulisi alentaa tai poistaa kokonaan)

"Sen tähden Jumala on hylännyt heidät häpeällisiin himoihinsa, sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen, samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa jne.." (Room.1)
Siinä se kaikessa koruttomuudessaan, tuo saasta ei muutu kauniiksi vaikka kuinka "rakkaudesta" ja tasa-arvoisuudesta puhuttaisiin.
"Suvaitsevaiset" varmaan tahtovat kriminalisoida tuonkin kohdan, sehän on yhtenä poltinrautana heidän omassa tunnossaan.


Raamattu puhuu myös lähimmäisenrakkaudesta, sehän on juuri suurta rakkautta jos vaivan paikkaan johtavasta asiasta varoitetaan...ellei varoitettaisi, niin se olisi mitä suurinta vastuuttomuutta ja tuomionalaista välinpitämättömyyttä.